Pakkausjätteen erilliskeräysvaatimusten vaikutusten arviointi

Pakkauksien tuottajavastuuta päätettiin laajentaa täydeksi tuottajanvastuuksi jätelain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Jätelain nojalla pakkauksista ja pakkausjätteistä annettavalla valtioneuvoston asetuksella on tarkoitus määrittää tarkemmin säännöt, joilla pakkausten tuottajavastuuta toteutetaan. Asetuksessa säädetään mm. pakkausjätteiden kierrätysasteen tuottajakohtaisista vähimmäisvelvoitteista ja asumisessa syntyvän pakkausjätteen vastaanottopaikkojen vähimmäismäärästä ja sijoittamisperiaatteista Suomessa. Säädösvalmistelun tueksi ympäristöministeriö tilasi Suomen ympäristökeskukselta (SYKE) arvioinnin asetusluonnoksessa säädettävän pakkausjätteen vastaanottopisteverkoston keskeisistä vaikutuksista. Arvioinnissa verrattiin asetusluonnoksessa ehdotettuja vähimmäisvaatimuksia pakkausjätteen vastaanottopisteverkostosta nykytilaan nähden. Tulevan verkoston tarkka muoto ei ollut vielä selvillä arviointityön aikana. Vaikutusten arviointi tehtiin pääasiallisesti kvalitatiivisella tasolla. Vastaanottopisteiden lukumäärää ja taajamakohtaisia sijoitussääntöjä koskevat velvoitteet nostavat keräyksen kokonaiskustannuksia ja saattavat vähentää elinkaaren ajalta saatavia ympäristöhyötyjä siihen nähden, että tuottajien sallittaisiin vapaammin järjestää pakkausjätteen keräys. Taustaoletuksena tällöin on, että järjestelmässä olisi vähemmän vastaanottopisteitä ja vähemmän ajokilometrejä, mutta vähintään yhtä hyvä pakkausjätteen kertymä kuin asetuksessa ehdotetulla mallilla tavoitellaan. Vastaanottopaikkojen vähimmäismäärää ja sijoittamista koskevat vaatimukset olisivat kuitenkin joka tapauksessa tarpeen vähimmäispalvelutason varmistamiseksi. Sääntelytavan ei arvioida johtavan epätarkoituksenmukaisen kalliin järjestelmän rakentamiseen, koska asetuksen mukainen verkosto voi logistisen tehostumisen kautta aiheuttaa vähemmän kustannuksia jätetonnia kohden laskettuna kuin nykyinen osin hajanainen keräysjärjestelmä. Tällaisen tehostumisen edellytyksenä on, ettei Suomeen synny päällekkäisiä keräysjärjestelmiä, vaan tuottajat ja kunnat yhteistyössä suunnittelevat kunkin alueen kannalta tarpeellisen keräysverkoston. Kierrätysasteiden laskentaan liittyvien epävarmuuksien vuoksi ei tiedetä, antaisivatko asetusluonnoksessa ehdotetut sitovat kierrätysastevelvoitteet yksinään kannustimen kerätä myös asumisen kaikkia pakkausjätelajeja. Mikäli riittävä kannustinvaikutus asumisen pakkausjätteiden keräämiseen syntyisi kierrätysastevelvoitteen kautta, jäisi asetuksen vastaanottoverkostoa koskevan säännöksen rooliksi taata tietty vähimmäispalvelutaso suomalaisille. Vähimmäispalvelutasolla tarkoitetaan sitä, että matka lähimpään pakkausjätteen vastaanottopisteeseen vastaa normaalia matkaa kyseisten tuotteiden myymälään. Asetusluonnoksessa ehdotettu keräysmalli täyttää lasi-, metalli- ja kuitupakkausten osalta tämän tason. Muovipakkauksille on ainakin toistaiseksi perusteltua hyväksyä harvempi verkosto kuin muille pakkausmateriaaleille ympäristönäkökohtien vuoksi. Keräysvaiheen päästöjen merkitys on pakkausjätteen koko elinkaaressa pieni, etenkin jos tarkastellaan ilmastonmuutosta tai luonnonvarojen kulutusta. Ympäristönäkökulmasta oleellisempaa on pakkausjätteen kertymä ja sen kierrätettävyys. Verkostolla ei ole tarkoituksenmukaista kerätä pakkausjätettä, jolle ei ole kierrätysmenetelmiä. Uusi verkosto voi myös luoda kannustimia uusien kotimaisten menetelmien kehittämiseen.