Search

Background: Chronic non-specific neck pain is common in modern industrialized countries causing suffering, disability and considerable economical losses for individuals and society. Treatment is commonly advice for stretching and strength exercises in primary health care. However, if improvements are not satisfactory, patients may seek specialist care. The purpose of this study was to evaluate the effectiveness of multimodal rehabilitation in treatment of chronic neck pain. Methods: The study group comprised of 56 patients with chronic neck pain, who participated rehabilitation for three weeks and one-week follow-up period after eight months at an inpatient rehabilitation facility. The aim was that patients continued exercising at home up to the follow-up. Neck pain, disability indices and neck muscle strength were evaluated at the baseline, after three weeks and at the 8-month follow-up. Results: Decrease in neck pain and disability amounting 50 % was achieved during three weeks rehabilitation. However, the improvements in these primary outcomes had declined at the follow-up so that the changes were no more clinically significant. Also the results in neck strength tests diminished. Conclusions: Rehabilitation was clinically effective only in the short-term, although some outcome changes were still significant at the long-term follow-up. It was compared to the best evidence practise, which revealed several common shortcomings in the rehabilitation process. peerReviewed

Lamminen, Liisa 2016. Venyttelyn vaikutus tärinäaltistuksen ja kiertyneen ajoasennon aiheuttamaan selän ja niskan kuormitukseen. Biomekaniikan pro gradu -tutkielma, Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 56s. Tärinälle altistutaan lähes kaikilla ajoneuvoilla ajettaessa, mutta erityisesti työkoneiden kuljettajiin kohdistuu kehotärinää ja samanaikaisesti ajoasento voi poiketa normaalista suorasta ajoasennosta. Pitkäaikaisen kehotärinäaltistuksen tiedetään aiheuttavan terveyshaittoja kuten alaselän ja niskan kiputiloja. Jatkuva altistus epänormaalissa ajoasennossa aiheuttaa myös lihasväsymystä ja keskittymiskyvyn heikkenemistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, aiheuttaako tärinäaltistus muutoksia isometriseen voimantuottoon. Lisäksi tutkittiin, miten tärinäaltistuksen keskeyttävä venyttely vaikuttaa kuljettajien toimintakykyyn, ja väheneekö kuormittuneisuuden tunne niskassa, hartioissa ja alaselässä, kun tärinäaltistuksen välillä on tehty venyttelyliikkeitä. Tutkimuksessa käytettiin liikelaitetta, jolla voidaan simuloida epätasaisella alustalla ajoneuvoon kohdistuvaa tärinää. Laitteeseen kiinnitettiin simuloitavan ajoneuvon istuin, ohjauspyörä sekä polkimet, jolloin altistus voitiin antaa autenttisessa ajoasennossa. Tärinän vaikutuksia kuljettajan väsymiseen ja voimantuottoon voitiin näin mitata laboratorio-olosuhteissa. Testattavina oli 10 tervettä miestä, iältään 29 ± 11 -vuotiaita, joilla ei ollut aiempia niskan, hartioiden tai alaselän vaivoja. Tärinäaltistus simuloi traktorilla tehtävää äestystä ja testattava oli kiertyneessä ajoasennossa 2 x 45 minuutin tärinäaltistuksen ajan, jonka aikana hän sai kääntyä suoraan ajoasentoon 15 sekunnin ajaksi 15 minuutin välein. Testattavilta mitattiin tärinäaltistusta ennen ja sen jälkeen isometriset maksimivoimantuotot käsien pystypunnerruksessa ja selän ojennuksessa sekä lihasaktiivisuudet vasemmasta hartialihaksesta, epäkäslihaksista ja oikeanpuoleisesta selän ojentajalihaksesta 100 %, 75 %, 50 % ja 25 % voimantuoton aikana. Lisäksi mitattiin testattavien pituus sekä reaktioaika auditiiviseen ja visuaaliseen ärsykkeeseen. Tärinäaltistuksen aikana testattavilta kirjattiin kuormittuneisuuden tuntemus niskan, hartioiden ja alaselän alueelta 15 minuutin välein. Voimantuottoon tärinäaltistuksella ei ollut vaikutusta. Kuormittuneisuuden tuntemus kasvoi 90 minuutin tauottoman altistuksen vaikutuksesta tilastollisesti merkitsevästi (p

Tämä tutkimus tarkasteli ikääntymisen vaikutuksia sisemmän kaksoiskantalihaksen, leveän kantalihaksen ja etummaisen säärilihaksen mekaanisiin ominaisuuksiin passiivisen venytyksen aikana. Oletusta ikääntymisen aiheuttamasta muutoksesta lihaksen ja jänteen suhteellisessa venymässä tutkittiin ultraäänen avulla. Lisäksi tarkasteltiin, miten pitkäaikainen liikunnan harrastaminen vaikuttaa ikääntyneen lihas-jännekompleksin ominaisuuksiin. Koehenkilöryhmät olivat nuoret (N=12; 27,8 ± 3,2 v), ikääntyneet (N=15; 69,4 ± 5,3 v) ja veteraaniurheilijat (N16; 73,3 ± 2,8 v). Mittausasetelmassa koehenkilöiden oikea jalka kiinnitettiin jalkadynamometriin, jossa säären lihaksia venytettiin nilkkakulmaa muuttamalla. Ultraäänianturin avulla tarkasteltiin lihassolukimppujen pituuden muutoksia passiivisen venytyksen aikana. Passiivisten venytysten lisäksi lihassolukimppujen pituuden muutoksia tarkasteltiin maksimaalisen isometrisen lihassupistuksen aikana. Ultraäänidatasta lihassolukimppujen pituuden muutokset saatiin automatisoidun seurantaohjelmiston (Cronin ym. 2011) avulla. Koko lihas-jännekompleksin pituudet määritettiin Hawkins ja Hull (1990) mallia apuna käyttäen. Jänne-aponeuroosikompleksin pituuden muutokset laskettiin vähentämällä lihas-jännekompleksin kokonaispituudesta supistuvan komponentin pituus. Lihas-jännekompleksien eri komponenttien pituuden muutoksia vertailtiin eri ryhmien välillä. Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja ryhmien välillä lihaksen ja jänteen suhteellisissa venymäosuuksissa lihas-jännekompleksin toiminnallisella alueella. Leveässä kantalihaksessa ikääntyneillä lihaksen suhteellinen venymäosuus oli selvästi muita ryhmiä suurempi passiivisen venytyksen aikana. Tilastollisesti merkitseviä eroja (p

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ennen suoritusta tehdyn venyttelyn akuutteja vaikutuksia juoksun taloudellisuuteen. Samalla tutkittiin venyttelyn vaikutuksia liikkuvuuteen ja askelmuuttujiin, joten voitiin nähdä ovatko taloudellisuuden mahdolliset muutokset yhteydessä liikkuvuuden tai askelmuuttujien mahdollisiin muutoksiin. Tutkimuksen koehenkilöinä oli 8 miespuolista kestävyysjuoksijaa (ikä 23.9 ± 5.1 vuotta). Jokainen koehenkilö harjoitteli aktiivisesti tulevan kesän kilpailuja varten. Juoksijoiden ennätykset olivat 800m:llä välillä 1min50s – 2min3s ja/tai 1500m:llä välillä 3min53 – 4min5s. Koehenkilöt tekivät samanlaiset juoksun taloudellisuutta mittaavat testit kahtena eri päivänä 3 – 8 päivän välein juoksuradalla sisähallissa. Testin aikana juostiin aluksi 3 1000m:n juoksua 12, 14, ja 16 km/h vauhdeilla minuutin palautuksella. Näiden jälkeen juostiin vielä 2 400m:n vetoa nopeuksilla 6.25 ja 6.50 m/s viiden minuutin palautuksella. Ensimmäisenä mittauspäivänä koehenkilöt suorittivat kevyen alkuverryttelyn jälkeen kevennyshypyn kontaktimatolla, jonka jälkeen taloudellisuustesti aloitettiin. Toisena mittauspäivänä koehenkilöt puolestaan suorittivat kevyen alkuverryttelyn jälkeen perusteellisen alaraajojen venyttelyn, jonka jälkeen tehtiin kevennyshyppy kontaktimatolla. Venyttelyjen ja kevennyshypyn jälkeen siirryttiin taas tekemään juoksun taloudellisuutta mittaava testi. Molempina mittauspäivinä taloudellisuustestien jälkeen koehenkilöt suorittivat myös alaraajojen liikkuvuutta mittaavat testit. Taloudellisuuden määrittämiseksi juoksujen aikana mitattiin hapenkulutusta kannettavalla kaasuanalysaattorilla, ja jokaisen kuorman jälkeen määritettiin veren laktaattipitoisuus sormenpäästä otetusta verinäytteestä. Juoksujen vauhdit määritettiin valotahdistuksen avulla. Tässä tutkimuksessa venyttely ei vaikuttanut juoksun taloudellisuuteen tilastollisesti merkitsevästi millään kuormalla, vaikka kevennyshyppy oli heikentynyt ja lonkan ojentajien liikkuvuus parantunut venyttelyn johdosta. Analysoitaessa lonkan ojentajien liikkuvuuden muutosten ja hapenkulutuksen muutosten välistä yhteyttä havaittiin näiden välillä kuitenkin suuntaa antava käänteinen korrelaatio. Niinpä venyttelyllä onkin saattanut olla jonkinlainen vaikutus myös juoksun taloudellisuuteen, vaikka sen ei havaittukaan muuttuvan tilastollisesti merkitsevästi tutkimusjakson aikana. Juoksun taloudellisuuden muutokset olisivat tämän tuloksen perusteella yhteydessä lonkan ojentajien liikkuvuuden muutoksiin siten, että parantunut lonkan ojentajien liikkuvuus vaikuttaisi hapenkulutusta kasvattavasti. Askelmuuttujien ei havaittu muuttuvan merkitsevästi tutkimusjakson aikana, eikä niiden muutosten ja hapenkulutuksen muutosten välillä havaittu yhteyttä. Askelpituus kuitenkin lyheni suuntaa antavasti (P = 0.078) nopeimmalla juoksuvauhdilla.