Search

Asiantuntijuus on viestintäalan kontekstissa noussut tärkeäksi tutkimuskohteeksi. Viestintäasiantuntijuus on verrattain vähän tutkittu aihe, vaikka ala on ollut merkittävässä kasvussa viime vuosina. On myös arvioitu viestinnän yhteiskunnallisella tason arvostuksen olevan nousussa. Tämän tutkielman tavoitteena on kartoittaa ensimmäisen vuoden viestinnän opiskelijoiden käsityksiä asiantuntijuudesta ja sen kehittymisestä. Aihetta on oleellista tutkia juuri viestinnän opiskelijoiden näkökulmasta, sillä viestintäasiantuntijuus ei ole perinteisessä mielessä professioon kiinnittynyt ammatti. Muun muassa teknologisen kehittymisen myötä viestintäala on jatkuvassa muutoksessa, joten myös alan asiantuntijuus muuttuu. Tutkimuksella pyrittiin keräämään tietoa siitä, miten opiskelijat määrittelevät asiantuntijuutta ja viestintäasiantuntijuutta, millainen käsitys heillä on viestintäalasta ja mitä he pitävät asiantuntijan oleellisena osaamisena. Aineiston analyysimenetelmäksi valikoitui aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto kerättiin haastattelemalla ensimmäisen vuoden viestinnän opiskelijoita. Ensimmäisen vuoden viestinnän opiskelijat pitivät koulutusta ja sen myötä karttuvaa teoriaosaamista asiantuntijuuden toteutumisen edellytyksenä. Vuorovaikutusosaaminen nousi viestintäasiantuntijan keskeiseksi osaamiseksi. Viestintäalaa he määrittelivät laajana kenttänä, jossa tarvitaan monipuolista osaamista. He tunnistivat viestijän ammattinimikkeissä johto- ja päällikkötason tehtävät. Tulokset tarjoavat uutta ymmärrystä siitä, millaiseksi tulevat viestintäasiantuntijat hahmottavat paitsi oman tulevan asiantuntijuutensa, myös viestintäalan toimintakenttänä. Asiantuntijuuskäsitysten ja niitä rakentavien tekijöiden tunteminen mahdollistaa myös viestinnän yliopisto-opintoja kehittämisen asiantuntijuuden rakentumista paremmin tukeviksi.

Selvitimme tutkimuksessamme nykypäivän massoittuneeseen, uusliberalistiseen ja digitalisoituvaan yliopistoon saapuvien uusien opiskelijoiden tulkintoja opintojen alkuvaiheesta ja vertaistuen merkityksestä. Tarkastelimme sitä, millä tavoin ensimmäisen vuoden opiskelijat rakentavat kertomuksissaan käsitystä itsestään yliopisto-opiskelijoina, millaisena opintojen alkuvaihe näyttäytyy fuksin näkökulmasta sekä sitä, millaisia merkityksiä ainejärjestö ja yliopisto yhteisönä laajemminkin opiskelijoiden kertomuksissa saavat. Tutkimusaineistomme muodostui 64 ensimmäisen vuoden opiskelijan vastauksista puolistrukturoituun opintojen alkuvaihetta koskevaan kirjoituskutsuun. Käsittelimme aineistoa pieninä kertomuksina ja hyödynsimme identiteetin ulottuvuuksien, kategorioiden ja positioinnin käsitteitä. Opiskelijoiden tuottamista pienistä kertomuksista erottui useita itsen asemoinnin tapoja, jotka nimesimme perinteisen akateemisen, asiakkaan, koululaisen ja vierailijan positioiksi. Erilaiset tavat positioitua olivat yhteydessä erilaisiin kategorioihin. Esimerkiksi kertomuksissa perinteisestä akateemisesta ja koululaisfuksista niin sanottu ”hyvän opiskelijan” kategoria oli yhteneväinen, mutta kirjoittajan suhde siihen rakentui erilaiseksi. Asiakkaan positiosta käsin kertomuksissa rakennettiin opiskelusta instrumentaalista ”omaa projektia”. Vierailijan positiosta tarkasteltuna suhde opintoihin ja opiskeluympäristöön esittäytyi kokonaisuudessaan ristiriitaisena. Pohdimme tuloksiemme merkitystä yliopisto-opintojen alkuvaiheen ymmärtämisen sekä alkuohjauksen kehittämisen kannalta., In this study we were interested in how first-year university students experience the beginning of their university life as they enter the modern university. We examined how first-year students construct their view of themselves in their small stories, how the beginning of the university studies appears from their viewpoint and what kind of meanings they attach to the university and its social environment. Our research data consisted of 64 new students’ written responses to our semi-structured questionnaire. We treated our research material as small stories, and in our analysis, we utilised the concepts of category, dimensions of identity, and positioning. We found several types of positioning in the students’ small stories and named those positions Traditional Academic, Pupil, Customer and Visitor. In addition, we found several categories. The so-called “good student” category was constructed in a similar way in both Traditional Academic and Pupil newcomer narratives, but the students’ relationship to it varied. The narratives of Customers constructed an instrumental “project” relationship towards studies. The Visitors’ position to studies and university manifested ambivalence. Furthermore, tutors, student associations and the university in general appeared very different depending on the position from which they were viewed. We reflect on the meaning of our results in enhancing the understanding of the transition to university studies and what our findings could bring into the new student orientation.

Tutkittaessa yliopistoa, yhteiskuntaluokkaa, perhettä ja koulutukseen hakeutumista tai opiskelua, on katse tavallisesti suuntautunut perheestä yliopistoon. Tässä artikkelissa käännän perspektiivin toisinpäin. Analysoin työläistaustaisia, perheensä ja sukunsa ensimmäisiä yliopistossa opiskelevia/opiskelleita naisia ja sitä, kuinka yliopisto-opiskelu asettuu suhteessa siihen maailmaan, josta naiset ovat lähtöisin. Tarkastelen yhteiskuntaluokkaa sosiaalisena ja kulttuurisena, arjessa elettynä ja arkisissa kohtaamisissa konkretisoituvana kysymyksenä. Tutkimusaineisto on tuotettu pääosin kollektiivisella muistelutyömenetelmällä. Naisten kotimaailmassa yliopisto-opiskelu voidaan hyväksyä periaatteellisella tasolla, mutta arjen tasolla se aiheuttaa erinäistä hankausta: maailmojen eriytymistä, vaivaantuneisuutta, vieraantumista sekä emotionaalista etääntymistä. Kouluttautuminen voidaan kotimaailmassa käsittää myös petturuutena ja vertaisuuden kiistämisenä. Samalla kun avoimien koulutusmahdollisuuksien ajatellaan vapauttavan yksilön sekä purkavan yhteiskunnan sosiaalisia jakoja ja eriarvoisuutta, kouluttautuminen näyttää myös erottavan ja rakentavan sosiaalista etäisyyttä. Yhteiskunnassa yleisesti ottaen hyvänä ja tavoiteltavana pidetty asia, kuten yliopisto-opiskelu, voi eri yhteyksissä saada ristiriitaisiakin merkityksiä ja seurauksia.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan yliopisto-opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä elämänkulun tutkimusperinteen näkökulmasta (Elder, 1998). Ensimmäisen tutkimuskysymyksen kautta analysoidaan aikaisemman elämänkulun yhteyttä yksinäisyyttä kokevien opiskelijoiden toimijuuteen. Toisessa tutkimuskysymyksessä huomio kiinnittyy yksinäisyyttä kokevien yliopisto-opiskelijoiden toimijuuden muotoutumiseen yliopiston sosiaalissa yhteisöissä ja yksilöiden sosiaalisissa suhteissa. Tutkimuksen aihe on erittäin merkittävä ja ajankohtainen, sillä yksinäisyyden kokemuksella on havaittu olevan vakavia ja kauaskantoisia seurauksia yksilön hyvinvoinnille (Junttila, 2016a; Kauhanen, 2016). Opiskelijan hyvinvointiin liittyvän riskin ohella yliopisto-opiskelijan puuttellinen integroituminen hänen opiskelijayhteisöön näyttäisi olevan yhteydessä opintojen sujumiseen (Saari, 2013). Tässä tutkimuksessa yksinäisyyden kokemus sijoitetaan myöhäismodernin ajan yliopisto-opintojen elämänvaiheen kontekstiin. Myöhäismodernin yksilöllistymiskehityksen tarkastelemisella luodaan pohjaa tutkimuksen teoreettiselle viitekehykselle, jossa yksinäisyyden kokemusta lähestytään elämänkulun viitekehyksen tutkimusperinteen neljän merkittävän periaatteen kautta. Huomiota kiinnitetään erityisesti toimijuuden teoretisointiin, jossa käytetään hyväksi Giddensin (1984) rakenteistumisen teoriaa sekä elämänkulun tutkimusperinteen aikaisempaa tutkimusta toimijuudesta. Tutkimuksen analyysiin sovelletaan Jyrkämän (2008) esittelemän toimijuuden modaliteettiteoriaa. Tutkimuksen aineisto koostuu 27 yksinäisyyttä Jyväskylän yliopistossa kokeneen nuoren aikuisen haastattelusta. Analyysimenetelmänä on sovellettu Layderin (1998) adaptiivista sosiologiaa, sisällönanalyysia ja elämänkulkuanalyysia. Tutkimuksen tulokset kertovat yksinäisyyden kokemuksen läheisestä yhteydestä aikaisempaan elämänkulkuun. Osalla yliopistossa yksinäisyyttä kokevilla opiskelijoilla on yksinäisyytensä taustallaan aikaisemmin tapahtuneita ulkopuolelle jäämisen ja yksinäisyyden kokemuksia, jotka vaikuttavat yhä nykyisin heidän toimijuudessaan. Aikaisempi elämänkulku näkyy myös opiskelijoiden aiempien sosiaalisten suhteiden kautta. Yksinäisyyden kokemuksen taustalla olevia tekijöitä löydettiin yliopisto-opintojen alun ryhmäytymiseen liittyen. Yksinäisyyttä yliopistossa kokevat opiskelijat kokevat muut tutustumisen mahdollisuudet heikoiksi opiskelijatoiminnan näyttäytyessä yksipuolisena. Opiskelijaelämän paineet ja yliopistossa vallitseva tutustumisen kulttuuri vaikeuttavat opiskelijoiden sosiaalista elämää. Tutkimuksen perusteella suomalaisissa yliopistoissa olisi syytä kiinnittää huomiota ensimmäisen vuoden aikana tapahtuvan ryhmäytymisen kehittämiseen. Olisi myös lisättävä opiskelijoille mahdollisuuksia tutustua toisiinsa poikkitieteellisesti oman pääaineryhmänsä ulkopuolelta. Opiskelijaelämän näkökulmasta olisi mietittävä tutustumisen ilmapiiriä yliopistossa ja opiskelijoihin kohdistettuja paineita. Jatkotutkimuksessa olisi syytä tarkastella tätä tutkimusta laajemmin aiemman elämänkulun yhteyttä yksinäisyyteen. Toimijuuden modaliteettiteorian soveltamista yksinäisyyden kokemuksen tutkimukseen suositellaan myös jatkossa.

Tämän pro gradu tutkielman tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä yliopisto-opiskelijoiden yksilöllisistä ohjaustarpeista ja siitä, miten ohjausta voitaisiin kehittää, jotta se vastaisi opiskelijoiden tarpeisiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin Tampereen yliopiston Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen (elokas) tutkinto-ohjelman opiskelijoiden ohjaustarpeita opintopolun eri vaiheissa sekä ohjauksen merkitystä opiskelijoille. Tutkimuksessa oltiin lisäksi kiinnostuneita opiskelijoiden yksilöllisistä opintopoluista ja niiden varrella saadusta ja tarvitusta ohjauksesta. Tutkimusta varten haastateltiin kahdeksaa elokas-tutkinto-ohjelman opiskelijaa, jotka olivat haastatteluhetkellä maisteriopintojensa loppuvaiheessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka lähestymistapa oli fenomenologis-hermeneuttinen. Aineisto kerättiin teemahaastatteluina ja analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Tutkimustulosten perusteella opiskelijat tarvitsevat ohjausta, joka on henkilökohtaista, kiireetöntä, läsnäolevaa ja helposti saatavilla. Kaikki opiskelijat eivät tarvitse ohjausta, mutta suurin osa kaipaa ainakin jossakin opintojensa vaiheessa tukea yliopistomaailmaan integroitumisessa, opintojen aikaisten valintojen tekemisessä sekä asiantuntijaksi kasvussa ja kehittymisessä. Ohjaus näyttäytyy tämän tutkimuksen perusteella opiskelijoille hyvin monimerkityksellisenä toimintana. Ohjauksen merkitystä analysoitiin nostamalla aineistosta opiskelijoiden kuvaamia hyvän ja onnistuneen ohjauksen elementtejä sekä tarkastelemalla toisaalta sitä, missä tilanteissa opiskelijat ohjausta tarvitsivat. Ohjauksen keskeinen merkitys opiskelijoille on saada tukea omalle pohdinnalle ja valintojen tekemiselle. Ohjauksen merkityksiä ovat myös vertaistuki, opintojen sujumisen helpottaminen, akateemiseen maailmaan kasvattaminen ja yliopiston toimintatapojen opettaminen. Tutkimuksen perusteella yliopistossa saatu ohjaus painottuu opintojen alkuvaiheeseen ja keskittyy pääsääntöisesti opintojen ja opiskelun ohjaukseen, mikä ei vielä tue opiskelijoiden kaikkia tarpeita. Tutkimus vahvisti tietoa siitä, että ohjauksen kehittämisessä tulee ottaa huomioon opiskelijoiden yksilölliset tarpeet ja tavoitteet opiskelulleen. Lisäksi yliopiston ohjaustahoja ja niiden tehtäviä tulisi selkeyttää ja kiinnittää huomiota opiskelijakeskeisen ohjauksen eri osa-alueiden toteutumiseen. Kokoavana johtopäätöksenä oli, että opiskelijat tarvitsevat ohjausta, joka tukee opintojen sujumisen lisäksi heitä myös asiantuntijaksi kasvussa, akateemisten taitojen ja toimintatapojen oppimisessa ja yliopistomaailman integroitumisessa. Opiskelijalähtöisen yksilöllisen ohjauksen avulla opiskelijat voisivat helpommin löytää paikkansa yliopistossa ja toisaalta valmistua nopeammin osaaviksi alansa asiantuntijoiksi. Yksinjääminen opintopolun haastavissa tilanteissa voi pahimmassa tapauksessa vaikuttaa opiskelijan hyvinvointiin, opiskelumotivaation katoamiseen tai opintojen viivästymiseen. Ohjausta ei tulisi tarkastella ainoastaan opintojen sujumisen ja nopean valmistumisen vauhdittajana, vaan kokonaisvaltaisesti opiskelijan kasvun ja kehittymisen tukena.

This study focuses on requirements of computer-supported collaborative learning (CSCL). The aim is to investigate the factors university students experience to promote or hinder collaborative learning. In addition the aim is to examine interactional features in successful collaborative learning situations and the effect of pedagogical scripts into the interaction. The theoretical approach is sosiocognitive, and the interactional processes are seen as a key mechanism fostering learning and knowledge construction. This thesis consisted of two empirical case studies, which were implemented in the context of international web courses. The first data consist of questionnaires, interviews, learning diaries and on-line discussions. The second data includes questionnaires and on-line discussions. The analysis combines qualitative and quantitative methods in order to create a comprehensive understanding of students’ experiences and interactional features in collaborative learning situations. There is plenty of research concerning CSCL, but the focus is seldom on students’ experiences. Also interactional processes in collaborative learning situations have been studied, but studies are often short-term studies conducted in laboratory settings. Recent research of CSCL has been concentrating on the effects of pedagogical scripts, but the results have been contradictory. This study supplements earlier studies by analysing the requirements for successful collaborative learning from the perspective of students’ experiences and interactional features during authentic and long-term web courses. The results indicated that students experienced fluent interaction, group-oriented learning task, studying skills and motivation as main factors promoting collaborative learning. Communication in foreign language and passive group members were experienced most significant hindering factors. Interaction in successful collaborative learning was most often group-related instead of task-related. Groups used a lot of effort in organizing their collaboration. Task-related discussion was commentative and questioning. However, theorybased knowledge was seldom presented. This study also indicated that learning tasks had more effect to different forms of ineraction than pedagogical scripts. The findings supports planning and implementation of collaborative learning. Tiivistelmä Väitöstutkimus tarkastelee tietokoneavusteisen yhteisöllisen oppimisen edellytyksiä. Tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät yliopisto-opiskelijat kokevat yhteisöllistä oppimista edistäviksi ja vaikeuttaviksi. Lisäksi tavoitteena on selvittää vuorovaikutuksen muotoja onnistuneissa yhteisöllisen oppimisen tilanteissa sekä pedagogisten skriptien vaikutusta vuorovaikutukseen. Teoreettisesti tutkimus pohjautuu sosiokognitiiviseen näkemykseen oppimisesta, jolloin korostetaan vuorovaikutuksen merkitystä tiedon rakentamiseen. Tutkimus koostuu kahdesta tapaustutkimuksesta, jotka on toteutettu kansainvälisten verkkokurssien konteksteissa. Ensimmäisen tapaustutkimuksen aineisto koostuu kyselylomakkeista, haastatteluista, päiväkirjoista ja verkko-oppimisympäristön keskusteluviesteistä. Toisen tapaustutkimuksen aineisto sisältää kyselylomake- ja verkkokeskusteluaineiston. Aineiston analyysissa on yhdistetty sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Vaikka tietokoneavusteista yhteisöllistä oppimista on tutkittu paljon, analyysin kohteena ovat harvemmin olleet oppijoiden kokemukset. Myös yhteisöllisiä vuorovaikutusprosesseja on tutkittu aiemmin, mutta tutkimukset on toteutettu usein lyhytkestoisina laboratoriotutkimuksina. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on analysoitu pedagogisten skriptien vaikutusta vuorovaikutukseen, mutta tulokset skriptien hyödyistä ovat osin ristiriitaisia. Tämä tutkimus täydentää aikaisempia tutkimuksia analysoimalla yhteisöllisen oppimisen edellytyksiä autenttisten ja pidempikestoisten verkkokurssien aikana. Tutkimuksen tulokset osoittavat yhteisöllistä oppimista edistäviksi tekijöiksi sujuvan vuorovaikutuksen, yhteistä ponnistelua vaativan oppimistehtävän, opiskelutaidot ja motivaation. Vaikeuttavia tekijöitä puolestaan ovat viestinnän haasteet vieraalla kielellä opiskeltaessa sekä passiiviset ryhmän jäsenet. Vuorovaikutus onnistuneissa yhteisöllisen oppimisen tilanteissa oli useammin ryhmään kuin sisältöön keskittyvää. Ryhmät käyttivät paljon aikaa yhteisen työskentelyn organisointiin. Sisältöön liittyvä keskustelu oli kommentoivaa ja kysymyksiä esittävää. Teoriaperustaisen tiedon esiin tuomien oli kuitenkin harvinaista. Tulokset osoittavat myös oppimistehtävän voivan vaikuttaa pedagogisia skriptejä enemmän vuorovaikutukseen. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat käytännössä yhteisöllisten oppimistilanteiden suunnittelua ja toteutusta.

Abiturientit ovat valmistautuneet kuukausien ajan ylioppilaskirjoituksiin, kuitenkin samalla tuskaisen tietoisina siitä että niistä on hädin tuskin selvitty kun alkaa tiukka valmistautumien yliopistojen valintakokeisiin. Opinto-ohjaajan tehtävä ei ole kadehdittava: pitäisi auttaa opiskelijat seuraavalle opintojen asteelle löytämällä heille sopiva ala ja alkaa valmistaa heitä näiden valintakokeisiin vaikka kirjoituksetkin ovat vielä kesken. nonPeerReviewed

Tämän tutkimusen tarkoituksena oli selvittää, miten tiedon rakentaminen ilmenee opiskelijoiden kirjoittamissa lukupiiriraporteissa. Tutkimuksessa selvitettiin myös, erosiko tiedon rakentaminen ohjausta saaneiden ja ei ohjausta saaneiden ryhmien lukupiiriraporteissa. Ohjausta saaneilta opiskelijoilta kysyttiin myös heidän kokemuksiaan lukupiiriohjauksesta. Tutkimukseen osallistui 52 Jyväskylän yliopiston opiskelijaa, jotka kaikki osallistuivat Kasvatustieteen psykologiset perusteet-kurssille vuosina 2009-2011. Kurssin vastuuopettajan antaman ohjeistuksen mukaisesti opiskelijat pitivät itsenäisesti lukupiiritapaamisia, joiden aikana he keskustelivat kurssikirjallisuuden ja luentojen teemoista. Keskustelujen perusteella opiskelijat tuottivat yhdessä lukupiiriraportin, jonka perusteella heidän kurssisuorituksensa arvioitiin. Nämä lukupiiriraportit olivat myös tutkimuksen aineistona. Vuonna 2010 tutkimukseen osallistuneille opiskelijoille pidettiin lukupiiri-infon lisäksi lukupiirityöskentelyn ohjaus. Kurssin lopuksi opiskelijoita pyydettiin vastaamaan palautekyselyyn, jossa kysyttiin heidän kokemuksiaan annetusta ohjauksesta. Lukupiiriraportteja (n=13) analysoitiin sisällön analyysin keinoin luokittelemalla tekstikatkelmia, joilla oli jokin tiedon rakentamisen funktio. Sisällönanalyysin avulla muodostettiin neljä tiedon rakentamisen pääluokkaa: argumentointi, tiedon elaborointi, kurssikirjallisuuden referointi ja aiheen rajaus. Tämän jälkeen aineiston analysointia jatkettiin kvantifioimalla aineistoa ja vertaamalla Mann-Whitneyn U-testin avulla, erosiko ohjausta saaneiden ja ei ohjausta saaneiden ryhmien lukupiiriraporteissa ilmenevä tiedon rakentaminen toisistaan. Opiskelijoille tehty palautekysely analysoitiin myös sisällön analyysiä käyttäen ja kvantifioimalla. Opiskelijat rakensivat tietoa lukupiiriraporteissaan argumentoimalla, tietoa elaboroimalla, kurssikirjallisuutta referoimalla ja rajaamalla käsiteltyjä aiheita. Rakentaessaan tietoa lukupiirissä opiskelijat samalla kehittivät akateemisen tekstitaitojen osa-alueita: argumentatiivisia tekstitaitoja, tieteenalakohtaisia tekstitaitoja ja yhteisöllisiä tekstitaitoja. Ohjausta saaneiden ja ei ohjausta saaneiden lukupiiriraporteissa näkyvä tiedon rakentaminen ei eronnut toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Palautekyselyn mukaan opiskelijat pitivät saamaansa ohjausta tarpeellisena. Tärkeimpinä lukupiirityöskentelyä auttavina asioina ohjauksessa opiskelijat mainitsivat selkeän ohjeistuksen ja emotionaalisen tuen.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. The subject of the study is to examine knowing in social contexts. Knowing is contextualized in social situations in which knowledge is considered to have an significant role. College students' (N = 123) conceptions of knowledge and knowing are studied from two theoretical perspectives: 1) subjects' implicit epistemologies are analyzed in the cognitive-developmental framework, according to the Reflective Judgment Model of Kitchener and King, 2) analysis of subjects' descriptions of disagreement situations with academic experts (lecturer, professor etc.), with other professional experts or specialists (physician, lawyer etc.), and with friends, is based on a qualitative data-generated classification, and on a broad theoretical interpretation of conversation as a system of social interaction (Myllyniemi). College students were selected subjects of the study on the basis that in higher education one important goal is to help students understand the nature, limits, and the certainty of knowledge. In addition, previous studies have shown that the implicit epistemologies of students can develop substantially during the college years. The empirical material of the study was collected with a semi-structured questionnaire with open-ended questions. One of the starting points of the study was the idea that the situations, in which knowing takes place, are relational. Moreover, it was presumed that the nature of social relations (formal vs. informal, task-oriented vs. socio-emotional) would direct one's orientation in an interaction situation. In this study knowing is contextualized in disagreement situations, in which people are assumed to pay particular attention to the validity and truthfulness of one's claims and opinions. The concept of 'knowing' is approached from two perspectives. First, when contextualized in an interaction situation, the question is addressed, is knowledge a product of a single epistemic perspective or a product of the fullest range of epistemic perspectives in an interaction situation. This perspective is called the epistemic dimension of knowledge. Secondly, it will be explored, how do the participants of an interaction situation express their views and opinions. This perspective is called the intersubjective dimension of knowledge. According to the results, a conversational process, which is open to divergent viewpoints, and developing towards a mutually accepted shared perspective, seemed to be a mode of interaction, which served best the achievement of knowledge and truth, at least in ill-structured problems. Compromising and agreeing to disagree were also considered as solutions, in which the participants respected each other's opposing views, and where the participants tried to cooperate to resolve the problem. Accepting the other participant's view was also conceived as a solution based on argumentative judgments, but, on the other hand, as an inactive solution, which was based in relying on received knowledge. Complying and un-compromising were solutions, in which other circumstances - mainly personal, attitudinal, and behavioural standpoints - seemed to be more decisive than the participants' epistemological stances. When the relational contexts were compared, the results indicated that a feeling of ignorance and avoiding argumentative situations were typical in academic context. Silence and showing respect to epistemic authorities were typical in expert situations. With friends, on the contrary, managing conflict situations seemed to be easier and less distressed. Friends seemed to be more ready to engage in verbal debate on controversial issues than in formal relations. On the other hand, a controversy with friends calls also sensitivity and alertness because of the expectable negative emotional climate. The differences between the subjects' implicit epistemologies and the resolutions of conflict situations were not significant. The most important sources are Pirttilä-Backman (1990, 1991a, 1991b, 1993, 1994), King & Kitchener (1994), Myllyniemi (1986, 1990), and also the literature of epistemology, expertise, and higher education. Tutkimuksessa tarkastellaan tietämistä sosiaalisessa kontekstissaan. Tutkimuskohteena ovat vuorovaikutustilanteet, joissa tiedolla on tärkeä asema. Ihmisten suhdetta tietoon ja tietämiseen lähestytään tutkimuksessa kahdelta suunnalta: a) tutkittavien implisiittisiä tietokäsityksiä arvioidaan kognitiivis-kehityksellisestä näkökulmasta Kingin ja Kitchenerin reflektiivisen ajattelun mallin avulla b) selvitetään, miten tietoon liittyvää erimielisyyttä on käsitelty vastaajien kuvaamissa arkielämän tilanteissa yliopistolla työskentelevän asiantuntijan (esim. opettajan), yliopiston ulkopuolella työskentelevän asiantuntijan (esim. lääkäri) ja ystävän kanssa. Erimielisyystilanteiden jäsentämisen käsitteellisenä ja teoreettisena apuvälineenä käytetään Myllyniemen teoriaa keskustelusta yhteisen näkemyksen kehittelynä ja vuorovaikutustapahtumana, jossa osapuolet kommentoivat toistensa näkemyksiä. Tutkimuksen lähtökohtana oli ajatus, että tilanteet, joissa 'tietäminen tapahtuu', liittyvät sosiaalisiin suhteisiin ja että sosiaalisen suhteen luonne (virallinen/epävirallinen, tehtäväkeskeinen/sosio-emotionaalinen) voi säädellä vuorovaikutusta. Tietämistä tarkastellaan erimielisyystilanteissa eli tilanteissa, joissa ihmisten oletetaan kiinnittävän erityistä huomiota toistensa näkemysten pätevyyteen tai totuudellisuuteen. Tutkimuksen kohteeksi valittiin opiskelijoita, koska yliopistossa tai korkeakoulussa opiskelevien voidaan ajatella joutuvan pohtimaan tiedon luonnetta koskevia kysymyksiä. Empiirisenä aineistona on käytetty opiskelijoille (N=123) suunnattua kyselyä. Tietämisellä tarkoitetaan tutkimuksessa sitä, 1) kuinka yksipuolisesti tai monipuolisesti näkemyksiä tuodaan vuorovaikutustilanteessa esiin (episteeminen ulottuvuus) ja sitä, 2) miten osapuolet tuovat erimielisyystilanteessa esiin omia näkemyksiään ja miten he suhtautuvat toistensa esittämiin näkemyksiin (intersubjektiivinen ulottuvuus). Kvalitatiivisen analyysin tuloksena jäsentyneet erimielisyystilanteiden ratkaisutavat voidaan tiivistäen kuvata seuraavasti: Erilaisia näkökantoja salliva ja yhteiseen näkemykseen pyrkivä keskustelu näyttää parhaiten edistävän tiedon ja totuuden tavoittelua. Myös kompromissi ja sovittu erimielisyys voidaan nähdä ratkaisutapoina, joita luonnehtii osapuolten aktiivinen pyrkimys yhteistyöhön asian ratkaisemiseksi. Näkemyksen hyväksymistä voi myös pitää argumenttikeskeisenä, mutta toisaalta passiivisena ja vastaanottavana tietämisenä. Myöntymiselle ja peräänantamattomalle erimielisyydelle oli tyypillistä, että muut seikat, lähinnä osapuolten suhtautumiseen ja tilanteeseen liittyvät tekijät, nousivat tietämistä määräävämpään asemaan. Kun tarkasteltiin eri vuorovaikutuskonteksteja, tunne omasta tietämättömyydestä ja argumentoivien keskustelujen välttäminen kuvasivat opiskelijan ja yliopisto-opettajan välistä vuorovaikutussuhdetta. Suhtautuminen asiantuntijoiden tiedolliseen auktoriteettiin näytti olevan pikemminkin vaikenevaa ja kunnioittavaa kuin kyseenalaistavaa. Ystävien kanssa uskalletaan olla avoimesti eri mieltä, toisaalta ystävyyssuhde vaatii jatkuvaa valppautta ja mukautuvuutta ystävyyssuhteen säilyttämiseksi. Implisiittisillä epistemologioilla ja erimielisyystilanteiden ratkaisutavoilla ei ilmennyt suoraviivaista yhteyttä toisiinsa. Tärkeimmät lähteet: Pirttilä-Backman (1990, 1991a, 1991b, 1993, 1994), King & Kitchener (1994) ja Myllyniemi (1986, 1990) sekä epistemologiaa, asiantuntijuutta ja yliopisto-opiskelua käsittelevä lähdekirjallisuus.

Tiivistelmä Opettaminen ja oppiminen muodostavat yliopiston keskeisen toiminnan. Kysyimme perustutkintoa opiskelevilta opiskeluun liittyvistä kielteisistä kokemuksista ja huonosta kohtelusta Oulun yliopiston kaikissa tiedekunnissa vuonna 1996. Tutkimukseen osallistui 665 alku- ja loppuvaiheen perustutkinto-opiskelijaa, joista naisia oli 451 ja miehiä 211. Kyselykaavake sisälsi 51 kysymystä, joilla kartoitettiin sekä opiskelijatovereiden että henkilökunnan aiheuttamaa omakohtaisesti koettua huonoa kohtelua tai kiusaamista, väärinkäyttöä, uhkailua, syrjintää, rotusortoa tai sukupuolista häirintää. Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan huonon kohtelun yleisyyttä yliopisto-opintojen aikana. Joka toinen opiskelija koki, että henkilökunta oli kohdellut häntä huonosti vähintään yhden kerran yliopisto-opiskelun aikana. Naiset ilmoittivat huonosta kohtelusta useammin kuin miehet (p = 0,0005). Huonosti kohdeltujen opiskelijoiden määrä lisääntyi opintovuosien myötä. Henkilökunta oli kohdellut töykeästi kerran joka viidettä nais- ja miesopiskelijaa. Kahdesta kolmeen kertaa huonoa kohtelua oli kokenut 20 % naisista (76 opiskelijaa) ja 9 % miehistä (18 opiskelijaa). Yli 4 kertaa töykeän kohtelun kohteeksi oli joutunut joka kymmenes opiskelija. Professorit (p = 0,04), lehtorit ja tuntiopettajat (p