EU epävarman huomisen edessä: Resilienssidiskurssit Euroopan komission ennakointiraporteissa

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Euroopan unionin resilienssikäsitystä sekä eri resilienssimerkitysten tuottamaa politiikkaa Euroopan komission strategisten ennakointiraporttien kontekstissa. Viime vuosikymmenen kuluessa resilienssistä on kehittynyt yhä vaikutusvaltaisempi käsite Euroopan unionin politiikassa. Euroopan unioni nosti resilienssin politiikkansa keskiöön ja uudeksi suunnannäyttäjäksi syyskuussa 2020 covid-19-pandemian seurauksena julkaistussa strategisessa ennakointiraportissaan. Kansainvälisten suhteiden kentällä resilienssillä viitataan usein valtioiden kriisinsietokykyyn ja kriisin jälkeiseen mukautumisprosessiin. Resilienssin käsitteellä on kuitenkin kansainvälisten suhteiden piirissä tulkinnallista laveutta, mikä on herättänyt keskustelua erityisesti turvallisuudentutkimuksen piirissä. Resilienssillä ja turvallisuudella on toisiinsa nähden monimutkainen ja linkittynyt yhteys. Turvallisuus on enemmän kuin resilienssi, mutta resilienssi muokkautuu tietynlaisessa turvallisuusympäristössä painottamaan eri politiikkoja. Tämän teeman tarkasteluun kohdentuu myös tämän tutkielman tutkimusongelma. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisena Euroopan unionin käsitys resilienssistä Euroopan komission ennakointiraporteissa vuosilta 2020–2022 näyttäytyy sekä kriittisesti tarkastella, millaista politiikkaa ja valta- asetelmia eri resilienssimerkitysten korostuminen aineiston kontekstissa tuottaa. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Philippe Bourbeaun resilienssitypologioiden jakoon säilyttävän ja uudistavan resilienssin kategorioista, joihin nojautuen tutkielman analyyttinen viitekehys on rakennettu. Säilyttävän resilienssin strategia korostaa vallitsevien olosuhteiden säilyttämistä, kun taas uudistava resilienssi painottaa kriisien kautta oppimista ja kehittymistä. Lisäksi teoreettista viitekehystä rakentavat neoliberaalin hallinnan käsite ja kriittisen turvallisuustutkimuksen näkemykset resilienssin turvallisuussitoumuksista. Tutkielman kaksivaiheisessa analyysissä käytän diskurssianalyyttistä tulkitsevaa ja kriittistä analyysiotetta. Analyysin ensimmäisessä, tulkitsevassa vaiheessa, tarkastelen tekstiä kokonaisuutena ja sen resilienssimerkityksiä kontekstissaan. Analyysin kriittisessä vaiheessa liikun tekstin taakse tarkastellen millaista politiikkaa resilienssimerkitykset aineistossa tuottavat sekä millaisia valta-asetelmia ja hierarkioita Euroopan unionin resilienssidiskursseissa ilmenee. Tutkielman konstruktivistisena lähtökohtana on, että Euroopan unionin resilienssidiskurssit heijastelevat syvempiä näkemyksiä Euroopan unionin käsityksistä turvallisuudesta, tulevaisuuden uhkakuvista, vallasta ja hallinnasta. Tutkimustulokset tukevat tutkielman hypoteesia siitä, että sekä säilyttävän että uudistavan resilienssin strategiat ilmaantuvat ennakointiraporttien diskursseissa. Säilyttävän strategian mukainen uhkakuvasidonnainen puhe painottuu aineistossa uudistavaa resilienssistrategiaa enemmän eikä resilienssi saavuta turvallisuudesta itsenäistä asemaa. Tämä on ristiriidassa Euroopan unionin diskursiivisen tavoitteen kanssa, joka pyrkii uudistavaan resilienssiin. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että Euroopan unionin resilienssikäsitys on muotoutunut ylhäältä alaspäin jättäen resilienssin lokaalin tiedon sekä yksilön näkökulman varjoon. Kansalaiset ovat resilienssidiskurssien objektipositiossa. Resilienssin säilyttävän strategian korostuminen saattaa poliittisesti tuottaa yhteiskunnallista epätasa-arvoa ja korostaa jo olemassa olevia alueellisia tai sosio-ekonomisia eroja sekä heikentää marginalisoitujen ryhmien asemaa. Säilyttävän resilienssin strategia ei avoimesti haasta yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia, vaan korostaa niissä selviytymistä.