Search

Ikääntymisen myötä luustolihaksen toiminta muuttuu ja lihasmassa vähenee. Ikääntymisen vaikutukset eroavat naisten ja miesten välillä. Estrogeenituotannon vähenemistä pidetään eräänä osatekijänä naisten suorituskyvyn laskun kiihtymiselle, joka ajoittuu vaihdevuosien yhteyteen. Vaikka estrogeenin vaikutusmekanismia lihasten toiminnassa ei tunnetakaan kovin hyvin, on viitteitä, että estrogeenin vaikutus kohdistuu myosiinimolekyylin fosforylaatioon. Myosiinifosforylaatiolla on merkittävä rooli lihasaktivaation jälkeisessä voimantuoton potentoitumisessa (PAP). PAP:lla tarkoitetaan ilmiötä, jossa lihaksen aiempi supistus vaikuttaa lihaksen voimantuottoon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako estrogeenivaje lihasaktivaation jälkeiseen voimantuoton potentoitumiseen. Tämä tutkimus oli osa laajempaa ERMA-tutkimusprojektia. Tutkimukseen valikoitui 32 48-54-vuotiasta naista, jotka osallistuivat alkumittauksiin ennen vaihdevuosien alkua. Loppumittaukset suoritettiin, kun naisten vaihdevuosien todettiin päättyneen sukupuolihormonitasojen perusteella. Tutkittavien lihasaktivaation jälkeistä potentoitumista mitattiin sekä sähköisesti aiheutetun että tahdonalaisen voimantuoton osalta nilkan ojennustehtävässä. Sähköisesti aiheutetun voimantuoton potentoitumista arvioitiin vertaamalla sähköstimulaatiolla aiheutetun yksittäisen lihasnykäyksen voimaa ennen ja jälkeen maksimaalisen tahdonalaisen supistuksen. Tahdonalaista voimantuoton potentoitumista tutkittiin maksimaalisen voimantuoton ja voimantuottonopeuden avulla. Lisäksi tutkittiin tahdonalaisen lihasaktivaation muutosta alku- ja loppumittausten välillä. Tulokset antoivat viitteitä estrogeenivajeen negatiivisesta vaikutuksesta voimantuoton potentoitumiseen, mutta muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Ei-tahdonalaisen voimantuoton potentoituminen yksittäisen tahdonalaisen supistuksen vaikutuksesta oli alkumittauksissa 4,5 % ja loppumittauksissa -1,0 %. Tahdonalaisen voimantuoton osalta potentoituminen oli alkumittauksissa 11 % ja loppumittauksissa 3,8 %. Tutkimuksen perusteella ei voitu varmuudella todeta yhteyttä tutkittavien voimantuoton potentoitumisen ja estrogeenivajeen välillä niin ei-tahdonalaisessa kuin tahdonalaisessa tilanteessa. Estrogeenivajeella ei havaittu yhteyttä tahdonalaiseen aktivaatiotasoon. Sekä alku- että loppumittauksissa aktivaatiotaso oli 77 %. Mahdollisissa jatkotutkimuksissa tulisi kiinnittää huomiota potentoivan lihassupistuksen riittävään intensiteettiin ja kestoon oletetun potentoitumisen maksimoimiseksi. Myös potentoitumisvaikutuksen aikaprofiilin muodostaminen olisi hyödyllistä.

Sensoreihin perustuvat menetelmät ovat yleistyneet urheilutestauksessa viime vuosina. Tarkoituksena oli selvittää hyppääjän kenkään kiinnitettävään 3D-kiihtyvyysanturiin perustuvan menetelmän validiteettia vertikaalihypyn korkeuden arvioinnissa. Voimalevyn lentoaikamenetelmää käytettiin kiihtyvyysanturimenetelmän validiteettianalyysissä ja lajikohtaisten kuormitusasetelman vertikaalihypyt arvioitiin kiihtyvyysanturimenetelmällä. Hyppysarjojen korkeimmat hypyt arvioitiin lisäksi voimalevyn lähtönopeusmenetelmällä. Kiihtyvyysanturimenetelmässä käytettiin urheilijan kenkään kiinnitettävää The Stride Sensor Bluetooth® Smart (Polar Electro Oy, Kempele, Suomi) -sensoria. Hyppytestit suoritettiin voimalevyllä ilman kevennystä (3 kpl HIK) ja keventäen (3 kpl HK) kädet-lanteilla-tyylillä. Hyppytestit suoritettiin oikean jalan ojennuksen ja koukistuksen MVC-testien eli maksimaalisen tahdonalaisen lihassupistuksen jälkeen. Suoritusten aikaiset reisilihasten lihasaktiivisuudet mitattiin langattomasti ja kaikki mittaukset suoritettiin ennen kuormitusta (pre-tilanteessa) ja lajikohtaisen kuormituksen jälkeen (post-tilanteessa) sekä kuormituksen mahdollisesti aiheuttamia muutoksia pyrittiin selvittämään hyppykorkeuden arvioinnin kannalta. Lajikohtaisia vaikutuksia selvitettiin kolmen eri lajin urheilijoilla; maastopyöräilijöillä (n = 10), suunnistajilla (n = 10) ja koripalloilijoilla (n = 9). Pyöräilijöiden kuormituksena toimi maksimaalisen polkupyöräergometritesti, suunnistajat osallistuivat kovatasoiseen suunnistuskilpailuun ja koripalloilijat suorittivat lajiharjoituksen lisäksi juoksutestin. Kiihtyvyysanturimenetelmän todettiin soveltuvan maksimaalisten HIK:n ja HK:n korkeuden arviointiin. HIK:n korkeudet (n = 174) olivat kiihtyvyysanturimenetelmällä 30,4 (±5,6) cm ja voimalevymenetelmällä 29,1 (±5,2) cm sekä HK:n (n = 167) vastaavasti 33,5 (±6,3) cm ja 32,1 (±5,9) cm. Kiihtyvyysanturimenetelmän ja voimalevyn lentoaikamenetelmän korkeustulosparien välinen korrelaatio oli erittäin merkitsevä (r = 0,97–0,99, p < 0,001) sekä HIK:ssa että HK:ssa. Yksittäiset hyppykorkeustulokset olivat myös yhtäpitäviä molemmilla hyppytavoilla erittäin merkitsevästi (p < 0,001). HIK:ssa tulosten sisäinen korrelaatio ICC SM oli 0,95 ja 95 % CI: 0,50–0,98 (p < 0,001) sekä HK:ssa ICC SM oli 0,95 ja 95 % CI: 0,51–0,98 (p < 0,001). Kiihtyvyysanturi- ja voimalevyn lentoaikamenetelmän välinen korrelaatio oli molemmilla hyppytavoilla erittäin hyvä (r2 = 0,96). Eroavuudet HIK:ssa (1,4 ±1,2 cm) ja HK:ssa (1,5 ±1,3 cm) olivat merkitsevän pieniä (p < 0,001). Kiihtyvyysanturimenetelmä vastasi myös parhaissa hypyissä voimalevyn lähtönopeusmenetelmän kanssa erittäin merkitsevästi (r = 0,88, p < 0,001). Kiihtyvyysanturimenetelmällä tehdyssä lajien välisessä vertailussa koripalloilijat hyppäsivät 37,1 (±6,1) cm, joka oli merkitsevästi korkeampi (p < 0.001) tulos suunnistajiin 32,0 (±4,9) cm ja maastopyöräilijöihin 30,3 (±5,7) cm verrattuna. Koripalloilijoiden suorittamien hyppyjen keski- ja huipputehot olivat muita lajeja merkitsevästi (p < 0,05) suuremmat lähes kaikissa tilanteissa. Kuormitusvaikutukset olivat pieniä pitkähkön palautumisajan vuoksi. Suunnistajien huipputehot laskivat merkitsevästi (p < 0,05) muihin lajeihin verrattuna. MVC-testissä jalan ojennusvoimat heikkenivät väsytyksen vuoksi (p = 0,007), mutta urheilulajien välillä ei ollut merkitseviä eroja tulosmuutoksissa. Reisilihasten (RF, VL ja BF) lihasaktiivisuusmuutokset olivat myös verraten pieniä, eikä varsinaisia lajien välisiä eroja muodostunut väsytyksen johdosta. Kenkään kiinnitettävällä 3D-kiihtyvyysanturimenetelmällä voidaan arvioida HIK:n ja HK:n hyppykorkeustuloksia eri lajin urheilijoilla. Kiihtyvyysanturi- ja voimalevymenetelmien välinen korrelaatio oli erittäin merkitsevä eri hyppytavoilla. HIK-tulosten hajonta oli pienempää kuin HK:n, mutta kiihtyvyysanturimenetelmän ja voimalevyn lentoaikamenetelmän välillä havaittiin pieni systemaattinen virhe. Lajikohtaisen kuormituksen ei havaittu vaikuttavan mittaustarkkuuteen, vaikka pieniä muutoksia havaittiin hyppykorkeudessa ja hypyn suorituskykytekijöissä. 3D-kiihtyvyysanturimenetelmää voidaan hyödyntää myös valmennuksen apuvälineenä. Athletes have an interest for vertical jump height and a jump test is often used as an indicator of lower body performance and explosive strength. Different sensors have been used widely in sports testing over the past years and practical solutions would be useful for coaching. The purpose of this study was to investigate the validity of an on-shoe 3D accelerometer sensor in jump height evaluation in athletes’ own sport. Athletes from cycling, orienteering and basketball were studied to examine the suitability of the on-shoe 3D sensor method for different types of athletes. Subjects (n=29) performed three squat jump (SQJ) and three countermovement jump (CMJ) tests twice. Jump heights were assessed with a Stride Sensor Bluetooth® Smart (Polar Electro Oy, Kempele, Finland) attached on a shoe when jumping on a force plate (FP). A FP flight time method was used as reference for jump height and a FP take of velocity method was used for comparing the maximum jump results. The paired correlation between the 3D sensor and the FP flight time method was 0.97-0.99 (p

Lamminen, Liisa 2016. Venyttelyn vaikutus tärinäaltistuksen ja kiertyneen ajoasennon aiheuttamaan selän ja niskan kuormitukseen. Biomekaniikan pro gradu -tutkielma, Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 56s. Tärinälle altistutaan lähes kaikilla ajoneuvoilla ajettaessa, mutta erityisesti työkoneiden kuljettajiin kohdistuu kehotärinää ja samanaikaisesti ajoasento voi poiketa normaalista suorasta ajoasennosta. Pitkäaikaisen kehotärinäaltistuksen tiedetään aiheuttavan terveyshaittoja kuten alaselän ja niskan kiputiloja. Jatkuva altistus epänormaalissa ajoasennossa aiheuttaa myös lihasväsymystä ja keskittymiskyvyn heikkenemistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, aiheuttaako tärinäaltistus muutoksia isometriseen voimantuottoon. Lisäksi tutkittiin, miten tärinäaltistuksen keskeyttävä venyttely vaikuttaa kuljettajien toimintakykyyn, ja väheneekö kuormittuneisuuden tunne niskassa, hartioissa ja alaselässä, kun tärinäaltistuksen välillä on tehty venyttelyliikkeitä. Tutkimuksessa käytettiin liikelaitetta, jolla voidaan simuloida epätasaisella alustalla ajoneuvoon kohdistuvaa tärinää. Laitteeseen kiinnitettiin simuloitavan ajoneuvon istuin, ohjauspyörä sekä polkimet, jolloin altistus voitiin antaa autenttisessa ajoasennossa. Tärinän vaikutuksia kuljettajan väsymiseen ja voimantuottoon voitiin näin mitata laboratorio-olosuhteissa. Testattavina oli 10 tervettä miestä, iältään 29 ± 11 -vuotiaita, joilla ei ollut aiempia niskan, hartioiden tai alaselän vaivoja. Tärinäaltistus simuloi traktorilla tehtävää äestystä ja testattava oli kiertyneessä ajoasennossa 2 x 45 minuutin tärinäaltistuksen ajan, jonka aikana hän sai kääntyä suoraan ajoasentoon 15 sekunnin ajaksi 15 minuutin välein. Testattavilta mitattiin tärinäaltistusta ennen ja sen jälkeen isometriset maksimivoimantuotot käsien pystypunnerruksessa ja selän ojennuksessa sekä lihasaktiivisuudet vasemmasta hartialihaksesta, epäkäslihaksista ja oikeanpuoleisesta selän ojentajalihaksesta 100 %, 75 %, 50 % ja 25 % voimantuoton aikana. Lisäksi mitattiin testattavien pituus sekä reaktioaika auditiiviseen ja visuaaliseen ärsykkeeseen. Tärinäaltistuksen aikana testattavilta kirjattiin kuormittuneisuuden tuntemus niskan, hartioiden ja alaselän alueelta 15 minuutin välein. Voimantuottoon tärinäaltistuksella ei ollut vaikutusta. Kuormittuneisuuden tuntemus kasvoi 90 minuutin tauottoman altistuksen vaikutuksesta tilastollisesti merkitsevästi (p

The mechanisms of bilateral deficit (BLD) have been studied extensively, but remain obscure. Neural mechanisms have been proposed, including interhemispheric inhibition (IHI). In this study specific groups of athletes who were more likely to exhibit BLD or bilateral facilitation (BLF) were compared with controls. If IHI is truly the underlying cause of BLD it is of interest whether the nature of IHI is reflected in the magnitude of BLD. 20 male subjects (ALL) were split into three groups according to the nature of their activity: bilateral, unilateral and control. Additionally, they were split into two groups whether they exhibited BLD or BLF. Maximal unilateral (UL) and bilateral (BL) isometric knee extensions were performed while receiving electrical stimulation of the femoral nerve and both contralateral and ipsilateral transcranial magnetic stimulation. Main variables of interest included bilateral index in force and EMG activity, voluntary activation level, motor evoked potentials of target and ipsilateral muscles (MEPs), and cortical and ipsilateral silent periods. Significant BLD was observed for ALL (BI = -8.76 ± 13.43, p = 0.009), but not for any of the separate groups. No BLD was noted in EMG activity and no parallelisms between force and EMG was found. Voluntary activation level was significantly higher during BL compared to UL contractions (~ 97% vs. 93%, p = 0.045), with no differences between groups. MEPs during BL were significantly bigger (p = 0.042, and p = 0.005, respectively) than during UL contractions with no differences between groups. No differences in silent periods were noted regardless of grouping. Variability of BLD observed was likely due to poor testing specificity. Based on unaltered silent periods, BLD may not be related to inhibition at the cortical level. Conversely, higher values of voluntary activation level and motor evoked potentials during BL when compared to UL contractions may indicate involvement of cortical facilitation.

Hakola, Lauri 2016. Vertikaalihyppyjen voimantuoton yhteys mäkihypyn ponnistuksen tehokkuuteen. Biomekaniikka, Pro gradu -tutkielma, Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 78 s. Ponnistusta pidetään mäkihyppysuorituksen tärkeimpänä osa-alueena, minkä johdosta biomekaaninen tutkimus on painottunut tämän osa-alueen ympärille. Vertikaalihypyillä on keskeinen rooli mäkihyppääjän fyysistä suorituskykyä mittaavassa testistössä, ja tyypillisesti myös oheisharjoittelussa painotetaan nousukorkeuden kehittämistä. Tutkimustiedon mukaan vertikaalihyppyjen nousukorkeus ei kuitenkaan ole paras mittari lajeissa, joissa voimantuottoon käytettävä aika on lyhyt. Mäkihyppytutkimuksesta ei löydy selkeitä kuvauksia siitä, miten kineettiset muuttujat vertikaalihypyissä selittävät lajiponnistuksen voimantuottoa. Myös lajitekniikan yhteys voimantuottoon on jäänyt tutkimuksessa vähemmälle huomiolle. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten mäkihyppääjien voimantuotto vertikaalihypyissä on yhteydessä lajiolosuhteisiin, ja siten suorituksen tehokkuuteen. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin lajiteknisten muuttujien korrelaatiota voimantuottoon ja kokonaissuorituksen laatuun. Tutkimuskysymysten kautta pyrittiin ymmärtämään paremmin lajinomaisen tehoharjoittelun merkitystä, sekä selkiyttämään lajisuorituksen biomekaanisia laatutekijöitä. Mittaukset suoritettiin kansallisen kilpailun yhteydessä (n = 19–20), jossa kineettisiä parametreja mitattiin voimalevyillä ja kinemaattisia parametreja videoanalyysiin perustuen. Staattisen hypyn nousukorkeus korreloi merkitsevästi vain keulan keskivaiheen (2–4 m) voimantuoton kanssa (r = 0,516, p = 0,024*). Sen sijaan hypyn pituutta selittivät eniten hyvä voimantuotto sekä hyppyrin keulan ensimmäisellä (0–2 m) että toisella (2–4 m) kolmanneksella (r = 0,647, p = 0,003**, r = 0,608, p = 0,006**). Laskuasennon, ponnistusvaiheen tai alkuilmalennon kinematiikasta löytyi hyvin vähän muuttujia, joilla voitiin selittää suorituksen laatua ryhmätasolla. Tutkimuksen keskeiset johtopäätökset olivat: 1) Hyvä staattisen hypyn nousukorkeus auttaa tehokkaan voimantuoton saavuttamisessa, mutta ei selitä kokonaan voimantuot-tokykyä lajiolosuhteissa. 2) Lajiponnistuksen hyvä voimantuotto, ja erityisesti sen en-simmäisen puolikkaan tehokkuus vaikuttaa olevan ratkaisevaa suorituksen laadun kan-nalta. 3) Hyvä suoritus ja tehokas voimantuotto on mahdollista toteuttaa erilaisilla tekniikoilla. Valmentajien, urheilijoiden ja testaajien tulisikin pohtia, miten laji- ja oheisharjoittelulla voitaisiin tehostaa yksilöllistä voimantuottokykyä lajiolosuhteissa, sekä kehittää testimenetelmiä jotka vastaavat biomekaanisessa tarkastelussa paremmin lajiponnistuksen yksilöllisiä piirteitä.

Malinen, Jari-Pekka (2015). Yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoituksen harjoitusjärjestyk-sen ja harjoitusajankohdan vaikutukset alaraajojen voimantuottoon ja lihasmassaan. Liikun-tabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, Valmennus- ja testausopin Pro gradu –tutkielma, 80 s. Voima- ja kestävyysharjoitus yhdistetään usein samaan harjoitukseen, koska kyseisiä omi-naisuuksia tarvitaan monissa urheilulajeissa sekä niitä pidetään tärkeinä yleisen terveyden kannalta. Harjoitusjärjestyksellä ja harjoitusajankohdalla saattaa kuitenkin olla merkitseviä vaikutuksia ominaisuuksien kehittymiseen, sillä ensin suoritettu harjoite aiheuttaa akuutin väsymyksen, joka saattaa heikentää jälkimmäisen harjoitteen laatua ja fyysinen suorituskyky vaihtelee päivän aikana. Näistä syistä tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoituksen harjoitusjärjestyksen ja harjoitusajankohdan pitkäaikaisia vaikutuksia suorituskykyyn ja lihasmassaan. 52 aikaisemmin harjoittelematonta miestä (18–40 v.) suoritti 24 viikon mittaisen tutkimus-jakson. Heidät jaettiin viiteen ryhmään, joista neljä ryhmää suoritti saman yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoitusohjelman niin, että harjoitusjärjestys oli joko kestävyys ennen voimaa tai päinvastoin ja harjoitusajankohtana oli joko aamu tai ilta. Viides ryhmä oli kont-rolliryhmä. Koehenkilöiltä mitattiin maksimaalinen voima dynaamisessa ja isometrisessä jalkaprässissä, maksimaalinen isometrinen polven ojennus- ja koukistusvoima, ulomman reisilihaksen poikkipinta-ala, alaraajojen rasvaton massa sekä maksimaalinen hapenottokyky. Mittaukset suoritettiin viikoilla 0, 12 sekä 24 ja ne tehtiin aina sekä aamulla että illalla. Päätuloksena oli, että kaikilla harjoitusryhmillä maksimaalinen voimantuottokyky dynaa-misessa jalkaprässissä kehittyi 24 viikon aikana merkitsevästi niin aamu- kuin iltatesteissä (p

Pohkeen lihakset ovat tärkeässä roolissa jokapäiväisessä liikkumisessamme. Erilaisten liikuntasuoritusten aikana tuotetut voimat pohkeen ja säären lihaksissa välittyvät akillesjänteeseen ja voivat osaltaan olla aiheuttamassa urheilussa usein yleisiä akillesjänteen kuormitusvammoja, kuten akillesjänteen tulehduksia tai repeämiä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää akillesjännevaivoista kärsivien akillesjänteen anatomiaa sekä voimantuoton muutoksia kolmen kuukauden eksentrisen kuntoutusjakson aikana. Anatomian osalta tarkastelun kohteena olivat akillesjänteen paksuuden ja uudisverisuonituksen (neovaskularisaation) esiintymisen muutokset. Akillesjännevaivoista kärsivien ja terveiden vapaaehtoisten voimantuoton muutoksia pohjelihaksiston osalta tutkittiin selvittämällä, miten kolmen kuukauden eksentrinen kuntoutusjakso vaikutti maksimaalisiin nilkanojennusvoimiin. Tutkittaviksi rekrytoitiin 18-35 –vuotiaita vapaaehtoisia miehiä ja naisia. Tutkimukseen osallistui 10 kroonisesta akillesjännekivusta kärsivää henkilöä (ikä 28 ± 4 vuotta) sekä 10 kontrollihenkilöä (ikä 28 ± 4 vuotta). Kipupotilailla oli ilmennyt kipua akillesjänteen seudulla vähintään kuusi viikkoa. Akillesjänteen paksuuden ja neovaskularisaation tutkiminen ultraäänellä suoritettiin Jyväskylän yliopiston tiloissa ennen lihasvoimamittauksia, jotka toteutettiin Turun valtakunnallisessa PET -keskuksessa. Kipupotilaat suorittivat mittaukset ennen ja jälkeen kuntoutusjakson. Kuntoutusjakso kesti kolme kuukautta, jonka aikana kipupotilaiden tavoitteena oli suorittaa kaksi eksentristä harjoitetta päivässä. Tutkimus osoitti, että potilaiden terveen jalan maksimaalinen isometrinen voima (MVC) oli samantasoista kuin kontrollihenkilöiden voima. Sen sijaan kipujalan maksimaalinen voimatuottokyky oli ennen kuntoutusta merkitsevästi 13 % (163,7 ± 151,6 N, p < 0,05) matalampi kuin terveen jalan voimantuottokyky. Kipujalan MVC nousi kuntoutuksen seurauksena terveen jalan tasolle. Tutkimuksessa kipupotilailla ei ollut havaittavissa neovaskularisaatiota doppler-ultraäänikuvantamisen avulla yhdenkään tutkittavan kohdalla ennen tai jälkeen kuntoutusjakson. Lisäksi kolmen kuukauden eksentrisen kuntoutuksen jälkeen tutkimuksessa havaittiin, että akillesjänteen paksuus kasvoi kipupotilaiden oireilevassa raajassa, mutta ei kuitenkaan tilastollisesti merkitsevästi. Ultraäänitutkimusten osalta tuloksiin saattaa vaikuttaa se, että ainoastaan viidelle kymmenestä saatiin täydellinen ultraäänidata, eli suoritettua ultraäänitutkimukset ennen ja jälkeen eksentrisen harjoittelun. Tutkimustulokset tukevat aiempien tutkimusten tuloksia siltä osin, että maksimaalinen isometrinen voima lisääntyi kolmen kuukauden eksentrisen kuntoutusjakson aikana oireilevassa jalassa. Jotta myös eksentrisen kuntoutuksen aikaisissa akillesjänteen anatomisissa muutoksissa saataisiin eroja esiin, tulisi koehenkilömäärän olla suurempi.

Kyky kontrolloida tasapainoa on tärkeä osa liikkumista kaikissa tilanteissa. Tasapaino-ongelmat ovat yleisiä vanhemmilla ihmisillä ja ne ovat voimakkaasti yhteydessä kasvaneeseen kaatumisriskiin. Huono tasapaino vaikuttaa kaatumisten lisäksi myös henkilön sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin kun liikkumista ja sosiaalisia suhteita vähennetään kaatumisen pelon vuoksi. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää alaraajojen voimantuottotehon, reaktionopeuden sekä staattisen tasapainon eroja eri yleisurheilun lajiryhmien (kestävyyslajit, voima- ja nopeuslajit) välillä yli 35-vuotiailla veteraaniyleisurheilijoilla. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää alaraajojen voimantuottotehon ja reaktionopeuden yhteyksiä staattiseen tasapainoon. Aineiston keruu suoritettiin veteraaniyleisurheilun MM-kisoissa 28.7.–8.8.2009. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista ja siihen saivat osallistua kaikki urheilijat jotka ottivat osaa kilpailuihin. Tasapaino- ja alaraajojen voimantuoton mittaukset suoritettiin onnistuneesti 62 naiselle ja 66 miehelle (n=128). Reaktionopeuden mittauksiin tutkimusjoukosta osallistui 43 naista ja 54 miestä (n=97). Tutkittavien ikäjakauma oli naisilla 37 - 84 vuotta (ka 57,2, SD 12,3) ja miehillä 37 - 91 vuotta (ka 64,5, SD 15). Ennen varsinaisia mittauksia koehenkilöiden taustatiedot selvitettiin haastattelemalla. Tutkittavat suorittivat tasapainotestit ja alaraajojen voimantuotto-ominaisuuksia mittaavat hyppytestit peräkkäin ilman kenkiä voimalevyllä (Force platform FP4, HUR labs, Tampere). Tasapainomittauksen aikana laitteisto rekisteröi tutkittavan horisontaalisen huojunnan painekeskipisteen muutoksena ja tallensi sen huojuntakäyrän pituutena/30sek. Alaraajojen hermolihasjärjestelmän suorituskykyä mitattiin maksimaalisella kevennyshypyllä. Reaktionopeuden mittaukset suoritettiin dominoivalla kädellä, laitteella jossa oli odotusnappi ja siitä 10 senttimetrin etäisyydellä puolikaaressa olevat seitsemän tavoitenappia. Reaktionopeudeksi laskettiin kokonaisaika merkkivalon syttymisestä tavoitenapin painamiseen. Reaktionopeus mitattiin sekä yksinkertaisena, että seitsenvalintaisena. Kaikkien mittausten tulokset vakioitiin analyysivaiheessa iällä. Nopeus- ja voimalajien urheilijoilla alaraajojen maksimiteho oli miehillä tilastollisesti merkitsevästi 33% (p

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää erilaisten voiteluiden vaikutusta lihasten voimantuoton ja lihasaktiivisuuden muutoksiin maksimaalisen pitkäkestoisen perinteisen tyylin murtomaahiihtosuorituksen aikana. Samalla pyrittiin löytämään uusia tekniikoita suksen luisto- ja pito-ominaisuuksien mittaamiseen. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten suksen luisto- ja pito-ominaisuuksien heikentyminen pitkäkestoisen hiihtosuorituksen aikana vaikuttaa hiihdon biomekaanisiin ominaisuuksiin. Samalla seurattiin myös fysiologisten muuttujien eli sydämen sykkeen ja veren laktaattipitoisuuden muuttumista suorituksen aikana. Tutkimus suoritettiin Jyväskylän yliopiston Vuokatin toimipisteen biomekaniikan laboratoriossa ja Vuokatin hiihtoputkessa. Tutkimukseen osallistui 9 vapaaehtoista, aktiivisesti murtomaahiihtoa harrastavaa mieshenkilöä, joidenka taso vaihteli kansallisesta huipputasosta aktiiviseen kuntohiihtäjään. Jokainen koehenkilö suoritti kaksi eri 20.7 km:n kilpavauhtista perinteisen tyylin hiihtosuoritusta, joissa käytettiin erilaista suksien voitelua. Toisessa voitelussa pyrittiin siihen, että suksen luisto- ja pito-ominaisuudet säilyvät hyvinä koko hiihtosuorituksen ajan ja toisessa siihen, että luisto- ja pito-ominaisuudet heikkenevät huomattavasti hiihdon kuluessa. Testien väliksi määriteltiin vähintään viikon palautusaika, koska testisuoritus oli kilpavauhtinen pitkäkestoinen hiihto. Koehenkilöt hiihtivät testin Vuokatin hiihtoputken 2.3 km:n ladulla, jonka he kiersivät 9 kertaa. Jokaisella kierroksella hiihdettiin yli 20 m pitkän voimalevyjärjestelmän, parittomilla kierroksilla vuorotahtia ja parillisilla kierroksilla tasatahtia. Hiihdon aikana koehenkilöiltä mitattiin potkun ja sauvan työnnön horisontaalisia ja vertikaalisia voimia voimalevyillä, lihasten aktiivisuutta EMG-laitteella, sydämen sykettä ja veren laktaattipitoisuutta. Lisäksi voimalevyjen ylihiihto kuvattiin mahdollisesti myöhempää liikeanalyysiä varten. Ennen ja jälkeen hiihtosuorituksen koehenkilöt suorittivat maksimaalisen isometrisen voimatestin polven ojentajille ja kyynärvarren ojentajille. Lisäksi koehenkilöiden suksien luisto- ja pito-ominaisuutta mitattiin suksen liikutuslaitteella ennen ja jälkeen hiihtosuorituksen sekä 4 hiihdetyn kierroksen jälkeen. Samalla suksista mitattiin myös voiteiden kulumista kahdella eri mittalaitteella, fluoresenssi-mittarilla ja mittakellolla. Tutkimuksen päätulokset olivat seuraavat: 1) Hiihtoajassa ja maksiminopeudessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja eri voiteluiden välillä 2) Jalan tuottamat voimat pienenivät enemmän paremmin pitävillä suksilla (jalan suhteellinen horisontaalinen huippuvoima (p_HLF_r) laski paremmalla pidolla 21 % (p 0.34±0.20 mV. p 0.23±0.12 mV. p 0.06±0.02 mV. p 0.16±0.08 mV. p 018±0.07 mV. p 0.78±0.27 mV. p 46.5±4.2 %. p 46.5±4.2 %. p

Marko Karppi (2013). Akuutin pitkäaikaisen istumisen vaikutukset hermolihas-järjestelmän toimintaan lentopalloilijoilla. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, Biomekaniikan Pro-gradu – tutkielma, s 81. Tässä tutkimuksessa selvitetään matkustamisen yhteydessä tapahtuvaa istumisen vaikusta urheilusuoritukseen. Urheilijalle on tuttu käsite ”jalat jäi bussiin”. Tällä tarkoitetaan esim. ottelun alun vaikeuksia, jolloin jalat eivät toimi kunnolla ja saattavat olla esim. raskaan, kankean ja hitaan tuntuiset. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi istumisen biomekaniikkaa ja pitkäaikaisesta akuutista istumisesta (matkustaminen) liikkumattomuudesta johtuvia asioita, jotka voivat vaikuttaa negatiivisesti urheilusuoritukseen. Myös optimaaliseen istuma-asentoon ja istuimeen kiinnitetään huomiota. Tutkimuksessa yritetään selvittää, kuinka n. 8 tunnin linja-autossa istuminen vaikuttaa pelaajien hermo-lihasjärjestelmän toimintaan ja suorituskykyyn lentopallo-ottelussa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia linja-automatkustamisen vaikutusta sm-liiga tason mieslentopalloilijoiden hermo-lihasjärjestelmään ja suorituskykyyn staattisen (HIK = hyppy ilman kevennystä) ja esikevennetyn (HK = hyppy kevennyksellä) hypyn avulla. Tutkimuksessa käytettiin voimalevyjä hyppyjen testaamiseen. Lihasaktiivisuutta mitattiin soleus, tibial anterior, rectus femoris ja vastus lateral lihaksesta hyppyjen aikana. Synkronoidusta voimalevy- ja EMG signaalista määriteltiin voimatuotto, voimantuottonopeus, lihasaktiivisuus, hyppykorkeudet ja soleus lihaksesta venytysrefleksiä vastaavat komponentit ja esiaktiivisuus esikevennyshypyn aikana. Staattinen hyppy (HIK) heikkeni kotipelimittauksesta linja-automatkustamisen jälkeiseen vieraspelimittaukseen 11 mm (n. 2,5 %) ja sen konsentrinen voimantuotto oli laskenut 62N (9 %), mikä oli tilastollisesti merkittävä (p < 0.05). Esikevennyshyppy (HK) oli parantunut kotipelimittauksesta vieraspelimittaukseen 6 mm (n. 1 %, n.s.). Venytysrefleksi komponenteissa M1, M2 ja M3 ei havaittu tilastollisesti merkittäviä eroja koti- ja vieraspelimittausten välillä, vaikka venytysrefleksin esiaktiivisuus oli tilastollisesti merkittävästi suurempaa ( p < 0.05) 32 % vieraspelimittauksessa. Hypyssä ilman kevennystä (HIK) konsentrisen voimantuoton ja voimantuotonajan heikkenemiset saattavat liittyä istumisen aiheuttamasta lihasten ja kudosten väsymykseen ja puutumiseen, mikä johtuu heikentyneestä aineenvaihdunnasta, verenvirtauksesta ja kuormituksesta alaraajoissa. Myös iskemia saattaa aiheuttaa alaraajoissa hermoston heikentyneen toiminna, jolloin räjähtävän HIK hypyn suorittaminen hidastuisi ja voimataso laskisi, koska kyky motoristen yksiköiden rekrytointiin on heikentynyt. Toisaalta tämä ei näy HK hypyssä niin selkeästi, mikä johtuneen siitä, että HK hyppy on luonteeltaan erilainen, missä korostuu lonkan ojentajalihasten suurempi käyttö, elastisuus ominaisuudet ja venytysrefleksi. Yllättävää oli, että HK hyppy tulos oli hiukan parempi vieraspelimittauksessa kuin kotipelimittauksessa linja-automatkustamisen jälkeen. Näyttäisi siltä, että n.8 tunnin istumisen jälkeen linja-autossa, elastiset ominaisuudet eivät heikkene. HK hypyn venytysrefleksin mittaus olisi ollut parempi toteuttaa pudotushyppyinä, sillä HK hypyn esikevennys alkaa reiden liikkeestä, jolloin Soleus lihaksen venytysrefleksiaktiivisuuden alkamisajankohta pitenee (n. 400 ms) ja siihen saattaa sekoittua tahdonalaista lihasaktiivisuutta. Myös venytysrefleksi komponentit tulisivat selkeämmin esille törmäystyyppisissä hypyissä. Marko Karppi (2013). Acute prolonged sitting effects to neuromuscular system in volleyball players. The Department of Biology of Physical Activity, University of Jyväskylä, Biomechanics Pro Gradu thesis. 81 pages. Sitting effects of traveling to sport performance are studied in thesis. Among athletes it is quite well known phrase ”leave your feet in the buss”. That means problems at the beginning of performance after traveling e.g. athlete’s feet don’t work well. Athlete may feel feet e.g. as heavy, stiff-legged or slow. The literature review of this thesis include sitting biomechanics and acute prolonged sitting (traveling) and immobility effects that may affect sport performance negatively. Optimal sitting position and optimal seat have also been discussed in the part of literature view. The purpose of thesis is to study how 8 hours sitting in the buss affects to men volleyball players’ neuromuscular system and performance using counter movement jump (CMJ) and static jump (SJ) tests. Force plate was used for measuring jump performances. Electrical activity of soleus, tibial anterior, vastus lateral and rectus femoris muscle was measured during jump tests. Force plate signal was synchronized with EMG signal and force produced, force produced speed, electrical muscle activity, jump heights and corresponding components and pretension of stretch reflex of soleus muscle were measured in CMJ. Static jump (SJ) height decreased 11 mm (about 2,5 %) and concentric force produced decreased 62N (9 %), that was statistically significant (p < 0.05) after buss traveling from home game measurement to visit game measurement. Counter movement jump (CMJ) height increased 6 mm (about 1 %, n.s.) to visit game measurement. There were no statistically significant differences in stretch reflex components of M1, M2 and M3 between home game and visit game measurement although pretension of stretch reflex of soleus muscle was statistically significantly higher (p < 0.05) 32 % in visit game measurement. Decreased concentric force produced and decreased force produced speed in SJ may relate to fatigue and numbness of muscles and tissues caused by sitting that result from impaired metabolism, blood flow and loaded lower limbs. Ischemia may also affects negatively to function of nervous system of lower limb in which case the execution speed of SJ would slow down and force level would decrease because the ability to recruit motor units has weakened. In turn this doesn’t occur in CMJ that may result from fact that CMJ is different jump by nature where extensor muscles of hip are used more effectively, elastic properties and stretch reflex. It was surprise that the result of CMJ was little bit better in visit game measurement than in home game measurement after buss travel. It seems that elastic properties will not be weakened after sitting 8 hours in the buss. It would have been better to use drop jump for estimating stretch reflex of soleus because pretension of jump starts in this study from lowering thighs when starting time for stretch reflex activity extended for about 400 ms. In this case it may be possible that voluntary muscle activity will mix with stretch reflex. Also stretch reflex components would appear more clearly in drop jump where feet hit to floor more powerfully.

Oscar Pistorius on yksi paralympiaurheilun viime vuosien suurimmista nimistä. Hänen juoksunsa vammattomien kilpailuissa ovat herättäneet suurta keskustelua, ja tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena onkin tarkastella, miten alaraaja-amputoidun ja amputoimattoman urheilijan juoksun biomekaniikka eroaa toisistaan. Amputaatio tarkoittaa raajan tai jonkin sen osan menettämistä. Valtaosassa amputaatioista on taustalla verisuonisairaus. Proteesien avulla pyritään korvaamaan menetetty raaja. Kävelyn ja juoksun biomekaniikat eroavat toisistaan. Erot kävelytekniikoissa amputoidun ja amputoimattoman välillä ovat pieniä ja suurenevat etenemisnopeuden kasvaessa. Amputoimaton urheilija kasvattaa juoksunopeutta lisäämällä askelpituutta, kun taas amputoitu urheilija lisää myös askeltiheyttä. Juoksunopeuden lisääntyessä kasvaa maata kohti tuotettu voima. Kasvu on pienempää amputoidulla kuin amputoimattomalla juoksijalla. Amputoitu juoksija myös tuottaa voiman hitaammin kuin amputoimaton juoksija. Erot kontaktiajoissa ja voimantuotossa ovat pieniä hitailla nopeuksilla mutta kasvavat nopeuden kasvaessa. Nivelkulmissa merkittävin ero amputoimattoman ja amputoidun juoksijan välillä havaitaan nilkoissa. Proteesiraajan nilkka ei ojennu juoksuaskeleen aikana samoin kuin terveen raajan nilkka. Juoksija, jolta on amputoitu vain toinen raaja, kompensoi proteesiraajan pienemmän voimantuoton lantion lihaksilla. Vartalokulma juoksussa jää hieman pienemmäksi amputoidulla kuin amputoimattomalla urheilijalla, mikä mahdollistaa tasapainoisen juoksun raajojen voimantuottoeroista huolimatta. Proteesien tehtävänä on varastoida energiaa juoksun aikana samalla tavoin kuin terveen raajan jänteet tekevät. Nykyisin pikajuoksijat käyttävät hiilikuituproteesia, jossa ei ole kantapääkomponenttia laisinkaan. Pikajuoksunopeuden kasvattamiseksi on tärkeää keskittyä harjoittelussa sekä maksimivoima- että nopeusharjoitteluun. Urheilijan, jolta on amputoitu vain toinen raaja, tulisi lisäksi keskittyä keskivartalon voimaharjoitteluun ja mahdollisesti myös tasapainoharjoitteluun tasapainoisen juoksutekniikan saavuttamiseksi.

Malinen, Jukka. 2011. Palautteenantojärjestelmä mäkihypyssä. Biomekaniikan pro gradu -tutkielma. Liikuntabiologian laitos. Jyväskylän yliopisto. 40 s. Mäkihypyssä palautteenanto on tavallisesti perustunut valmentajan kokemukseen analysoida suoritus silmämääräisesti hypyn aikana ja/tai jälkeenpäin videokuvasta. Urheilijoiden saama palaute on siis voinut vaihdella valmentajasta riippuen. Tästä lähtökohdasta haluttiin faktatietoon perustuva palautteenanto valmennukseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli suunnitella ja toteuttaa mäkihypyn valmennustilanteen palautteenantojärjestelmä, sijoittaa se Vuokatin HS100 hyppyrimäkeen ja testata sen toimivuus. Lisäksi valmista järjestelmää hyväksi käyttäen mitattiin mäkihyppykisan kahden kierroksen hypyt, tavoitteena etsiä muuttujista korrelaatiota mm. hypyn pituuden kanssa. Mäkihyppysuorituksen tärkeimpänä osa-alueena pidetään ponnistusta, joten palautteenantojärjestelmässä keskityttiin siihen. Ponnistuksen aikainen suoritus videoitiin ja ponnistusvoimia sekä laskunopeuksia mitattiin. Järjestelmä suunniteltiin siten, että palaute saadaan välittömästi suorituksen jälkeen sekä tarvittaessa kotona tarkasteltavaksi. Tuloksena saatiin toimiva järjestelmä, joka on ollut koekäytössä Vuokatin HS100 mäessä kesästä 2010 lähtien. Järjestelmän avulla voidaan antaa palautetta ponnistuksen ajalta mm. voimantuoton määrästä ja laadusta, tasapainosta, laskun nopeudesta ja kiihtyvyydestä. Järjestelmää on käytetty kisojen ja harjoitusten aikana. Ponnistusanalyysi tutkimuksesta saaduista tuloksista huomionarvoista oli, että kehonpainoon suhteutettu pystysuuntainen impulssi korreloi lievästi hypyn pituuden kanssa (r = 0,660, p

Ohtonen, Olli 2010. Suksen luisto-ominaisuuksien vaikutukset V2-tekniikan voiman-tuottoon. Biomekaniikan pro gradu -työ, syksy 2010. Liikuntabiologian laitos, Jyväsky-län yliopisto, 64 s. Perinteisen hiihdon voimantuottoa on tutkittu paljon (esim. Komi 1985/1987, Vä-häsöyrinki 2008, Lindinger 2009), mutta 3D-voimamittauksia luisteluhiihdosta ei ole juurikaan tehty. Suksen luisto-ominaisuuksien vaikutuksista suorituskykyyn ja biome-kaanisiin ominaisuuksiin puhutaan paljon mutta, niitä ei ole vielä tutkittu. Tämän tutki-muksen tavoitteena oli suunnitella ja rakentaa toimiva 3D-voimanmittauslaitteisto ja tutkia kuinka erilailla voidellut sukset vaikuttavat luisteluhiihdon sykliin sekä käsien ja jalkojen voimantuottoon. Kehitetty siteeseen kiinnitettävä voimanmittauslaitteisto rakennettiin (Jyväskylän yli-opisto). Laite kalibroitiin ja sen toimintaa vertailtiin jo olemassa olevia voimanmittaus-laitteita, suksenliikutuslaite (Kolehmainen 2006) ja pitkät voimalevyt (Vähäsöyrinki 2008), vastaan. Lisäksi testiin luisteluhiihtomittaukset, joissa 10 laadukasta kansallisen tason hiihtäjää suoritti neljällä eri nopeudella hiihtosuorituksia 100 metriä pitkään tasai-sen kulman (4°) omaavaan hiihtonousuun V2-tekniikalla kahdella eri lailla valmistellulla suksella (hidas suksi ja nopea suksi). Hitaan suksen kitka oli 79 % suurempi kuin nopean suksen. Tämä johti 6,4 % hitaam-paan maksiminopeuteen hitaalla suksella. Syklin kesto lyheni ja frekvenssi kasvoi hitaalla suksella. Tämä johtui pääasiassa palautumisajan lyhenemisestä syklin sisällä. Toinen merkittävä tekijä suuremman kitkan kompensoimisessa hitaalla suksella on ylävartalon voimantuoton kasvu (sauvan huippuvoima ja keskimääräinen työntövoima syklin aikana) hitaalla suksella. Pystysuorissa jalkavoimissa ei havaittu muutoksia, mutta poikittaissuuntaiset jalkavoimat (jalan huippuvoima poikittaiseen suuntaan) olivat suu-rempia ja hitaalla suksella. Voimanmittauslaitteisto osoittautui toimivaksi, mutta suksen suuntaisten voimien mit-taamista tulee vielä kehittää. Hitaan suksen aiheuttama suurempi kitka vakionopeuksilla kompensoidaan lyhentämällä syklin kestoa (ja nostamalla frekvenssiä), mikä tapahtuu pääasiassa palautumisaikaa lyhentämällä. Ylävartalon voimantuoton kasvu on myös merkittävä tekijä suuremman kitkan kompensoimisessa, mikä on linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa (Millet ym. 1998). Jalkojen voimantuotossa poikittaisvoimien kasvu, mikä voi johtua suksen voimakkaammasta kääntämisestä kantille, on havaittavissa hitaalla suksella. Pystysuuntaisissa jalkavoimissa muutoksia ei ole havaittavissa.

Anita Haapasaari, 2008. Voimaharjoittelun sekä yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelunvaikutukset lihasaktivaatioon, maksimivoimaan ja räjähtävään voimaan keski-ikäisillämiehillä ja naisilla. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto. Valmennus- ja testausopinPro gradu -tutkielma, 80 s.Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää maksimi- ja räjähtävän voiman sekä lihasaktivaationmuutoksia voima- ja voima + kestävyys -ryhmillä 21 viikon harjoittelujakson aikana. Koehenkilötolivat aikaisemmin harjoittelemattomia keski-ikäisiä (40–59 v.) miehiä ja naisia. Voimaryhmä (V,jossa naisia 21 ja miehiä 14) harjoitteli kaksi kertaa viikossa ja yhdistelmäryhmä (VK, jossa naisia21 ja miehiä 18) yhteensä neljä kertaa viikossa (kaksi kertaa sekä voimaa että kestävyyttä).Kontrolliryhmä (KO, jossa naisia 16 ja miehiä 12) ei harjoitellut. Voimaharjoittelu kohdistuikaikkiin päälihasryhmiin, ja sen tavoitteena oli lisätä lihashypertrofiaa ja maksimivoimaa.Harjoitteluun sisältyi myös räjähtävän voiman harjoitteita. Kestävyysharjoittelu toteutettiinsykevalvotusti polkupyöräergometrillä. Voimamittauksiin sisältyivät alaraajojen bilateraalinenkonsentrinen ojennusvoima, polven unilateraalinen isometrinen ojennus- ja koukistusvoima sekäalaraajojen konsentrinen teho. Tilastollisissa analyyseissä käytettiin parittaista t-testiä, ANOVA:a,ANCOVA:a ja MANCOVA:a.Harjoittelujakso sai aikaan merkitsevää maksimivoiman kasvua (6,0–16,8 %), ja V- ja VK-ryhmäteivät eronneet merkitsevästi toisistaan. Alaraajojen bilateraalinen konsentrinen ojennusvoimakasvoi molemmilla sukupuolilla sekä V- että VK-ryhmässä merkitsevästi (p≤ 0.001). Miehetparansivat tulostaan merkitsevästi (p≤ 0.001–0.01) enemmän kuin naiset. Polven unilateraalisenisometrisen ojennusvoiman kasvu oli merkitsevää (p≤ 0.001–0.01) naisten V- ja VK-ryhmillä sekämiesten VK-ryhmällä. Polven unilateraalinen isometrinen koukistusvoima kasvoi merkitsevästi vainnaisten V- ja VK-ryhmillä (p≤ 0.001–0.05). V-ryhmässä naiset paransivat merkitsevästi (p≤ 0.01)miehiä enemmän. Ojentaja/koukistaja-suhde ei muuttunut merkitsevästi millään ryhmällä.Alaraajojen konsentrinen teho kasvoi 15,5–26,5 %. Kasvu oli merkitsevää (p≤ 0.001–0.01) naistenV- ja VK-ryhmillä sekä miesten VK-ryhmällä. Naiset paransivat tulostaan enemmän kuin miehet,mutta ero oli merkitsevä (p≤ 0.05) vain V-ryhmässä. Maksimi-iEMG (VL-, VM- ja RF-lihastenkeskiarvoistettu iEMG-aktiivisuus) lisääntyi molemmilla sukupuolilla V- ja VK-ryhmissämerkitsevästi (p≤ 0.001–0.05) sekä konsentrisessa jalkaprässissä että isometrisessä polvenojennuksessa (pois lukien miesten V-ryhmällä polven ojennuksessa). Isometrisessä polvenkoukistuksessa maksimi-iEMG:n kasvu ei ollut merkitsevää millään ryhmällä. Antagonistinkoaktivaation (BF:n iEMG agonistina/BF:n iEMG antagonistina) muutokset jalkaprässissä taipolven ojennuksessa eivät olleet merkitseviä millään ryhmällä.Perinteinen voimaharjoittelu ja siihen yhdistetty räjähtävän voiman harjoittelu parantaamaksimivoiman lisäksi myös nopeaa voimantuottoa keski-ikäisillä miehillä ja naisilla.Voimaharjoitteluun yhdistetty kestävyysharjoittelu ei vaikuta negatiivisesti voimantuottoominaisuuksiinharjoitusfrekvenssin pysyessä kohtuullisena. Optimaalisten tulosten saavuttamiseksimiesten ja naisten harjoittelu on mahdollisesti suunniteltava hieman erityyppiseksi intensiteetin javolyymin osalta.

Korhonen, Janne 2006. 21 viikon voima-, kestävyys- ja näiden yhdistelmäharjoittelun vaikutus kestävyysominaisuuksiin uupumukseen asti suoritettavassa kävelytestissä kes-ki-ikäisillä miehillä. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 66 s. Voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämistä pidetään ongelmallisena johtuen niiden eroavista harjoitusadaptaatiomekanismeista. Keski- ikäisillä miehillä on voimaharjoitte-lun havaittu parantavan fyysistä toimintakykyä mutta kestävyysharjoittelun lisääminen on heikentänyt voimaominaisuuksien kehittymistä. Toimintakyvyn säilymisen kannalta tarvitaan hyvän aerobisen kapasiteetin lisäksi hyvää hermo-lihasjärjestelmän toimintaa varsinkin raskaampia tehtäviä suoritettaessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli sel-vittää 21-viikon voima-, kestävyys-ja näiden yhdistelmäharjoittelun vaikutuksia kestä-vyysominaisuuksiin uupumukseen asti suoritettavassa kävelytestissä keski-ikäisillä miehillä. 41 ikääntyvää miestä jaettin tasavertaisiin ryhmiin voima- (VO, n=10), kestä-vyys- (KE, n=11), yhdistelmäharjoittelu- (VO+KE, n=11) ja kontrolliryhmään (KO, n=9). Voima- ja kestävyysryhmät harjoittelivat kaksi kertaa viikossa ja yhdistelmäryh-mä 4 kertaa viikossa. Suoritteilla tähdättiin koko kehon harjoittamiseen. Yhdistelmähar-joittelu pyrittiin suoritettamaan harjoitteita vuorottelemalla. Chtara ym. (2005) ja Häk-kisen ym. (2003) mukaan edellä mainitun kaltaiset harjoittelumäärät mahdollistivat voima- ja kestävyysominaisuuksien kehittymisen. Sekä alku- että loppumittauksissa kaikilta koehenkilöiltä mitattiin antropometrisiä muuttujia, kestävyyssuorituskykyä ja hermo-lihasjärjestelmän voimantuotto-ominaisuuksia. Tutkimuksessa koehenkilön kes-tävyysominaisuuksia testattiin juoksumatolla tehdyllä uupumukseen asti suoritettavalla kävelyllä. Kävellessä koehenkilö kantoi käsissään 10 kg kasseja, joilla nostettiin suori-tuksen vaativuutta. Voimaharjoittelu koostui useilla laitteilla ja vapailla painoilla suori-tetuista dynaamisista suorituksista siten, että harjoittelun intensiteetti kasvoi 40 % - 90 %:iin ja viimeiset kolme viikkoa ennen loppumittauksia olivat palauttelevia. Kestä-vyysharjoitteet olivat sykevalvottuja alkutesteihin perustuen ja toteutettiin pääosin pol-kupyöräergometrillä. Voimaharjoitteluryhmällä isometrinen maksimaalinen pol-venojennus voima nousi tilastollisesti merkitsevästi kävelyn jälkeen (16.6 % ± 29.7, p

Sonia Hicks. 2004. Voimantuotto-ominaisuudet pre- ja postpuberteetti-ikäisillätelinevoimistelijatytöillä. Liikuntabiologian laitos. Jyväskylän yliopisto. 57s.Naisten telinevoimistelu on kehittynyt hyvin fyysiseksi lajiksi, joka vaatiivoimistelijalta voimaa, tehoa, nopeutta ja liikkuvuutta. Voimistelijoiden voimantuottoominaisuuksiaon yleensä mitattu kenttätestein voimistelusalilla, mutta kenttätestienongelmana on alhainen reliabiliteetti ja validiteetti. Tutkimuksen tarkoituksena oliselvittää eritasoisten (A- ja B- maajoukkue) naistelinevoimistelijoiden voimantuottoominaisuuksienmahdollisia eroja laboratorio- ja kenttätestein pre- ja postpuberteettiikäisillänaistelinevoimistelijoilla. Yhteensä 27 voimistelijaa osallistui tutkimukseen.Heidät jaettiin pre- ja postmenarke ryhmiin sekä vielä 2 ryhmään voimistelun taitotasonmukaan; Pre A (n=9, ikä 13,9v.), Pre B (n=8, ikä 13,6v.), Post A (n=5, ikä 16,9v.) jaPost B (n=5, ikä 15,2v.). Antropometriset mittaukset olivat pituus, paino, rasvaprosentti,sylivälimitta ja hartioiden leveys. Laboratoriossa tehdyt isometriset maksimivoimamittauksetolivat bilateraalinen ja unilateraalinen alaraajojen ojennus, hartiakoukistus ja–ojennus, hauisvääntö, käden puristusvoima sekä vartalonkoukistus ja –ojennus.Nopeusvoimaliikkeinä olivat pudotushypyt 40 ja 60 cm korkeudelta ja vapaahyppy.Kenttätestiliikkeet tehtiin laboratoriotestejä vastaaville lihasryhmille esim. yhdenjalankyykyn toistomaksimi (RM), seinäkorkeus-hyppy, köysikiipeily ja staattinenvartalonojennus ja -koukistus.Lähes kaikki isometriset voimamittaustulokset olivat yhteydessä ikään ja taitotasoon,ryhmän post A ollessa vahvin ja pre B heikoin. Post ryhmien välillä oli merkitsevä(p

Tommi Ojanen. 2005. Hermolihasjärjestelmän suorituskyky 40-, 50-, 60-, 75- vuotiailla yleisurheilunveteraaniheittäjillä. Pro Gradu–tutkielma, Liikuntabiologian laitos. Jyväskylän yliopisto,66 sivua.Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli pyrkiä selvittämään aktiivisesti harjoittelevien eri-ikäistenyleisurheilun veteraaniheittäjien voimantuotollisia ominaisuuksia ja samalla kuvaamaan ikääntymisenvaikutuksia hermo-lihasjärjestelmän voimantuottoon. Tutkimukseen osallistui 32 eriikäistä(36 – 85- vuotta) veteraanisarjojen kuulantyönnössä, kiekonheitossa, moukarinheitossa japainonheitossa kilpailevaa mieshenkilöä, joista muodostettiin neljä ikäryhmää; M40 (n=6), M50(n=5), M60 (n=12) ja M75 (n=9). Lisäksi tutkimuksessa oli myös 28 kontrollihenkilöä, joistamuodostettiin neljä kontrolliryhmää; K40 (n=6), K50 (n=7), K60 (n=10) ja K75 (n=5). Koehenkilöidenvoimantuotto-ominaisuuksia mitattiin isometrisesti bilateraalisessa alaraajojen ojennuksessa,unilateraalisessa polven koukistuksessa, bilateraalisessa kyynärvarren ojennuksessa,unilateraalisessa kyynärvarren koukistuksessa ja vartalon ojennuksessa ja koukistuksessa. Dynaamisenvoimantuoton tehoa mitattiin 25 kg:n ja 60 %:n kuormalla (isometrisen jalkakyykyn/penkkipunnerruksen maksimista) jalkakyykyssä ja penkkipunnerruksessa Lihasmassan ja rasvakudoksenmäärää arvioitiin mittaamalla reisilihaksen (vastus lateralis ja vastus intermedius) jakyynärvarren ojentajalihaksen (tirceps brachii) paksuus ultraäänellä. EMG aktiivisuus mitattiinkuudesta eri lihaksesta (vastus lateralis, vastus medialis, biceps femur, biceps brachii, tricepsbrachii ja gastrocnemius).Maksimaalinen isometrinen voima oli M40 bilateraalisessa alaraajojen ojennuksessa merkitsevästisuurempi kuin M60 ja M75 ryhmillä (p

Penkkipunnerrus on yksi suosituimmista harjoittelumuodoista kuntosalilla ja yksi yleisimmistä keinoista mitata ylävartalon lihasten voimantuottoa. Lisäksi penkkipunnerrus on yksi voimanoston kolmesta lajista ja myös oma kilpailulaji. Harjoitusmuotoja ja välineitä penkkipunnerruksessa on monenlaisia ja viime vuosina on muuttuvan vastuksen käyttö lisääntynyt harrastajien ja kilpailijoiden keskuudessa. Muuttuvalla vastuksella penkkipunnerruksessa tarkoitetaan tankoon kiinnitettäviä elastisia vetokumeja tai ketjuja, joiden avulla tankoon voidaan lisätä painoa nivelkulman suurentuessa. Samaa muuttuvan vastuksen periaatetta voidaan käyttää monessa muussakin harjoitusmuodossa ja hyvin suositeltavaa se on nopeusvoimalajeissa, jotta saavutettaisiin lihasten maksimaalinen aktivaatio koko liikkeen ajan. Täl­löin suoritus voi olla maksimaalinen myös lähellä nivelen ääriasentoa toisin kuin perin­teisin keinoin, jolloin selvä kiihdytyksen vähentyminen alkaa jo noin puolivälissä kon­sentrista vaihetta.Tutkimuksessa alussa tehtiin koehenkilöille (n = 12) mittaukset, jotka käsittivät isometriset maksimisuoritukset neljällä nivelkulmalla, maksimaalisen dynaamisen penkkipunnerrussuorituksen ja penkkipunnerrussuoritukset kolmella submaksimaalisella kuormalla, sekä vakiovastuksella että muuttuvalla vastuksella. Alkumittausten jälkeen koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään ja he suorittivat ohjatun kahden viikon harjoitusjakson, jonka aikana oli neljä penkkipunnerrusharjoitusta, kaksi maksimivoimaharjoitusta ja kaksi nopeusvoimaharjoitusta. Toinen ryhmä harjoitteli vakiovastuksella ja toinen muuttuvalla vastuksella. Harjoitusjakson jälkeen mittausprotokolla toistettiin. Mitattuja suureita oli lihasaktivaatiot tricepsistä, bicepsistä ja pectoraliksesta, isometrinen voima sekä kyynärvarren nivelkulma.Dynaaminen harjoittelu ei juuri vaikuttanut isometriseen voimantuottoon, mutta isometristen suoritusten lihasaktiivisuuksien ja tuotetun voima-arvojen suhteen tarkastelu näytti merkkejä lihastyön taloudellistumista. Nämä EMG/F-suhteet näyttävät viittaavan hypoteesin suuntaan eli harjoituskuormien painottuminen tietyille nivelkulmille näkyy myös tulosten kehittymisessä varsinkin muuttuvalla vastuksella harjoitelleiden kohdalla. Suurimmat harjoittelun aiheuttamat muutokset löytyivät nostonopeuksista muuttuvalla vastuksella ja dynaamisten nostojen agonistin ja antagonistin lihasaktivaatiosta. Lihasaktivaatioista, varsinkin muuttuvalla vastuksella nostettaessa, saatiin viitteitä harjoittelun myötä tapahtuneesta liikkeen oppimisesta. Saatujen tulosten perusteella voidaan myös todeta, että muuttuvalla vastuksella harjoitelleiden nostot nopeutuivat vakiovastusryhmää enemmän, varsinkin muuttuvalla vastuksella nostettaessa. Eli harjoitusspesifisyys, se mitä harjoitellaan kehittyy eniten, näytti pätevän tässä tapauksessa.Harjoitusjakson keston lyhyydestä huolimatta voidaan kuitenkin todeta muuttuvan vastuksen olevan käyttökelpoinen harjoitusmetodi. Lisää pontta tälle ajatukselle oltaisiin mahdollisesti saatu pidemmällä harjoitusjaksolla. Lisäksi muutaman muun lihaksen mm. deltoideus anteriorin ja brachioradialiksen aktivaatioiden selvittäminen noston aikana olisi saattanut tuoda lisää tietoa harjoitusvaikutuksesta. Tulevaisuudessa muuttuvan vastuksen harjoitusvaikutusta kannattaakin tutkia pidemmällä aikavälillä voimasignaalien kera. Vaikka tulosten mukaan suurta eroa vastusten välillä ei ollutkaan, niin muuttuvaa vastusta voidaankin suositella käytettäväksi voima- ja erityisesti nopeusvoimalajien harrastajille ja kilpailijoille eli pääasiassa kokeneemmille urheilijoille.

Marko Tapani Malvela, 2003. Lähestymisnopeuden vaikutus käännöksen voimantuottoon ja nopeuteen vapaauinnissa. Biomekaniikan pro gradu –työ, Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän Yliopisto, 73 sivua. Käännöksellä on vaikutusta kilpauintisuorituksen kokonaisaikaan. Sen suhteellinen vaikutus kasvaa uintimatkan lyhentyessä. Lyhyillä vapaauintimatkoilla, 25 metrin altaalla, käännöksen merkitys k okonaisajasta on jopa 20 - 36 % (Thayer & Hay, 1984). Tämä seikka nostaa käännöksen harjoi ttelun yhdeksi tärkeäksi kokonaisuudeksi startti- ja uintitekniikkaharjoittelun rinnalle. Tämän tutkimuksen tarkoituksena olikin selvittää uimarin lähestymisnopeuden vaikutuksia käännöksen nopeuteen ja voimantuottoon kansainvälisen (kv)- ja kansallisen (kans.) tason uimareilla. Uimarit (n=9) suorittivat viisi valojänisohjattua käännöstä, joista ensimmäinen suoritettiin 55 %:n tasolla 50 metrin ennätyksestä ja loput kumuloituvasti 15 %:a suuremmilla nopeuksilla. Käännösponnistuksen aikaisia kineettisiä muuttujia mitattiin käännöspäätyyn kiinnitetyn voimalevyn (2d) avulla (voima, vastusvoima, impulssi) ja kinemaattisia muuttujia videoanalyysin (50hz) avulla (nopeudet, kulmat, kontaktien kestot). Voimat analysoitiin codas -ohjelmalla ja videootokset swimex-ohjelmalla. Tulosten perusteella voitiin todeta käännösponnistuksen nopeutuvan (2.61-2.72m*s-1, p

Marko Väisänen (2002). Kestävyyden ja voimantuoton yhteydet suunnistusjuoksuun miehilläja pojilla pohjoismaisessa rnaastotyypissä. Valmennus-ja testausopin Pro Gradu -tutkielma.Liikuntabiologian laitos. Jyväskylän yliopisto.Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suunnistajien kestävyys- ja voimantuottoominaisuuksiaja niiden yhteyksiä suunnistusjuoksukykyyn. Suunnistussuorituksen osaltamitattiin suunnistuksen reserviajan suuruutta (suunnistustoimintoihin kulunut aika). Lisäksipyrittiin selvittämään miesten ja poikien välisiä eroja mitattujen muuttujien osalta.Tutkimukseen osallistui 19 maajoukkuesuunnistajaa. Miehet (n=8) kuuluivat joko SuomenA- tai B-maajoukkueeseen ja pojat (n=ll) edustivat Suomea pohjoismaisissamestaruuskilpailuissa kesällä 2001. Koehenkilöiltä mitattiin voimantuotto-ominaisuuksiaisometrisellä jalkadynamometrillä ennen väsytyskuormitusta, sen aikana ja lopuksi. Väsytyssuoritettiin jalkaprässissä, jossa tehtiin 5* 10 toiston sarja 30 s palautuksella kuorman ollessa60 % isometrisesta maksimivoimasta. Voimamittausten jälkeen suoritettiin maksimaalisenhapenoton testi juoksumatolla kuormitusmallilla, jossa nostettiin sekä juoksumaton vauhtiaettä kulmaa. Toisen päivän mittaukset tapahtuivat maastossa: aamupäivällä 5.0 km:nsuunnistuskilpailu ja neljä tuntia myöhemmin saman radan maastojuoksu.Voimantuotto-ominaisuuksissa miesten ja poikien välillä ei ollut ryhmätasolla merkitseviäeroja. Sen sijaan yksilölliset erot voimantuotossa olivat erittäin suuret.Kestävyysominaisuuksissa miehet olivat poikia parempia aerobisen (p

The aim of the present series of studies is to examine force and myoelectrical activity in human forearm flexors and knee extensors during dynamic and isometric muscle actions. The main purposes are 1) to clarify the methodological issues regarding the measurements of maximal force, EMG and EMG power spectrum in eccentric, concentric and isometric conditions, 2) to examine the motor unit activation patterns during dynamic and isometric actions by following the behavior of the EMG power spectrum and by utilizing selective intramuscular fine wire electrodes, and 3) to examine the effects of fatigue on force production, aEMG and EMG power spectrum in eccentric and concentric actions.

Pekka Markkanen. 2002. Energian- ja voimantuoton palautuminen koripallo-ottelun aikana. Liikuntafysiologian Pro Gradu-työ. Liikuntabiologian laitos. Jyväskylän yliopisto. 52 s. Useissa tutkimuksissa on vertailtu eri energiantuottotapoja koripallo-ottelun aikana. Hapen saatavuudella on suuri merkitys palautumisen kannalta, sillä kreatiinifosfaattipitoisuuksien palautuminen on riippuvainen hapen saannista. Myös laktaattiaineenvaihdunta on yhteydessä aerobiseen aineenvaihduntaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla koripallo-ottelun aikana tapahtuvien eripituisten rasitusjaksojen jälkeen ottelutilanteeseen parhaiten soveltuvia palautumisaikoja kahdella eri palautumispituudella. Tutkimukseen osallistui kahdeksan vapaaehtoista SM-sarjatasoista koripalloilijaa. Pelaajat olivat 21,7 ± 2,7 vuotta, pituudeltaan 193,5 ± 5,5 cmja painoltaan 89,4 ± 11,9 kg. Tutkimukset suoritettiin tammi-maaliskuun aikana, jolloin kilpailukausi oli menossa ja pelaajien tutkimuksia edeltävä harjoittelujakso oli mahdollisimman vertailukelpoinen ryhmän sisällä. Pelaajat pelasivat kaksi ottelua viikon välein. Ensimmäinen ottelu pelattiin neljän minuutin palautumisjaksoilla, toinen vastaavasti kahden minuutin palautuksilla. Jokaisen palautumisjakson aikana pelaajilta otettiin verinäytteet laktaatin analysoimista varten. Lisäksi he suorittivat kontaktimattohypyt aina vaihtoon tullessaan sekä ennen kentälle menoa. Lopuksi pelaajat suorittivat polkupyöräergometritestin rasitustasoltaan ottelutilannetta vastaavalla kuormituksella sekä vastaavilla palautumisajoilla. Ottelutilanteessa kontaktimattohyppykorkeuksissa tapahtuneiden muutosten perusteella hyppykorkeudet laskivat kahden minuutin palautuksilla viimeisen palautusjakson aikana tilastollisesti merkitsevästi (p

Vesa Erola. 2001. Voimaharjoittelun akuutit ja pitkäaikaiset neuromuskulaariset ja kardiovaskulaariset vasteet keski-ikäisillä ja ikääntyneillä miehillä. Liikuntafysiologian pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, liikuntabiologian laitos. 79 s. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten lihasten voimantuotto-ominaisuudet kehittyvät puolen vuoden voimaharjoitusjakson aikana keski-ikäisillä ja ikääntyneillä miehillä ja onko tässä kehityksessä ikäryhmittäistä eroa. Toisena tarkastelun kohteena oli lihaksiston väsyminen ja adaptoituminen akuuttiin voimaharjoituskuormitukseen. Akuuttien voimaharjoituskuormitusten yhteydessä mitattiin myös sydän- ja verenkiertoelimistön vasteita ja tutkittiin niiden akuuttia ja kroonista adaptaatiota voimaharjoittelun seurauksena. Tutkimukseen osallistui kahdeksantoista 30-4S-vuotiasta (M 30-45, keski-ikä 38 ± S v) ja kymmenen 60-70- vuotiasta (M 60-70, keski-ikä 64 ± 4 v) miestä. Koehenkilöt olivat liikunnallisesti aktiivisia, mutta heillä ei ollut kenelläkään aikaisempaa voimaharjoittelutaustaa. Koehenkilöt harjoittelivat kuntosalilla kaksi kertaa viikossa 21 viikon ajan. Voimaharjoitus oli hermostollis-hypertrofista. Jokaista harjoitetta tehtiin 5-20 toistoa/sarja. Sarjoja oli 2-5 harjoitetta kohti. Harjoittelussa käytetyt kuormat kasvoivat tutkiinuksen edetessä. Harjoituskuorma vaihteli koko jakson aikana 40-80 % välillä kullekin harjoitteelle määritetystä yhden toiston maksimista (1 RM). Harjoittelun edetessä ohjelmaan kuului myös nopeusvoima tyyppisiä harjoitteita. Koehenkilöiltä mitattiin reiden isometrinen bilateraalinen maksimivoima ja maksimi iEMG:t oikean jalan vastus lateralis (VLO) - ja vastus medialis (VMO) -lihaksista sekä vasemman jalan vastus lateralis (VL V) - Iihaksesta. Lisäksi mitattiin konsentrinen bilateraalinen maksimikuorma (1RM). Muiksi perusmuuttujiksi valittiin kehonpaino ja rasva %, systolinen ja diastolinen verenpaine, syke ja seerumin CK-aktiivisuus. Perusmuuttujat mitattiin viisi kertaa tutkimusjakson aikana. Akuuteissa voimaharjoituskuormituksissa mitattiin reiden isometrinen bilateraalinen ojennusvoima ennen ja jälkeen kuormituksen, kuormitussarjojen ja palautusjaksojen aikaiset maksimisykkeet, seerumin CK-aktiivisuus ennen ja jälkeen (heti ja kaksi päivää) kuormituksen sekä subjektiivinen tuntemus (RPE-asteikko). Akuuttikuormitukset olivat ennen (akuutti 0) ja jälkeen (akuutti 6) voimaharjoitusjakson. Voimaharjoitusjakson seurauksena isometrinen maksimivoima kasvoi ryhmällä M 30-45 22 % (2258 ± 487 vs. 2699 ± 370 N, p

Susanna Romu. 2001. Yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun vaikutukset hermolihasjärjestelmän sekä hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyyn. Liikuntafysiologian pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, liikuntabiologian laitos. 77 s. Kestävyysharjoittelun tiedetään parantavan hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintaa, lihasten oksidatiivista kapasiteettia ja rasvojen hapetuskykyä. Voimaharjoittelun on todettu aiheuttavan neuraalisia ja hypertrofisia adaptaatioita, joilla on vaikutusta voimankasvuun. Yhdistettyä voima- ja kestävyysharjoittelua on tutkittu suhteellisen vähän. Yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun ei ole todettu heikentävän kestävyysominaisuuksien kehittymistä, mutta voiman kasvua sen on todettu rajoittavan etenkin harjoittelun myöhemmässä vaiheessa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun vaikutuksia hermo-lihasjärjestelmän sekä hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyyn. Tutkimus kesti 22 viikkoa. Voimaryhmä (n=16, ikä 38±5 v) teki viikoittain kaksi voimaharjoitusta ja voima-kestävyysryhmä (n=ll, ikä 37±5 v) kaksi voima- ja kaksi kestävyysharjoitusta viikossa. Voimaharjoittelu oli maksimi- ja nopeusvoimatyyppistä. Kestävyysharjoitukset olivat peruskestävyys- ja intervalliharjoituksia, ja ne toteutettiin pyöräillen, juostenlkävellen tai hiihtäen. Seurantamittaukset sisälsivät antropometrian lisäksi neuromuskulaarisia ja hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykymittauksia. Voimaryhmän bilateraalinen alaraajojen ojentajien isometrinen maksimivoima kasvoi 22% (p

Riikka Kivelä: Lihassolurakenteen ja entsyymiaktiivisuuksien yhteydet isometriseen voimantuottoon, maksimijuoksunopeuteen sekä juoksun taloudellisuuteen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lihaksen biokemiallisten ominaisuuksien (myosiinin raskasketjukoostumus, lihassolujakauma ja entsyymiaktiivisuudet) yhteyttä maksimivoimaan ja voimantuottonopeuteen, maksimijuoksunopeuteen sekä juoksun taloudellisuuteen eri nopeuksilla. Energiantuottoon vaikuttavista entsyymeistä tarkasteltiin kahden aerobisen (CS ja HAD) sekä kahden anaerobisen (PFK ja LDH) entsyymiaktiivisuuksia. Kymmenen Suomen parhaimmistoon kuuluvan keskimatkan (800-5000 metrin) miesjuoksijan juoksun taloudellisuutta mitattiin viidellä eri nopeudella (4.00, 5.00, 5.50, 6.00, 7.00 m/s). Juoksun aikana hengityskaasuja mitattiin kannettavalla hengityskaasuanalysaattorilla. Heti kunkin juoksun jälkeen otettiin verinäyte laktaatin määritystä varten. Juoksujen välillä oli kahdeksan minuutin palautus. Ennen taloudellisuusjuoksuja mitattiin alaraajojen ojentajien bilateraalinen isometrinen maksimivoima ja voimantuottonopeus jalkadynamometrillä. Tutkimuksen lopuksi kymmenen minuutin palautuksen jälkeen määritettiin maksimijuoksunopeus 20 metrin matkalta, mikä juostiin lentävällä lähdöllä. Kahden tunnin kuluttua viimeisestä juoksusuorituksesta otettiin lihasbiopsia vastus lateralis -lihaksesta ja siitä määritettiin ATPaasi-värjäyksellä lihassolujakauma, myosiinin raskasketjukoostumus SDS-PAGEn avulla ja entsyymiaktiivisuudet fluorometrisesti. ATPaasi -värjäyksellä määritetyt solutyypit ja solupinta-alat korreloivat erittäin merkitsevästi (p