Back to Search Start Over

Kouluun vai palveluiden äärelle

Authors :
Koivisto, Hanna
Komulainen, Katri
Räty, Hannu
Source :
Kasvatus & Aika
Publication Year :
2020
Publisher :
Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura, 2020.

Abstract

Selvitimme tutkimuksessamme nykypäivän massoittuneeseen, uusliberalistiseen ja digitalisoituvaan yliopistoon saapuvien uusien opiskelijoiden tulkintoja opintojen alkuvaiheesta ja vertaistuen merkityksestä. Tarkastelimme sitä, millä tavoin ensimmäisen vuoden opiskelijat rakentavat kertomuksissaan käsitystä itsestään yliopisto-opiskelijoina, millaisena opintojen alkuvaihe näyttäytyy fuksin näkökulmasta sekä sitä, millaisia merkityksiä ainejärjestö ja yliopisto yhteisönä laajemminkin opiskelijoiden kertomuksissa saavat. Tutkimusaineistomme muodostui 64 ensimmäisen vuoden opiskelijan vastauksista puolistrukturoituun opintojen alkuvaihetta koskevaan kirjoituskutsuun. Käsittelimme aineistoa pieninä kertomuksina ja hyödynsimme identiteetin ulottuvuuksien, kategorioiden ja positioinnin käsitteitä. Opiskelijoiden tuottamista pienistä kertomuksista erottui useita itsen asemoinnin tapoja, jotka nimesimme perinteisen akateemisen, asiakkaan, koululaisen ja vierailijan positioiksi. Erilaiset tavat positioitua olivat yhteydessä erilaisiin kategorioihin. Esimerkiksi kertomuksissa perinteisestä akateemisesta ja koululaisfuksista niin sanottu ”hyvän opiskelijan” kategoria oli yhteneväinen, mutta kirjoittajan suhde siihen rakentui erilaiseksi. Asiakkaan positiosta käsin kertomuksissa rakennettiin opiskelusta instrumentaalista ”omaa projektia”. Vierailijan positiosta tarkasteltuna suhde opintoihin ja opiskeluympäristöön esittäytyi kokonaisuudessaan ristiriitaisena. Pohdimme tuloksiemme merkitystä yliopisto-opintojen alkuvaiheen ymmärtämisen sekä alkuohjauksen kehittämisen kannalta.<br />In this study we were interested in how first-year university students experience the beginning of their university life as they enter the modern university. We examined how first-year students construct their view of themselves in their small stories, how the beginning of the university studies appears from their viewpoint and what kind of meanings they attach to the university and its social environment. Our research data consisted of 64 new students’ written responses to our semi-structured questionnaire. We treated our research material as small stories, and in our analysis, we utilised the concepts of category, dimensions of identity, and positioning. We found several types of positioning in the students’ small stories and named those positions Traditional Academic, Pupil, Customer and Visitor. In addition, we found several categories. The so-called “good student” category was constructed in a similar way in both Traditional Academic and Pupil newcomer narratives, but the students’ relationship to it varied. The narratives of Customers constructed an instrumental “project” relationship towards studies. The Visitors’ position to studies and university manifested ambivalence. Furthermore, tutors, student associations and the university in general appeared very different depending on the position from which they were viewed. We reflect on the meaning of our results in enhancing the understanding of the transition to university studies and what our findings could bring into the new student orientation.

Details

Language :
Finnish
ISSN :
17972299
Volume :
14
Issue :
3
Database :
OpenAIRE
Journal :
Kasvatus & Aika
Accession number :
edsair.a89337edbe55..a792010c99394e8751212beec5c856ed