Search

Valtioneuvosto teki 18.4.2013 periaatepäätöksen Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta vuosille 2013–2017. Ohjelman ollessa ajallisesti toimeenpanonsa puolessa välissä, ympäristöministeriö teetti kehittämisohjelmasta ulkoisen väliarvioinnin, jonka tarkoituksena oli tukea ohjelman toteutusta ja sen suuntaamista ohjelman loppukaudella. Arvioinnissa tuotettiin tietoa tavoitteiden yhteiskunnallisesta relevanssista, ohjelman organisoinnin ja toimeenpanon toimivuudesta sekä alustavista tuloksista ja/tai vaikutuksista sekä esitettiin kehittämisehdotuksia ja jatkotoimenpidesuosituksia ohjelman loppukaudelle. Väliarvioinnin johtopäätösten mukaan ohjelma suunnattiin onnistuneesti suhteessa niihin haastealueisiin, mitä ohjelman toimintaympäristössä havaittiin. Myös ohjelman toimenpiteet ovat olleet loogisia ja tavoitteiden saavuttamisen kannalta onnistuneita. Tavoitteet pyritään saavuttamaan monentyyppistä vaikutusdynamiikkaa synnyttävien toimenpiteiden kautta. Kriittinen tekijä korkealle asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa, on resurssien riittävyys ja toimijoiden mahdollisuudet sitoutua tavoitteiden edistämiseen. Arvioinnin mukaan ohjelmaa ei ole syytä merkittävällä tavalla suunnata uudelleen. Olennaisia teemoja, joihin jatkossakin tulisi panostaa ovat ennakointi ja varautuminen, yhteisöllisyyden kehittäminen iäkkäiden asumisessa, asuntojen ja rakennusten sekä asuinalueiden esteettömyyden edistäminen korjausratkaisuilla ja jälkiasennushissien asentamisella sekä iäkkäiden asumisen kehittämistarpeisiin liittyvään julkisen keskusteluun vaikuttaminen. Olennaisia teemoja ovat myös kotona asumisen palvelujen kehittäminen, teknologian ja digitalisaation hyödyntäminen mm. asumisessa, palveluissa ja turvallisuuden kehittämisessä sekä erilaisten asukaslähtöisempien asumisen tapojen ja asumismuotojen kehittäminen iäkkäille. Ohjelman toteuttaminen on nykyisellään ollut eri osa-alueilla onnistunutta ja valittu poikkihallinnollinen ja monialainen toteutustapa on ollut tarkoituksenmukaisin tapa edistää ohjelman tavoitteita. Ohjelman organisointi on ollut toimivaa, vaikkakin ohjelman yhteistyörakenne voisi olla vielä nykyistä tiiviimpi ja laajempi sidosryhmäyhteistyö vahvempaa. Ohjelman johtaminen on ollut hyvää ja sen kautta on saatu ohjelman toteuttajia aktivoitua. Ohjelman merkittävimmät tulokset ohjelman puolivälissä liittyvät erityisesti jälkiasennushissien rakentamisen edistämiseen olemassa olevaan asuntokantaan, asuntojen korjausavustuksen määrärahan nostamiseen ja avustuksen saamisen ehtojen höllentämiseen, tuotettuun tietoon ikääntyneiden asumisen ennakointiin ja varautumiseen liittyen ja kyseisen tiedon levittämiseen sekä uusien toimintamallien ja työvälineiden kehittämiseen. Kokonaisuutta tarkasteltaessa ohjelman vaikuttavuuden haasteena ei ole jatkossa niinkään se, että tehdäänkö tavoitetasolla oikeita asioita, vaan se että toimintaympäristö asettaa vision saavuttamiselle merkittäviä haasteita ja nykyiset käytössä olevat keinot ja resurssit ovat pienet suhteessa tavoiteltaviin vaikutuksiin. Tavoitetilan saavuttamiseksi tarvitaan nykyistä laajempi toimijajoukko ja resursseja vision suuntaiseen toiminnan toteuttamiseen, ja selkeämpi yleisen asenneilmapiiriin muutos toimijoiden ja kansalaisten keskuudessa. Tämä vaatii myös ohjelman toimintatapojen suuntaamista tämän mukaisesti.

Rakennusten ja rakentamisen energiatehokkuushankkeiden rahoittaminen on osa ympäristöministeriön osaltaan toimeenpanemaa ilmasto- ja energiastrategiaa. Ministeriön teettämät hankkeet käsittelevät rakennusten energiatehokkuutta koskevien direktiivien valmistelua ja toimeenpanoa sekä tätä koskevaa viestintää, toimialan kehittämistä ja toimenpiteiden suuntaamista. Tämä ympäristöministeriön toimeksiannosta tehty rakentamisen energiatehokkuushankkeiden arviointi kattaa 192 hanketta vuosilta 2009-2014. Hankkeet voidaan ryhmitellä rakennusten energiatehokkuutta koskevien direktiivien valmisteluun ja toimeenpanoon liittyviin, toimialan kehittämiseen ja toimenpiteiden suuntaamista koskeviin sekä viestintään liittyviin hankkeisiin. Direktiivien toimeenpanoon liittyvät hankkeet voidaan jakaa vielä teemoittain EPBD-, RES- sekä ED -, EED- ja ESD -direktiiveihin liittyviin hankkeisiin. Hankkeiden vaikuttavuuden arvioinnissa on keskitytty kahteen vaikuttavuusalueeseen. Ensinnäkin pyrkimyksenä on ollut arvioida toteutettujen hankkeiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta, esimerkiksi taloudellisia, yritys- ja ympäristövaikutuksia sekä hankkeiden ennakoivuutta. Lisäksi hankkeiden arvioinnissa on pyritty tarkastelemaan hankkeiden vaikutuksia ympäristöministeriön omien tarpeiden ja tavoitteiden näkökulmasta esimerkiksi sitä, miten hankkeiden tulokset ovat vaikuttaneet säädösten valmisteluun ja päätöksentekoon. Arviointi on kattanut ympäristöministeriön ja sidosryhmien haastatteluja, sähköiset kyselyt valvojille ja hankkeiden toteuttajille, yli 20 hankkeen tapaustutkimukset ja työpajan keskeisille toimijoille. Arvioinnin keskeisimpiä johtopäätöksiä ovat: • Hankekokonaisuuden sisällöt ovat kohdentuneet energiatehokkuuden kehityksen kannalta keskeisiin osa-alueisiin. • Hankkeet ovat olleet tehokas ja tuloksekas keino vastata täsmällisiin tarpeisiin ja edistää rakennusten energiatehokkuuden ohjausta ja direktiivien kansallista voimaansaattamista. • Yhteistyö ja yhteishankkeet eri sidosryhmien kanssa on erittäin tärkeää hankkeiden tarkoituksenmukaisen kohdentumisen ja tulosten levittämisen vahvistamiseksi. • Viestintä hankkeiden tuloksista ei ole ollut kaikilta osin riittävää. • Hankehallinta on tukenut hankkeiden toimeenpanoa pääasiassa hyvin. Keskeisimmät suositukset ovat: • Energiatehokkuusalan yleisen kehityksen visioimiseksi ja linjaamiseksi tarvitaan alan toimijoille yhteinen foorumi. • Hankeviestintää tulisi vahvistaa viestinnän suunnittelulla ja pienellä lisäsatsauksella. • Hankkeiden hankintamenettelyihin tarvitaan uusia ja kevyempiä toimintatapoja • Yhteistyötä yritysten kanssa tulisi lisätä ja laajentaa. • Hankkeiden vaikuttavuuden ennakointia ja arvioimista tulisi vahvistaa. • Pienten täsmähankkeiden rinnalle tarvitaan laajempia hankekokonaisuuksia. Arviointi on toteutettu touko-marraskuussa 2015. Arvioinnista on vastannut Owal Group Oy alihankkijanaan Granlund Consulting Oy.

Työ on keskittynyt erityisesti metropolipolitiikkaan toimintatapana. Selvitystyön tavoitteena on metropolipolitiikan vaikuttavuuden parantaminen. Työssä on selvitetty muun muassa valtion ja seudun kuntien kumppanuuspohjaisen toimintatavan hyötyjä, vaikuttavimpia metropolipolitiikan välineitä sekä metropolipolitiikan organisointitapaa. Selvityksen mukaan metropolipolitiikka on myötävaikuttanut Helsingin seudun kehitykseen koko Suomen hyväksi, ja sitä tarvitaan myös jatkossa. Tulevalla hallituskaudella tarvitaan kuitenkin aiempaa tarkemmin määriteltyjä tavoitteita, rajatumpia valintoja, sitovampia sopimuksia, täsmällisempiä välineitä sekä tehokkaampaa organisoitumista. Selvityksen mukaan metropolipolitiikka on sijaiskärsinyt suurista rakenteellisista uudistusprosesseista, eivätkä toimijat ole olleet riittävän sitoutuneita yhteisten tavoitteiden toteuttamiseen. Onnistumisina selvitys nostaa esille erityisesti MAL-yhteensovittamisen ja pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman. Selvityksen mukaan sisällöllisesti ei ole tarvetta tehdä radikaaleja muutoksia, mutta metropolipolitiikan ytimeksi kannattaisi asettaa kaksi asiaa: MAL-kysymykset sekä kasvu. Kasvuun liittyy olennaisesti kansainvälistyminen. Selvitys korostaa riittävän johtajuuden ja linjaamiskyvyn merkitystä metropolialueen keskeisissä kehittämiskysymyksissä, ja ehdottaa metropolipolitiikalle jatkossa tiiviimpää organisatorista ydintä, jossa on mukana korkein virkamies- ja poliittinen johto. Selvityksen on laatinut tammi-maaliskuussa 2015 MDI Public Oy Janne Antikaisen johdolla. Työ perustuu kirjalliseen aineistoon ja metropolipolitiikan neuvottelukunnan ja sihteeristön jäsenten sekä asiantuntijoiden haastatteluihin.

Pakkauksien tuottajavastuuta päätettiin laajentaa täydeksi tuottajanvastuuksi jätelain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Jätelain nojalla pakkauksista ja pakkausjätteistä annettavalla valtioneuvoston asetuksella on tarkoitus määrittää tarkemmin säännöt, joilla pakkausten tuottajavastuuta toteutetaan. Asetuksessa säädetään mm. pakkausjätteiden kierrätysasteen tuottajakohtaisista vähimmäisvelvoitteista ja asumisessa syntyvän pakkausjätteen vastaanottopaikkojen vähimmäismäärästä ja sijoittamisperiaatteista Suomessa. Säädösvalmistelun tueksi ympäristöministeriö tilasi Suomen ympäristökeskukselta (SYKE) arvioinnin asetusluonnoksessa säädettävän pakkausjätteen vastaanottopisteverkoston keskeisistä vaikutuksista. Arvioinnissa verrattiin asetusluonnoksessa ehdotettuja vähimmäisvaatimuksia pakkausjätteen vastaanottopisteverkostosta nykytilaan nähden. Tulevan verkoston tarkka muoto ei ollut vielä selvillä arviointityön aikana. Vaikutusten arviointi tehtiin pääasiallisesti kvalitatiivisella tasolla. Vastaanottopisteiden lukumäärää ja taajamakohtaisia sijoitussääntöjä koskevat velvoitteet nostavat keräyksen kokonaiskustannuksia ja saattavat vähentää elinkaaren ajalta saatavia ympäristöhyötyjä siihen nähden, että tuottajien sallittaisiin vapaammin järjestää pakkausjätteen keräys. Taustaoletuksena tällöin on, että järjestelmässä olisi vähemmän vastaanottopisteitä ja vähemmän ajokilometrejä, mutta vähintään yhtä hyvä pakkausjätteen kertymä kuin asetuksessa ehdotetulla mallilla tavoitellaan. Vastaanottopaikkojen vähimmäismäärää ja sijoittamista koskevat vaatimukset olisivat kuitenkin joka tapauksessa tarpeen vähimmäispalvelutason varmistamiseksi. Sääntelytavan ei arvioida johtavan epätarkoituksenmukaisen kalliin järjestelmän rakentamiseen, koska asetuksen mukainen verkosto voi logistisen tehostumisen kautta aiheuttaa vähemmän kustannuksia jätetonnia kohden laskettuna kuin nykyinen osin hajanainen keräysjärjestelmä. Tällaisen tehostumisen edellytyksenä on, ettei Suomeen synny päällekkäisiä keräysjärjestelmiä, vaan tuottajat ja kunnat yhteistyössä suunnittelevat kunkin alueen kannalta tarpeellisen keräysverkoston. Kierrätysasteiden laskentaan liittyvien epävarmuuksien vuoksi ei tiedetä, antaisivatko asetusluonnoksessa ehdotetut sitovat kierrätysastevelvoitteet yksinään kannustimen kerätä myös asumisen kaikkia pakkausjätelajeja. Mikäli riittävä kannustinvaikutus asumisen pakkausjätteiden keräämiseen syntyisi kierrätysastevelvoitteen kautta, jäisi asetuksen vastaanottoverkostoa koskevan säännöksen rooliksi taata tietty vähimmäispalvelutaso suomalaisille. Vähimmäispalvelutasolla tarkoitetaan sitä, että matka lähimpään pakkausjätteen vastaanottopisteeseen vastaa normaalia matkaa kyseisten tuotteiden myymälään. Asetusluonnoksessa ehdotettu keräysmalli täyttää lasi-, metalli- ja kuitupakkausten osalta tämän tason. Muovipakkauksille on ainakin toistaiseksi perusteltua hyväksyä harvempi verkosto kuin muille pakkausmateriaaleille ympäristönäkökohtien vuoksi. Keräysvaiheen päästöjen merkitys on pakkausjätteen koko elinkaaressa pieni, etenkin jos tarkastellaan ilmastonmuutosta tai luonnonvarojen kulutusta. Ympäristönäkökulmasta oleellisempaa on pakkausjätteen kertymä ja sen kierrätettävyys. Verkostolla ei ole tarkoituksenmukaista kerätä pakkausjätettä, jolle ei ole kierrätysmenetelmiä. Uusi verkosto voi myös luoda kannustimia uusien kotimaisten menetelmien kehittämiseen.

Selvityksessä arvioidaan 1.5.2012 voimaan tulleen jätelain (646/2011) soveltamiskäytäntöjä ja toimivuutta erityisesti yhdyskuntajätehuoltoa koskevien säännösten osalta. Arvioinnin keskeisiä teema-alueita ovat uuden lain vaikutus jätehuollon etusijajärjestyksen toteutumiseen, ympäristönsuojelun tasoon sekä kilpailuneutraliteetin toteutumiseen ja kilpailun edistämiseen jätehuoltoalalla. Jätelaki on parantanut etusijajärjestyksen toteutumista sellaisten toimijoiden osalta, joiden toimintaa etusijajärjestystä vastaavat periaatteet eivät aiemmin ole ohjanneet voimakkaasti. Etusijajärjestystä on toteutettu ennen kaikkea energiahyödyntämisen lisäämisen ja jätteen loppusijoituksen vähentämisen kautta. Yhdyskuntajätehuoltoa koskevien säännösten muutokset ovat selkeyttäneet juridisesti yhdyskuntajätehuollon vastuunjakoa ja eri toimijoiden rooleja. Jätelain eräisiin säännöksiin liittyy kuitenkin tulkintaongelmia ja lain soveltamiskäytäntöjen katsotaan johtaneen osin kilpailuneutraliteettiongelmiin. Esitettyjen toiveiden mukaan tilannetta selkiyttäisi selkeämpi tulkintaohjeistus elinkeinoelämän ja kunnan vastuulle kuuluvista jätteistä ja eräiden säännösten soveltamisesta (33 ja 42 §) sekä kunnan jätehuoltoviranomaisen roolin vahvistaminen. Arvioinnissa suositellaan laadittavaksi jätelain soveltamisopas tai vastaavaa ohjeistusta, jossa esiteltäisiin jätelain soveltamiseen liittyviä esimerkkejä ja käytäntöjä ja avattaisiin arvioinnissa todettuja epäselviä kohtia ympäristöministeriön toimivallan puitteissa. Lisäksi suositellaan harkittavaksi eräiden epäselvien lain kohtien (37 ja 42 §) tarkistamista niiden tulkinnanvaraisuuden vähentämiseksi. Kunnan jätehuoltoviranomaiseen liittyviä säännöksiä suositellaan selvennettäväksi joko informaatio-ohjauksella tai tekemällä tarvittavat tarkistukset jätelakiin. Tässä yhteydessä tulisi myös tarkastella havaittuja ongelmia tapauksissa, joissa jätehuoltoviranomainen ja jätehuollon operatiivista palvelutehtävää toteuttava toimija toimivat samassa organisaatiossa. Jätelain yhdyskuntahuoltoa koskevien säännösten muutosten vaikutukset alan yksityiseen elinkeinotoimintaan eivät ole ainakaan vielä merkittäviä. Suurimpana vaikutuksena on toistaiseksi havaittavissa lain toimeenpanovaiheen muutostilanteista johtuva epävarmuus ja tästä aiheutuva alan yritysten heikentynyt investointihalukkuus. Jätelailla ei ole ollut toistaiseksi merkittäviä vaikutuksia ympäristönsuojelun tasoon tai kotitalouksien ja muiden jätteen haltijoiden jätehuoltokäytäntöihin. Arvioinnissa suositellaan lisäksi jätealan eri toimijoiden välisen vuoropuhelun vahvistamista perustamalla strategisen tason keskustelufoorumeita. Näiden avulla voitaisiin luoda nykyistä paremmat edellytykset uusille tutkimus- ja kehityshankkeille sekä jätealan innovaatioiden kehittämiselle . Kaikkien yhdyskuntajätehuollon toimijoiden tulisi vahvistaa etusijajärjestyksen huomioimista yhdyskuntajätehuollon kokonaissuunnittelussa sekä hankintojen suunnittelussa.

Talvivaaran kaivoksella marraskuussa 2012 sattuneen vesistövahingon jälkeen Suomen hallitus päätti, että kaivoksille tehdään stressitestit. Ympäristöministeriö asetti tammikuussa 2013 kaivosten ympäristöturvallisuus -viranomaistyöryhmän (KYTU), jonka tehtävänä oli arvioida viranomaisten tehtäviä, toimivaltaa, ohjauskeinoja ja yhteistyötä kaivosten ympäristövahinkojen ehkäisemisen kannalta. Eräänä työkaluna KYTU-työryhmällä oli kaivosten stressitestit. Stressitestauksen ensimmäisessä vaiheessa kaivokset arvioivat itse toimintaansa kysymyslomakkeen avulla. Tämän jälkeen ympäristöministeriön nimeämä asiantuntijaryhmä kävi läpi kaivosten itsearvioinnit ja antoi niistä palautetta. Stressitestien kysymyslomakkeessa oli kuvattu seitsemän riskitilannetta, joihin liittyi yhteensä 15 kysymystä. Testattaviksi riskitilanteiksi valittiin mm. poikkeuksellisen suuri sadanta, joka vaikeuttaa vesien käsittelyä, varastointia ja poisjohtamista sekä patoaltaiden rakenteet, jotka eivät kestä poikkeuksellisen suuren vesimäärän aiheuttamaa rasitusta. Stressitestikysely lähetettiin 21 kaivokselle ja rikastamolle. Testattavaksi tulivat kaikki metallimalmikaivokset ja metallimalmirikastamot sekä niiden lisäksi myös muutamia teollisuusmineraalikaivoksia ja -rikastamo sekä karbonaattikaivoksia, jotka käsittelevät runsaasti kemikaaleja tai joiden jäte- tai vesiallaspadot voisivat onnettomuuden sattuessa aiheuttaa vaaraa ihmiselle tai ympäristölle. Vastaukset saatiin asetettuun määräaikaan mennessä 20 kohteesta. Vastaukset sisälsivät myös kuvauksia olemassa olevista hyvistä käytännöistä ja kehittämisehdotuksia. Stressitestin perusteella esitettyihin poikkeustilanteisiin on kokonaisuudessaan paneuduttu ja varauduttu kaivoksilla suhteellisen hyvin. Erityisesti patorakenteiden valvonta, pato- ja pohjavaurioiden hätäkorjaukseen varautuminen, haitallisten päästöjen tunnistaminen, sähkökatkoksiin ja ilkivaltaan varautuminen sekä poikkeustilanteista tiedottaminen tuntuivat olevan lähes kaikilla hyvin hallinnassa. Sen sijaan vesien hallinnassa, pohjarakenteiden valvonnassa, poikkeuksellisten päästöjen havaitsemisessa ja hallinnassa sekä kaivannaisjätteiden kemiallisen muuttumisen tunnistamisessa, ymmärtämisessä ja tarkkailussa oli puutteita. Vesimäärien hallinnassa on tärkeää ennakointi mm. sää- ja vesistöennusteiden sekä säähavaintojen perusteella. Vara-allaskapasiteettia tulee olla riittävästi, ettei tulva- yms. tilanteissa jää ylimääräisen veden ainoaksi hallintakeinoksi vesien juoksuttaminen vesistöön. Vaatimus prosessinomaisesta vedenpuhdistuksesta olisi tarpeen etenkin uusia kaivoksia luvitettaessa. Jokaisella toimijalla tulisi olla käytössään toimivat varajärjestelmät pato- ja pohjavuotojen varalle. Tarkkailuun on suositeltavaa sisällyttää pato- ja pohjarakenteiden toimivuuden valvomiseksi suotoveden määrän seurannan ohella kemiallisen laadun seurantaa ja lisätä pohjaveden laadun tarkkailua jätealtaan tai haitallisia aineita sisältävien vesialtaiden ympäristöstä. Uusien jätealtaiden pohjarakenteiden valvontaan tulee kehittää ja ottaa käyttöön päivittäisten tarkkailukierrosten lisäksi ennakoivia seurantajärjestelmiä, joilla mahdolliset kalvojen rikkoontumiset ja vuodot voidaan havaita varhain. Tässä raportissa esitettyjen yleisten ja kaivoskohtaisten huomioiden sekä kaivosten omissa vastauksissa esiintuotujen parantamisehdotusten tarkastelua suositellaan hyödynnettäväksi kaivosten omien kehittämissuunnitelmien sekä viranomaisyhteistyössä käytävien keskustelujen pohjana.

Oppaan tarkoituksena on tukea kaavoituksen asiantuntijoiden työtä arvioitaessa kaavojen vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen. Oppaassa esitellään yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnin lainsäädännölliset ja muut lähtökohdat, käsitellään yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvaa arviointia osana muuta kaavojen vaikutusarviointia sekä esitellään arviointia tukevia tietoaineistoja ja menetelmiä. Yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnin sisältö riippuu kaavatasosta. Oppaassa esitetään kaavatasoittain kysymyksiksi puetut muistilistat arvioinnin oleellisista asioista. Kaavatasojen ohella on myös huomioitava, että kaavat ja niiden suunnittelukohteet ovat hyvin erilaisia. Arvioinnin sisältö ja tekotapa on valittava kaavakohtaisesti. Kaavojen vaikutusten arviointi on osa kaavan suunnitteluprosessia. Vaikutusten arvioinnin tulee vaikuttaa kaavan sisältöön työn edetessä. Kaavojen vaikutusten arviointiin kuuluu useita oleellisia arvioinnin näkökulmia, joihin yhdyskuntarakenteellisten vaikutusten arviointi tulee sovittaa. Hyvä yhdyskuntarakenne mm. vähentää liikkumisen tarvetta, väylästöjä ja energiankulutusta. Toisiaan tukevat toiminnot on syytä sijoittaa lähekkäin ja muodostaa siten kaupunginosia ja taajamia, joissa on sekä asuntoja että työpaikkoja ja kaikki päivittäin tarvittavat palvelut. Eri toiminnoilla, kuten vähittäiskaupan myymälöillä, kouluilla ja päiväkodeilla sekä joukkoliikenteellä, on väestön määrään liittyviä kynnysarvomaisia rajoja niiden kannattavuudelle. Yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnin tulisi tuoda niitä esille suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi. Yhdyskuntarakenteen ohjaus ja yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arviointi on tärkeää etenkin kasvavilla kaupunkiseuduilla ja niiden lievealueilla. Näillä alueilla rakennetaan paljon ja vaikutetaan pitkäkestoisesti yhdyskuntarakenteen kehitykseen. Myös muissa kaupungeissa ja taajamissa toimintaa on paljon. Suunnittelun merkittävien tavoitteiden, kuten taloudellisen ja vähän ympäristöhaittoja aiheuttavan rakenteen toteutuminen voi merkittävästi tukea kaupunkiseudun, kaupungin tai taajaman kehitystä. Pienemmissä taajamissa ja maaseudulla yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnin merkitys riippuu siitä, millaisen suuremman keskuksen vaikutusalueella kaavoitustyötä tehdään. Myös maaseudulla voidaan kylien ja elinkeinojen kehittämistä tukea yhdyskuntarakenteen kehitystä ohjaavalla ja osallistavalla suunnittelulla. Kaikki eri toimintojen sijoittumisesta aiheutuvat vaikutukset eivät ole suoraan seurausta yhdyskuntarakenteesta. Hyvääkin yhdyskuntarakennetta voidaan käyttää huonosti, tuhlaavasti ja ympäristöä rasittavasti. Yhdyskuntasuunnittelijoiden lisäksi päättäjien, yritysten ja asukkaiden tietoisuus asuin- ja työpaikkaan sekä asiointimatkoihin liittyvien valintojen aiheuttamista vaikutuksista on merkittävää. Arvioinnin perusteiden ja tuloksien dokumentointi on tarpeen tiedon kartuttamiseksi.

Kulttuuriympäristöt muodostavat merkittävän näkökulman maankäyttöä ja yksittäisiä hankkeita koskevassa päätöksenteossa. Oleellista alueidenkäytössä tapahtuvien muutosten suunnittelemisessa ovat riittävät, laadukkaat ja oikein kohdennetut selvitykset alueiden ominaisluonteesta ja erityispiirteistä sekä näihin pohjautuvat arviot kulttuuriympäristöön kohdistuvista vaikutuksista. Maankäyttö- ja rakennuslaki ja -asetus sekä laki ja asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA-laki ja -asetus) asettavat vaatimuksia kulttuuriympäristöön liittyville selvityksille ja vaikutusten arvioinnille. Opas täydentää vaikutusten arviointia koskevaa yleistä ohjeistusta kulttuuriympäristön erityispiirteiden tunnistamisen ja huomioon ottamisen osalta. Sen tavoitteena on luoda yhteistä käsitystä ja yhdenmukaisia menettelytapoja kulttuuriympäristön huomioon ottamisessa vaikutusten arvioinnissa. Se on tarkoitettu suunnittelun apuvälineeksi. Ohjeita ja suosituksia voidaan soveltaa kuhunkin hankkeeseen ja suunnitelmaan tapauskohtaisesti. Opas on tarkoitettu vaikutusten arvioinnista ja niiden tarkastelusta vastaaville viranomaisille, vaikutusten arviointien tekijöille sekä suunnittelu-ja arviointiprosesseihin osallistuville henkilöille. Kaavoituksen osalta kohderyhmänä ovat erityisesti kuntien ja maakuntaliittojen kaavoituksesta vastaavat henkilöt sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä ympäristöministeriön kaavoituskysymyksiä käsittelevät virkamiehet. Hankkeiden osalta kohderyhmänä ovat YVA-lainsäädännön mukaisten hankkeiden vastaavat tahot, yhteysviranomaiset sekä kuntien viranhaltijat. Opasta voivat käyttää myös konsultit, suunnittelijat, museoviranomaiset ja muut asiantuntijatahot sekä luottamushenkilöt, jotka käsittelevät kaavojen ja hankkeiden kulttuuriympäristöasioita. Opas antaa tietoa vaikutusten arvioinnista myös yksityisille ihmisille ja muille kaavahankkeisiin ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn osallistuville tahoille ja henkilöille.

Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti Suomeen perustettiin monitieteellinen ja riippumaton Ilmastopaneeli, jonka tehtävänä on edistää tieteen ja politiikan välistä vuoropuhelua ilmastokysymyksissä. Ympäristöministeriön toimeksiannosta Gaia Consulting Oy toteutti heinä-syyskuun 2013 aikana ulkoisen arvioinnin ilmastonpaneelin ensimmäisen kauden alkupuolen toiminnasta. Arvioinnin tavoitteena oli erityisesti tehdä toiminnan kehittämistä palvelevia huomioita ja ehdotuksia seuraavalle toimikaudelle. Arvioinnin tiedonhankinta perustui dokumenttianalyysiin, erilaisiin haastatteluihin sekä työpajaan. Arvioinnin päätulokset ja suositukset ovat seuraavat: • Paneelin tarve on erinomaisesti perusteltu, mutta tavoitteet ovat liian laajat resursseihin nähden. Paneelin resurssit ovat riittämättömät. Tavoitteet ja työmäärä tulisi sovittaa käytettävissä oleviin resursseihin. • Politiikkarelevanssin ja tieteellisen riippumattomuuden yhteensovittamisessa on nähty joitain haasteita, mutta värittyneisyydestä ei ole evidenssiä. Paneelin riippumattomuutta tulee kuitenkin edelleen kirkastaa kaikista näkökulmista. • Paneelin raportteja pidetään laadukkaina mutta melko raskaslukuisina. Arviointi suosittaa nykyisiä selvityksiä ketterämpiä raportointi- ja viestintämuotoja esim. policy brief -tyyppisiä katsauksia. • Selvityksistä välittyy tietoa politiikan valmisteluun, mutta yleisemmin on paneelin näkyvyys toistaiseksi ollut melko vähäistä. Viestintää ja vuorovaikutusta tulee vahvistaa. • Paneelilla on suhteellisen hyvät kytkennät erityisesti ja YM:n ja TEM:n vastuulla oleviin poliittisiin prosesseihin. Paneelin vaikuttavuus on melko kapea-alaista, mutta edellytykset vaikuttavuudelle paranevat, kun yhteyksiä muihinkin kuin vastuuministeriöihin vahvistetaan. • Panelistit ovat suurimmalta osin motivoituneita työhön ja halukkaita jatkamaan Arviointi ei suosita ison rahan ilmastopaneelia; syinä esim. rajankäynti sektoritutkimuksen kanssa Arviointi toteaa, että vaikuttavuuteen liittyvät huomiot ovat osin alustavia, sillä vasta 3 selvitystä seitsemästä oli tehty arviointia toteutettaessa

Ympäristöministeriön toimeksiannosta tehtävänä on ollut ympäristöministeriön (jäljempänä YM) T&K-toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointi. Arviointitehtävä oli rajattu YM:n T&K-määrärahojen käyttöön 2000-luvulla. Arvioinnin kohteena olleet T&K-määrärahat olivat esimerkiksi vuonna 2013 noin 6,4 miljoonaa euroa. Arviointi toteutettiin helmi-elokuussa 2013. Arviointikysymyksiä lähestyttiin monipuolisesti seuraavien aineistojen avulla: dokumentti- ja kirjallisuusanalyysi, haastattelut, sähköinen kysely, tapaustutkimukset ja arvioinnin keskustelutilaisuus. T&K-toiminta on arvioinnin perusteella vastannut YM:n T&K-strategian tavoitteenasettelua. T&K-toiminta nykyisellään kattaa erityisesti YM:n päätöksenteon tueksi tehtävän selvitys- ja kehitystyön. Lainsäädännön kehittämisessä YM:n T&K-toiminnalla on vahvin lisäarvo. Yksi arvioinnin tuloksista on, että YM:n T&K-toiminta tunnetaan melko heikosti. YM:n T&K-toiminnassa korostuu lyhyen aikavälin näkökulma esimerkiksi hallituskauden lyhyen ajanjakson vuoksi. Kysymykseksi herää, miten YM on luomassa tulevaisuuden toimintaa. Myönteistä on, että YM:ssä on perustettu ennakointiverkosto juuri tätä tarvetta varten. Arvioinnin kehittämissuosituksia ovat: 1. Ympäristöministeriön tulisi edelleen profiloitua vahvana tutkimustiedon hyödyntäjänä sekä samalla vahvistaa profiiliaan näyttöperusteisen ja tiedolle pohjautuvan päätöksenteon etujoukoissa. Ministeriön tulee jatkossakin ylläpitää käytäntöään, että säädösvalmistelun ja muun päätöksenteon tukena on käytetty tutkimustietoa. 2. Ympäristöministeriön tulee tulevaisuudessa selkiyttää T&K-toiminnan rooliaan. On tärkeää, että määritellään ministeriön oman T&K-toiminnan asemoituminen suhteessa mahdollisesti tulossa oleviin tutkimuksen yhteisiin strategisiin rahoihin, hallinnonalan muuhun T&K-toimintaan ja alan verkostoihin. 3. Priorisointi on yhä tärkeämpi kysymys määrärahojen vähentyessä. 4. Erityisesti YM:n ja SYKE:n välistä työnjakoa T&K-toiminnassa tulee edelleen selkiyttää. 5. Ministeriön tulisi yhteiskunnallisen vaikuttavuutensa edistämiseksi huomioida huomattavasti paremmin myös paikallisempi taso, jossa käytännön ympäristöhallinnon työtä tehdään. On tärkeää, että yhteistyötä edelleen parannetaan kuntien ja ELY-keskusten kanssa. 6. Osa T&K-määrärahoista tulisi pyrkiä kohdentamaan ennakointiin ja kokeilutoimintaan, jotta ympäristöministeriön T&K-toiminta voisi olla strategian mukaisesti ketterää. 7. YM:n tulee edelleen kehittää keinoja, jotta käytettävissä olisi syntetisoitua tietoa päätöksenteon tueksi. 8. Arvioinnin aineiston perusteella T&K-toiminnan vaikuttavuuden kannalta tärkeintä on parantaa sekä sisäistä että ulkoista viestintää eri keinoin. 9. Hallinnonalojen rajat yhdistävää osaamista ja toimintamalleja on syytä edelleen arvioida ja lisätä. 10. On tärkeää, että ympäristöministeriö saa jatkossa aiempaa monipuolisempaa osaamispohjaa käyttöönsä, jotta T&K-toiminnan tarkoitus ja vaikuttavuus toteutuisi parhaalla mahdollisella tavalla muuttuvassa yhteiskunnassa. 11. Kansainvälistä näkökulmaa T&K-toiminnassa voisi vahvistaa kansainvälisten asiantuntijoiden laajamittaisemman käytön muodossa, esimerkiksi tutkimus- ja vertaisoppimisfoorumeissa ja seminaareissa. 12. Hankehallinnan yhtenäisiä toimintatapoja ja avointa tiedonhallinnan käytäntöä tulee vahvistaa. 13. T&K-toiminnan seurantaa tulee edelleen parantaa. On tärkeää, että taloudellisen valvonnan ohella seurataan hankkeiden toteutumista. T&K-toiminnan vaikuttavuuden seurantaa varten tarvitaan hankkeiden seurantatietoja ja hankkeiden itsearviointia. On suositeltavaa, että YM laatii T&K-toiminnasta vuosittain yhteenvedon.

Selvityksessä tarkastellaan Euroopan komission ehdotusta (KOM(2012) 628 lopullinen) YVA-direktiivin (2011/92/ EU) uudistamisesta. Komissio ehdotus kaventaisi jäsenmaiden harkintavaltaa selvästi lähes kaikkien ympäristövaikutusten arviointimenettelyn keskeisten elementtien kannalta. Komission ehdotus merkitsisi hyväksyttynä Suomen YVA-järjestelmän perustavanlaatuista uudistamistarvetta. Olennaisimmat muutostarpeet koskisivat a) seulontamenettelyn uudistamista yksittäistapauksissa sovellettavan arvioinnin osalta, b) rajausvaiheen (scoping) muuttamista viranomaisjohtoiseksi, c) yhteensovitettujen tai yhteisten menettelyjen kehittämistä viranomaisten tekemien arviointien integroimiseksi, d) arviointiselostuksen uusia sisältövaatimuksia sekä e) arvioinnin laadunvarmistusta joko arviointiselostuksen laatijoiden akkreditoinnilla tai käyttämällä ympäristöraportin laadun ja riittävyyden tarkistuksessa ulkopuolista asiantuntijaa. Lisäksi direktiiviehdotus aiheuttaisi oikeudellista epäselvyyttä sen osalta, voidaanko ympäristövaikutusten arviointi päättää nykyiseen tapaan ennen lupamenettelyä. Pääosa komission ehdottomista muutoksista edistäisi YVA-direktiivin ympäristönsuojelutavoitetta, mutta ehdotettu sääntely lisäisi myös selvästi ympäristövaikutusten arvioinnista aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Osin viranomaisten työmäärä kasvaisi ilman ennakoitavissa olevia hyötyjä Suomen nykytilanteeseen nähden. Lisäksi ehdotus muun muassa hankaloittaisi muiden kuin viranomaisten tekemien ympäristöarviointien yhteensovittamista. YVA-direktiivin uudistamisen jatkovalmistelussa komission ehdotuksen muotoiluja on tarvetta täsmentää useilta osin oikeudellisten epäselvyyksien välttämiseksi. Lisäksi perusteltua on kiinnittää enemmän huomiota jäsenvaltioiden nykyisen sääntelyn ja soveltamiskäytäntöjen toimivuuteen YVA-direktiivin tavoitteiston kannalta. Komission ehdotuksen mukainen sääntelyn harmonisointi, erityisesti selvitysten rajausvaiheen ja laadunvarmistuksen osalta, vaikeuttaisi jäsenvaltioiden mahdollisuuksia toteuttaa kustannustehokasta ympäristönsuojelua.

Raportissa tarkastellaan ja arvioidaan politiikkatoimien vaikutusten etukäteisarviointia ympäristöministeriössä neljän pilottihankkeen perusteella. Tavoitteena oli saada monipuolinen kuva käytännön valmistelutilanteista, minkä pohjalta voitaisiin tunnistaa vaikutusten arvioinnin kehittämistarpeita ja tuoda esille hyviä käytäntöjä. Toteutetut pilottihankkeet vahvistivat käsitystä siitä, että arvioinnin lähtökohdat ja haasteet vaihtelevat merkittävästi eri hankkeissa. Esimerkiksi arviointiin käytettävissä olevat ajalliset ja rahalliset resurssit ovat erilaiset, samoin arvioinnin kohde sekä saatavilla oleva olennainen selvitys- ja muu aineisto, johon vaikutusten arviointi perustetaan. Vaikutusten arviointi onkin aina räätälöitävä palvelemaan juuri käsillä olevan hankkeen tarpeita. Toisaalta voidaan kuitenkin samalla todeta, että arvioinnin keskeisimpien osatehtävien (arvioinnin organisointi ja suunnittelu, arvioinnin kohteen määrittäminen, vaikutusten tunnistaminen ja selvittäminen sekä vaikutustiedon dokumentointi ja hyödyntäminen) toteuttaminen ohjeistuksissa kerrotulla tavalla vie pitkälle hankkeessa kuin hankkeessa. Pilottihankkeiden pohjalta tunnistettiin joitakin sellaisia yleisesti sovellettavissa olevia uusia käytäntöjä liittyen muun ohella vaikutustiedon tuottamiseen ja dokumentointiin, joita voitiin hyödyntää valmisteilla olevassa tukiaineistossa.

Tieto erilaisista tarjolla olevista menetelmistä ja tietolähteistä auttaa tekemään valintoja vaikutusten arvioinnissa ja tukee politiikkatoimen valmistelua. Tässä julkaisussa esitellään menetelmiä ja tietolähteitä, joita voidaan hyödyntää politiikkatoimien vaikutuksia arvioitaessa. Julkaisu on laadittu osana ympäristöministeriön huhtikuussa 2011 käynnistämää ympäristöministeriön strategiaan 2020 sisältyvää hanketta säädösten, suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten etukäteisarvioinnin kehittämiseksi. Julkaisu sisältää kaksi päälukua ja on suunniteltu siten, että kukin menetelmä ja tietolähde on oma kokonaisuutensa.Osasta voi siten poimia sen hetkiseen arviointitilanteeseen soveltuvimpia menetelmiä tai tietolähteitä lukematta koko osaa. Kustakin menetelmästä ja tietolähteestä kerrotaan sen erityispiirteet sekä soveltuvuus vaikutusten arviointiin. Lisäksi tarjotaan linkkejä lisätiedon lähteille ja kerrotaan, kuinka menetelmää tai tietolähdettä on hyödynnetty vaikutusten arviointiin käytännössä aiemmin. Julkaisun ensimmäisessä pääluvussa esitellään vaikutusten arviointiin soveltuvia menetelmiä, joita valmistelija voi soveltaa itse. Toisessa pääluvussa esitellään pitemmälle kehitettyjä asiantuntija-apua vaativia vaikutusten arviointiin soveltuvia menetelmiä sekä lukuisia julkisten tutkimuslaitosten tarjoamia tietolähteitä eli malleja, tietojärjestelmiä ja aineistoja, joita voidaan soveltaa ympäristö-, taloudellisten tai muiden vaikutusten arviointiin.

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän toimivuus -selvitys (AKSU 2012) on osa laajempaa maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointia. Selvitys perustuu kolmeen kyselyyn, jotka suunnattiin alueidenkäytön suunnittelun ja ohjauksen asiantuntijoille, kansalaisjärjestöille sekä elinkeinoelämän toimijoille. Kyselyt on toteutettu siten, että niiden tuloksia on mahdollista verrata vuonna 2004 toteutettuihin vastaavanlaisiin suunnittelun ja ohjauksen asiantuntijoille sekä kansalaisjärjestöille suunnattuihin kyselyihin. Elinkeinoelämän toimijoille suunnattu kysely toteutettiin tässä muodossa nyt ensimmäistä kertaa. AKSU 2012 selvityksessä painopisteet alueidenkäytön suunnittelun ja ohjauksen asiantuntijoille kohdistetussa kyselyssä olivat: - Kaavojen työnjaon kehittyminen, ohjaussuhteen toimivuus sekä kaavoituksen sujuvuus - Kaavajärjestelmän käyttö eri tilanteissa - Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutuminen ja niiden soveltaminen - Osallistuminen eri kaavatasoilla Kansalaisjärjestöille suunnatussa kyselyssä vastaajilta tiedusteltiin kaavoituksen tiedonsaannista, osallistumisesta, vaikutuskeinoista sekä näkemyksiä siitä, miten näkemyksiä oli otettu huomioon. Lisäksi vastaajilta kysyttiin kaavoitukseen liittyvistä toimintatapojen muutoksista viime vuosien aikana. Elinkeinoelämän toimijoilta kysyttiin vastaavia asioita kuin kansalaisjärjestökyselyssä sekä niiden lisäksi kokemuksia kaavoitusprosessin kestosta ja ennakoitavuudesta sekä kaavoituksen vaikutuksista kilpailuun. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laajaa kyselytutkimusta kuntien kaavoittajille, konsulteille, maakuntakaavoittajille, valtion ympäristöhallinnolle ja eri sektoriviranomaisille. Kansalaisjärjestökyselyssä vastaajia olivat erilaiset harraste-, nais- ja perhejärjestöt, luontojärjestöt sekä Suomen Kotiseutuliitto, Suomen Kylätoiminta ja Suomen Omakotiliitto. Elinkeinoelämän toimijoilta vastauksia saatiin yrityksisltä ja järjestöiltä energia-alalta, rakentamisesta ja kiinteistöalalta, kaupasta, teollisuudesta, kaivostoiminnasta, logistiikasta ja kuljetusalalta, muusta palvelutoiminnasta, maa- ja metsätalousalalta sekä joiltakin monialaisilta toimijoilta. Raporttiin on koottu kyselyjen tulokset ja niistä esitettyjä arvioita. AKSU 2012 selvityksen teki FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy suunnittelupäällikkö, arkkitehti SAFA Helena Ylisen johdolla. Raportoinnin toteuttamiseen osallistuivat myös suunnittelija FM Olli Hokkanen,tutkimuspäällikkö FK Heikki Miettinen sekä projektipäällikkö FM Katariina Pahkasalo.

Selvityksessä arvioidaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskevan YVA-lainsäädännön toimivuutta kansainvälistä kuulemista koskevien velvoitteiden näkökulmasta ja esitetään lainsäädännön mahdollisia kehittämiskohteita. Työ täydentää vuonna 2010 julkaistua YVA-lainsäädännön toimivuusarviointia. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn kansainvälistä kuulemista koskevat velvoitteet pohjautuvat Euroopan talouskomission valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevaan yleissopimukseen (Espoon sopimus) sekä EU:n direktiiviin tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-direktiivi). Espoon sopimuksen osapuolella on oikeus osallistua toisen osapuolen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, mikäli arvioitava hanke todennäköisesti aiheuttaa valtioiden rajat ylittäviä merkittäviä haitallisia vaikutuksia kyseiseen valtioon.

Ympäristöministeriö toteuttaa vuosien 2012 ja 2013 maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarvioinnin, jossa arvioidaan lain toimivuutta ja vaikuttavuutta sen voimaantulon jälkeen monin tavoin muuttuneessa toimintaympäristössä. Arvioinnin suuntaamisen tueksi ympäristöministeriö on pyytänyt tiedeyhteisöltä itsenäisistä artikkeleista koostuvan puheenvuoron. Julkaistavissa katsauksissa tarkastellaan kaavoituksen ja rakentamisen toimintaympäristössä maankäyttö- ja rakennuslain voimaantulon jälkeen tapahtuneita muutoksia ja näköpiirissä olevia yhteiskunnan kehityssuuntia suhteessa lain tavoitteisiin ja tuloksiin.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on ohjausväline, jolla valtioneuvosto linjaa koko maan kannalta merkittäviä alueidenkäytön kysymyksiä. Ympäristöministeriön asettama työryhmä on arvioinut valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamista maakuntien suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Arviointien pohjalta esitetään johtopäätöksiä ja toimenpide-ehdotuksia siitä, missä määrin ja miltä osin tavoitteiden toteuttamista ja vaikuttavuutta voidaan ja on tarpeen tehostaa.

Kaikilla yhteiskunnan sektoreilla on toteutettu kestävään kehitykseen eri tavoin liittyviä ohjelmia, suunnitelmia ja päätöksiä. Yhteiskunnallisen epävarmuuden lisääntyessä tarve päätösten vaikutusten etukäteisarviointiin kasvaa. Kestävään kehitykseen liittyvät laaja-alaiset ja kauaskantoiset näkökohdat jäävät kuitenkin usein vähälle huomiolle, koska käytännön päätöksenteossa päädytään herkästi ratkaisuihin, jotka näyttävät parhaiten tukevan oman hallinnonalan välittömiä tavoitteita, mutta jotka eivät välttämättä ole optimaalisia yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Tämän takia tarvitaan sektorirajat ylittävää vaikutusten arviointia, jossa pyritään ennakoimaan mahdollisia ristiriitoja ja tekemään näkyväksi pitkän aikavälin vaikutuksia. Tässä raportissa pohditaan kestävään kehitykseen liittyvän arvioinnin haasteita ja esitetään ehdotus kansalliseksi arvioinnin työvälineeksi. Parhaimmillaan tällainen työkalu auttaa päätöksentekijöitä tekemään valistuneempia päätöksiä, joissa tavoitteiden tai toimenpiteiden vaikutukset ympäristöön, yhteiskuntaan ja talouteen voidaan huomioida kattavasti ja ennakoivasti.

Ympäristöministeriö käynnisti loppuvuodesta 2007 YVA-lainsäädännön toimivuuden arvioinnin. Arvioinnin suoritti ministeriön tilauksesta Suomen ympäristökeskus. Ympäristöministeriö teetti toimivuusarvioinnin yhteydessä erillisselvityksen YVA-lain ja maankäyttö- ja rakennuslain välisestä suhteesta, koska kaavoituksen ja YVA-menettelyn suhde ja menettelyjen yhteensovittaminen on ollut esillä eri yhteyksissä lakien soveltamisessa. Selvityksen mukaan YVA-lainsäädännön toimivuusarvioinnin osana suoritetut haastattelut sekä muut selvitykset ja kokemukset osoittavat, että kaavoituksen ja YVA-menettelyn yhteensovittamisessa on paljon ongelmia ja epäselvyyttä. Epäselvyys koskee erityisesti kysymystä siitä, milloin kaavoituksessa tehtävä vaikutusten arviointi voi korvata YVA-menettelyn. Selvityksen keskeisenä johtopäätöksenä on, että menettelyjen erilaisen luonteen vuoksi kaavoituksen ja YVA-menettelyn yhteensovittamisen ongelmia ei voitane poistaa pelkästään paremmalla ohjauksella ja yhteistyöllä, vaan tarvitaan myös säädöstarkistuksia.

Vaativien päästövähennysvelvoitteiden saavuttaminen edellyttää tehokasta ilmastopolitiikkaa, jonka vaikutukset ja vaikuttavuus tunnetaan. Suomi raportoi politiikkatoimista EU:n seurantajärjestelmäpäätöksen (280/2004/EY), sen toimeenpanosääntöjen (2005/16/EY) sekä YK:n ilmastosopimukselle toimitettavaa maaraporttia koskevien ohjeiden (FCCC/CP/1999/7) mukaisesti. Suomen raportointi on määrämuotoista sekä oikea-aikaista sekä suurelta osin myös laadullisesti kattavaa. Toisaalta erityisesti politiikkatoimien määrällisten vaikutusten arvioinnissa on kehitettävää kaikilla sektoreilla. Kehitystarpeet koskevat erityisesti politiikkatoimien kasvihuonekaasupäästöihin ja -nieluihin kohdistuvien vaikutusten arviointia, sekä politiikkatoimien kustannuksia, joiden raportointia edellytetään seurantajärjestelmäpäätöksessä. Lisäksi politiikkatoimien vaikutusten arvioinnin ja skenaarioiden välistä yhteyttä tulisi tiivistää, sekä skenaarioiden laadintaa virtaviivaistaa eri asiantuntijalaitosten välillä. Tässä raportissa on tunnistettu ilmastopolitiikan vaikutusten arvioinnin kehittämistarpeita sekä kansainvälisten raportointivelvoitteiden täyttämisen, että kotimaisen seurannan tarpeiden näkökulmasta, sekä tehty ehdotus kehittämishankekokonaisuudeksi. Kehittämistarpeita on tunnistettu kaikilla sektoreilla, sekä monia eri vaikutuksia koskien: vaikutukset päästöihin ja nieluihin, muut ympäristövaikutukset, kustannus- ja talousvaikutukset, sosiaaliset ja työllisyysvaikutukset, sekä vaikutukset Suomen rajojen ulkopuolella, kuten vaikutukset kestävään kehitykseen ja haavoittuviin kehitysmaihin. Ehdotetun kehittämishankekokonaisuuden tavoitteena on kehittää menetelmät, tietopohjat ja välineet, joita voidaan käyttää jatkossa politiikkatoimien systemaattiseen arviointiin ja raportointiin siten, että vastataan sekä kansainvälisen raportoinnin, että kotimaisen seurannan tarpeisiin ja vaatimuksiin. Politiikkatoimien arviointi ja raportointi on haasteellista, eikä kaikkien toimenpiteiden vaikutusten määrällinen arviointi välttämättä ole mahdollista. EU:n seurantajärjestelmäpäätöstä ollaan parhaillaan uusimassa. Tämän tueksi kehittämishankkeiden tavoitteena on myös arvioida raportointivaatimusten mielekkyyttä ja kehittämistarpeita eri osa-alueilla.

Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä on ollut voimassa vuodesta 1994. Ympäristöministeriön Suomen ympäristökeskukselta tilaamassa YVA-lainsäädännön toimivuusarvioinnissa kuvataan monipuolisen ja laajan aineiston sekä erilaisten näkökulmien avulla toimivuuden nykytilaa sekä esitetään arvio YVA-lainsäädännön ja -menettelyn vahvuuksista ja kehittämiskohteista. Kokonaisuudessaan YVA-lain tavoitteet ovat toteutuneet hyvin. YVA-menettely on löytänyt paikkansa osana suurten, ympäristövaikutuksiltaan merkittävien hankkeiden valmistelua ja ohjausta. YVA-laki toteuttaa onnistuneesti EU-lainsäädäntöä. Toimivuusarvioinnissa tunnistetuista kehittämiskohteista huomattavaan osaan voidaan puuttua ohjauksella ja toimintatapojen kehittämisellä. Osa kehittämiskohteista on sellaisia, joihin voi liittyä lainsäädännön tarkistamista.

Suomessa toteutetaan rakennerahastokaudella 2007–2013 useita Euroopan unionin osarahoittamia toimenpideohjelmia. Kestävä kehitys on tärkeä läpäisyperiaatteella toteutettava teema, joka tulee ottaa huomioon sekä rakennerahasto-ohjelmien valmistelussa että niiden toteutuksessa. Tässä julkaisussa esitetään, kuinka ympäristönäkökulma on mahdollista ottaa huomioon osana näiden ohjelmien toimeenpanoa. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavat neljä suuralueittaista Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoiteohjelmaa (EAKR-ohjelmat), mutta tulokset ovat sovellettavissa myös muihin rakennerahasto-ohjelmiin ja kansalliseen alueiden kehittämiseen.

Ulkona sijaitseva moottoriurheilurata katsotaan ympäristönsuojelulaissa sellaiseksi toiminnaksi, joka kuuluu ympäristöluvallisen toiminnan piiriin. Moottoriurheiluratojen yksi merkittävistä ympäristöön kohdistuvista rasitteista on melu. Suomessa ei ole annettu moottoriurheilumelulle ohjearvoja, joiden perusteella melun vaikutuksia ympäristöön voisi arvioida. Esiselvityksessä tarkastellaan moottoriurheiluratojen ympäristölupiin sisällytettyjä meluntorjunnan keinoja ja ratkaisuja. Esiselvityksessä käydään läpi moottoriurheiluratojen ympäristölupien sisältöjä, lupaehtoja sekä toiminnalle asetettuja melutasorajoituksia. Lisäksi selvityksessä luodaan katsaus eri oikeusasteiden moottoriurheiluratoja koskeviin ratkaisuihin sekä esitetään moottoriurheilumelun ominaispiirteitä ja moottoriurheiluun liittyvää ja sitä sivuavaa lainsäädäntöä. Selvitykseen perusteella voidaan todeta, että lähes jokaisessa ympäristöluvassa kiinnitettiin huomiota meluntorjuntaan ja useassa ympäristöluvassa lupaehtoihin oli sisällytetty melutasorajoituksia sekä rajoituksia muun muassa ratojen aukioloaikoihin sekä kilpailujen lukumääriin. Useat ympäristölupapäätökset sisälsivät ehtoja melutasoista, jotka eivät saa moottoriurheiluradan toiminnasta ylittyä. Ympäristöluvissa yleisimmin esitetyt sallittavat melutasot olivat LAeq klo 7–22 55 dB ja LAmax 60 dB. Lisäksi selvitystyön perusteella voidaan todeta, että moottoriurheiluratojen ympäristöluvilla ei melun osalta juuri ole selkeää yhteistä linjaa. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että moottoriurheiluratojen ympäristövaikutuksia joudutaan arvioimaan ja määrittelemään tapauskohtaisesti. Esiselvityksessä esitettyjen havaintojen ja johtopäätösten pohjalta on mahdollista jatkaa selvitystyötä ja asettaa tavoitteeksi laatia ja saattaa voimaan moottoriurheiluratojen melulle soveltuvat ohjearvot.

Ympäristöministeriö toteutti vuosina 2002–2007 kaavoitusta palveleviin selvityksiin ja vaikutusten arviointeihin liittyvän kehittämisprojektin, KASEVA -projektin. Sen yhtenä osahankkeena toteutettiin pilottihanke vuosina 2006–2007. Pilottihankkeessa kokeiltiin ja kehitettiin vaikutusten arvioinnin toimintamalleja ja työtapoja erilaisissa kaavoitustilanteissa. Tässä raportissa esitellään pilottihankkeen toteutustapa ja kuvataan pilottikohteiden yhteydessä järjestetty vaikutusten arviointi sekä tuodaan esiin kokemuksia ja huomioita vaikutusten arvioinneista. Lisäksi raportissa esitetään KASEVA-projektin kokemusten pohjalta yhteenveto vaikutusten arvioinnin hyviksi havaituista käytännöistä ja ajankohtaisista haasteista kaavoituksessa.

1.9.2006 voimaan tulleen lakimuutoksen myötä toimivalta päättää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) soveltamisesta yksittäistapauksissa siirtyi ympäristöministeriöltä alueellisille ympäristökeskuksille. Julkaisussa analysoidaan uudistunutta lainsäädäntöä sekä ympäristöministeriön ja alueellisten ympäristökeskusten aikaisempia päätös- ja lausuntokäytäntöjä YVA-menettelystä yksittäistapauksissa tehtävien päätösten laadun ja yhtenäisyyden edistämiseksi. Aikaisempien soveltamiskäytäntöjen osalta tarkastelukohteena ovat ympäristöministeriön ja alueellisten ympäristökeskusten vuosina 1994–2006 tekemät YVA-menettelyn soveltamisratkaisut (yhteensä 318 kpl). Selvityksessä analysoidun aineiston perusteella YVA-menettelyn tapauskohtaista soveltamista koskevien käytäntöjen kehittämistarpeet koskevat erityisesti soveltamisharkinnan sitomista tarkemmin YVA-lainsäädännössä tarkoitettuihin harkintakriteereihin, perustelujen kattavuutta, eri hankkeista aiheutuvien yhteisvaikutusten ja hankkeen vaikutuksiin liittyvien epävarmuuksien huomioonottamista sekä vaikutusten merkittävyyden kokonaisvaltaista tarkastelua.

Vakituisten asuntojen rakentaminen rannalle vaikuttaa rantaluonnon ja ympäristön lisäksi kunnan yhdyskuntarakenteeseen ja taajamien kehittämiseen. Sillä on myös kuntataloudellisia vaikutuksia, jotka kannattaa ottaa huomioon rantojen käyttöä suunniteltaessa. Tässä julkaisussa paneudutaan vakituisesta asutuksesta aiheutuvien kuntataloudellisten vaikutusten arviointiin. Julkaisussa kartoitetaan kuntatalouteen vaikuttavia tekijöitä sekä esitetään tapoja näiden tekijöiden kuvaamiseksi, vaikutusten arvioimiseksi ja tulosten esittämiseksi. Pilottikuntien esimerkkien avulla havainnollistetaan, miten erilailla vaikutusten arviointi voidaan eri tilanteissa toteuttaa. Julkaisu on tarkoitettu kuntien kaavoittajille ja päättäjille sekä konsulteille ja kaavoitusta ohjaaville viranomaisille. Koska vakituinen ranta-asutus vaikuttaa koko kunnan kehittämiseen, julkaisussa korostetaan strategisen otteen merkitystä. Vakituisen asutuksen sijoittaminen kunnan olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta tukevalla tavalla on tärkeää paitsi kunnan talouden myös ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.

Kaavoituksen tietopohja on noussut yhä tärkeämmäksi kysymykseksi kaavaprosesseissa. Vaikutusten arvioinnin avulla arvioidaan ennakkoon kaavaratkaisun ja sitä koskevien vaihtoehtojen toteuttamisen merkittävät vaikutukset tehtäessä kaavaa koskevia ratkaisuja.

Suomessa käynnistettiin vuonna 2001 osana Paavo Lipposen II hallituksen ohjelmaa ja asuntopoliittista strategiaa valtakunnallinen asunnottomuuden vähentämisen toimenpideohjelma. Ohjelma laadittiin vuoksi 2001-2003, jonka jälkeen sitä jatkettiin Vanhasen hallituksen ohjelman mukaisesti vuoteen 2005 asti. Pääministerin aloitteesta valtiovallan sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunginjohtajat käynnistivät vuosina 2002-2005 toimineen pääkaupunkiseudun asunnottomuuden vähentämisohjelman. Ohjelma on onnistunut tavoitteessaan saada pysäytetyksi asunnottomuuden kasvuvauhti eikä asunnottomuus ole lisääntynyt ennakoidulla tavalla, vaan se on vähentynyt. Ohjelma on estänyt asunnottomuuden kasvua kasvukeskuspaikkakunnilla, joilla asukasmäärän lisääntymisen myötä olisi ollut odotettavissa myös asunnottomuuden yleistymistä. Osan asunnottomuuden vähentymisestä voi arvioida tapahtuneen ohjelmassa toteutettujen toimien vaikutuksesta, mutta myös muilla asunto- ja yhteiskuntapoliittisilla tekijöillä on ollut vaikutusta tapahtuneeseen muutokseen. Arviointiraportissa esitetään 13 suositusta edellytysten luomiseksi asunnottomuuden vähentämiseksi. Sosiaalista vuokra asuntokantaa ehdotetaan lisättäväksi. Asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi suositellaan kunnallisen ja seutukunnallisen yhteistyön tehostamista ja syventämistä. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseksi ehdotetaan käynnistettäväksi erityinen ohjelma vuosina 2007-2011.

Ympäristöministeriö (YM) on 11.3.2005 kirjeellään Dnro YM15/481/2005 pyytänyt tarjouksia Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) vertailulaboratorion arvioinnista. YSL:n (86/2000) 24§ nojalla annetulla, 27.4.2001 päivätyllä YM:n määräyksellä 2/401/1999, SYKE on määrätty toimimaan ympäristöalan kansallisena vertailulaboratoriona vuodesta 2001 lähtien ja nykyinen määräaika päättyy 31.12.2005. Edellisen nimeämisen pohjaksi toteutettiin laaja kansainvälinen arviointi toteuttajana tanskalainen Vandkvalitetsinstitutet (VKI), jonka tulokset on raportoitu Suomen ympäristökeskuksen sarjassa The Finnish Environment julkaisu n:o 246. Arvioinnissa todettiin SYKE:n laboratorio tehtävään sopivaksi ja päteväksi. Nyt suoritetun arvioinnin avulla on tarkoitus tuottaa taustatietoa ympäristöalan kansallisen vertailulaboratorion nimeämistä varten vuodesta 2006 alkaen.

Kuntien menestymisen kannalta on entistä tärkeämpää, että yhdyskuntataloudelliset vaikutukset selvitetään kaavoituksen yhteydessä. Tässä julkaisussa käsitellään näiden vaikutusten arviointia kaavoituksessa eri kaavatasoilla. Tapaustutkimusten kautta tuodaan esiin yhdyskuntataloudellisten vaikutusten arviointiin liittyvää yleistä käytäntöä sekä tehdään ehdotuksia arviointiperiaatteista ja tarkastelussa huomioitavista arviointikokonaisuuksista kullakin kaavatasolla. Julkaisu on tarkoitettu ensisijaisesti kaavoittajille sekä vaikutusten arviointien tekijöille, mutta aineistoon perehtyminen on hyödyllistä myös päätöksentekijöille. Vaikutusten arviointi palvelee vaihtoehtojen vertailua ja valintoja suunnittelutilanteessa, osallistumista sekä päätöksentekoa prosessin eri vaiheissa.