Search

Tietoisuus sukupuolen moninaisuudesta on lisääntynyt viime vuosina, minkä seurauksena englanninkielisistä pronomineista on alettu käymään keskustelua niin sosiaalisessa mediassa kuin muillakin arkielämän alueilla. Pronominikeskusteluja esiintyy myös englanninkielisessä kaunokirjallisuudessa. Pronominikeskustelujen suomentaminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, sillä suomen kielen pronomini hän on sukupuolineutraali eikä omista tai muiden pronomineista puhuminen siksi ole suomen kielellä helppoa. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, millaisia käännösratkaisuja kääntäjät sekä käännöstieteen ja englannin kielen opiskelijat tekisivät yksikön kolmannen persoonan pronominien suomentamiseen kaunokirjallisessa tekstissä, jonka päähenkilö on muunsukupuolinen ja jossa henkilöhahmot keskustelevat pronominien käytöstä. Tutkielman aineisto kerättiin Microsoft Forms -kyselylomakkeella, joka koostui monivalintakysymyksistä sekä avoimista kysymyksistä. Aineisto koostuu yhteensä 39 kyselylomakevastauksesta. Kyselylomakkeessa käytettiin esimerkkejä Mason Deaverin I Wish You All the Best -romaanista. Koska tutkimuksen tarkoituksena on selvittää vastaajien näkemyksiä, rakennettiin kyselylomake siten, että vastaajilla oli jokaisessa kyselyn osiossa mahdollisuus perustella tekemiään valintoja sekä halutessaan kertoa ajatuksiaan aiheeseen liittyen avoimissa vastauskentissä. Avoimiin vastauskenttiin tulleet vastaukset analysoitiin sisällönanalyysilla. Vastaajat valitsivat käännösratkaisuja kyselylomakkeella esitetyistä valmiista vaihtoehdoista sekä ehdottivat omia käännösratkaisujaan avoimissa vastauskentissä. Vastaajien tekemät käännösratkaisut riippuivat usein siitä, miten oleellisena he pitivät sukupuolta tekstissä. Hän-pronomini ja tekstin muokkaaminen olivat suosituimmat käännösratkaisut katkelmissa, joissa sukupuolta ei pidetty tarinan kannalta oleellisena, kun taas englanninkielisten pronominien käyttö suomennoksessa oli suosituin käännösratkaisu katkelmassa, jossa sukupuoli koettiin oleelliseksi tekijäksi. Valittujen käännösratkaisujen perusteella voidaan todeta, että vastaajat käyttäisivät pronominien suomentamiseen kotouttavia käännösratkaisuja niin pitkälle kuin mahdollista ja siirtyisivät vieraannuttavampiin käännösratkaisuihin silloin, kun sukupuolen ilmaiseminen koettiin tarinan kerronnan kannalta tarpeelliseksi. Tuloksia ikäluokittain verrattaessa voidaan todeta, että tekstin muokkaaminen oli yleisempää vanhemmissa ikäluokissa kuin nuoremmissa, kun taas uudispronominien ja englanninkielisten pronominien käyttäminen käännöksessä oli yleisempää nuoremmissa ikäluokissa. Myös kaunokirjallisia ja av-tekstejä pääasiassa kääntävät vastaajat valitsivat asiatekstejä kääntäviä vastaajia useammin tekstin muokkaamisen ja asiatekstikääntäjät puolestaan useammin englanninkielisten pronominien käytön.

The following study is part of my research work on self-reflection in literary translation. Using this case study, I intend to present the aspects and dilemmas faced by literary translators attempting to gauge the success of their work. My baseline questions were: Is the success or failure of a translation solution always determinable? What external and internal expectations must be observed, and to what extent? Where does the process of self-examination start, and when (if ever) can it be considered over? To investigate these questions I chose a special, perhaps even extreme case; namely an element of Terézia Mora’s novel Das Ungeheuer / The Monster which the author had originally written in Hungarian, and then translated into German. The translation issue lies in the fact the translator must first decide which text to view as the original, considering how its earliest version was written in the target language of translation. This condition led to a chain of decisions, ending up in an outcome which may be evaluated by different aspects in terms of successful cultural transfer, to different conclusions. My aim is not to evaluate the produced translation, but to present and analyze the process of translation and subsequent self-reflection. Because the translation in question is my own work, this provided an opportunity to apply introspection in research. An unconventional situation arose from the author’s language competence, whereby she could assess the quality of the translation, and thus participate in the process of editing and evaluation alongside the translator and publisher (editor). Besides the original text and the translation, I also investigated my own written self-reflections, the translator-editor commentary accumulating during the correction process, dialogues with the author, and the author’s follow-up comments on the translation. I’ve showcased how, by including these paratexts, assessing the success of cultural transfer is deepened and modified in the translator’s self-reflection. peerReviewed

Vapaa epäsuora esitys (VEE) on erityinen kerronnan muoto, jonka muutoksia käännöksissä käsittelen tässä tutkielmassa. Tutkielman aineisto kerättiin Gustav Flaubertin Madame Bovarysta ja sen kahdesta suomennoksesta. Niistä ensimmäisen on kääntänyt Eino Palola ja toisen Anna-Maija Viitanen. Tarkoitukseni on tutkia, millaisia muutoksia VEE:ssä tapahtuu ja miten suomennokset sen osalta eroavat toisistaan. VEE:n lisäksi tarkastelen käännösten muutoksia käännösuniversaaliteorian valossa. Tutkin, millaisia normaalistavia ja eksplisiittistäviä seikkoja niistä nousee esille, ja tukevatko löydökseni käännösuniversaaliteoriaa. Aluksi esittelen teoreettista taustaa, eli mitä VEE on ja miten se voidaan tunnistaa. Sitten jatkan käännösuniversaaliteorian esittelyllä keskittyen etenkin kahteen tutkimaani käännösuniversaaliin, normaalistamiseen ja eksplisiittistämiseen. Sivuan myös uudelleenkääntämishypoteesia, sillä hyödynnän tutkielmassani romaanin kahta eri-ikäistä käännöstä. Tutkielman seuraavassa osassa esittelen VEE:tä Madame Bovaryssa ja sen suomennoksissa runsaiden esimerkkien avulla. Kerron yksityiskohtaisesti sen tunnistamisperusteista ja perustelen tekemiäni tulkintoja. Vertaan kutakin VEE-katkelmaa vastaaviin kohtiin suomenkielisissä teksteissä. Lopulta arvioin tunnistamaani VEE:tä ja sen tuntomerkkejä käännösuniversaaliteorian valossa. Havainnollistan ensin, millaisia normaalistamisen ja eksplisiittistämisen merkkejä käännöksissä on nähtävissä. Sitten erittelen muutosten mahdollisia vaikutuksia lukijaan ja sitä, ovatko muutokset todella universaalisia. Lopuksi esitän yhteenvetona tulokseni. VEE on useimmiten säilynyt käännöksissä, mutta se on heikentynyt. Tutkielmani tukee käännösuniversaaliteoriaa, sillä siinä on nähtävissä sekä normaalistamista että eksplisiittistämistä. Tavallisin normaalistamisen muoto on muutokset välimerkeissä, kun taas eksplisiittistäminen näkyy parhaiten persoonapronominien muutoksissa. Tulokset eivät kuitenkaan ole aivan yksiselitteisiä, sillä myös joitakin päinvastaisia suuntauksia on nähtävissä. Mahdollisia jatkotutkimusaiheita ovat muun muassa VEE:n muutosten vaikutus lukijaan ja VEE:n leviäminen.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan puhekielen ja puhutun kielen piirteiden käyttöä kaunokirjallisuudessa ja erityisesti niitä sisältävien teosten kääntämistä. Puhekielellä eli standardista poikkeavalla kielellä ja puhutun kielen illuusiolla on omat tehtävänsä kaunokirjallisessa teoksessa, joten niiden kääntämisellä on merkitystä sille, millainen kokonaiskuva teoksesta syntyy käännöksen lukijoille. Tutkielmassa tarkastellaan näiden kielimuotojen käyttöä etenkin minä-kerronnassa ja tutkitaan, miten puhuttu ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan sekä miten puhuttua kieltä voidaan esittää kirjoitettuna. Tutkielman teoreettisena kehyksenä toimivat deskriptiivisen käännöstieteen alalla esitetyt hypoteesit käännösuniversaaleista eli käännöksille tyypillisistä tendensseistä Tutkielmassa keskitytään erityisesti universaaleihin, jotka liittyvät lähde- ja kohdetekstin välisiin eroihin, kuten hypoteeseihin, että käännökset ovat standardikielisempiä kuin niiden lähdetekstit, ja että etenkin murteet ja sosiolektit normalisoituvat käännöksissä. Lisäksi tarkastellaan, onko käännöksessä havaittavissa lähdekielen vaikutusta eli interferenssiä sekä esiintyykö käännöksessä suomen uniikkiaineksia eli rakenteita, jotka ovat tyypillisiä suomen kielelle mutta joille ei ole suoraa vastinetta lähdekielessä, vai toteutuuko hypoteesi niiden aliedustuksesta. Analysoitava teos on Faïza Guènen ranskankielinen nuortenkirja Kiffe kiffe demain (2004) ja sen suomennos Hällä väliä huomisella (2005), jonka on tehnyt Reita Lounatvuori. Aineistoksi on valittu romaanin alusta molemmista versioista vastaavat osiot, joiden sisältämiä puhekielisiä ja puheelle tyypillisiä piirteitä analysoidaan ensin erikseen. Lopuksi kummassakin versiossa esiintyviä piirteitä verrataan yleisellä tasolla toisiinsa sekä laadullisesti että määrällisesti. Tutkimuksen perusteella kummassakin versiossa käytetään monipuolisesti piirteitä kielen eri tasoilta, joskin sanastollisia ja syntaktisia piirteitä hyödynnetään selvästi enemmän kuin morfologisia ja fonologisia piirteitä. Ranskankielisessä versiossa puhutulle ranskalle tyypillisiä lohkeamarakenteita esiintyy myös runsaasti. Lähdekieliset rakenteet eivät kuitenkaan näytä juuri vaikuttaneen käännökseen, vaan kummassakin versiossa käytetään enimmäkseen kyseisen puhekielen yleisiä piirteitä, ja käännös sisältää myös suomen uniikkiaineksia. Vertailun perusteella käännös ei vaikuta lähdeteosta standardikielisemmältä, vaan jopa osittain hieman puhekielisemmältä, mikä ei toisaalta ole yllättävää, sillä niin alun perin suomeksi kirjoitettujen kuin suomeksi käännettyjenkin nuortenkirjojen kohdalla minä-kertojan puhekielisyys vaikuttaa olevan jo lähes oma norminsa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan venäjänkielisissä kaunokirjallisissa teoksissa esiintyvien eläinaiheisten fraseologisten ilmausten kääntämistä suomen kielelle. Fraseologiset ilmaukset ovat olennainen osa kieltä, sillä niiden ansiosta kielenkäyttöön saadaan lisää eloisuutta ja ilmeikkyyttä, ja erityisesti kaunokirjallisissa teoksissa näillä ominaisuuksilla on tavallista suurempi merkitys. Kaunokirjalliset teokset ovat yleensä hyvin ekspressiivisiä ja sisältävät paljon ilmeikkäitä sanontoja. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten venäläisissä kaunokirjallisissa teoksissa esiintyvät eläinaiheiset fraseologiset ilmaukset on käännetty niiden suomennoksissa. Yleinen periaate on, että fraseologiset ilmaukset käännetään vastaavalla fraseologisella ilmauksella, mikäli sellainen kohdekielestä löytyy. Tutkielmassa selvitetään vertailun avulla, onko aineistossa esiintyvät venäjänkieliset fraseologiset ilmaukset käännetty suomeksi fraseologisella ilmauksella, sananmukaisesti, korvaamisen avulla vai yhdellä sanalla. Tutkielman aineisto koostuu 196 eläinaiheisesta fraseologisesta ilmauksesta. Aineisto on kerätty Tampereen yliopiston ParRus-rinnakkaiskorpuksesta, joka sisältää venäjänkielisiä kaunokirjallisia teoksia ja niiden suomennoksia. Tutkielmassa havaitaan, että lähdekielinen fraseologinen ilmaus on useimmissa tapauksissa pyritty kääntämään vastaavalla kohdekielisellä fraseologisella ilmauksella, jos sellainen on kohdekielessä. Usein kohdekielestä ei kuitenkaan ole löytynyt samanmerkityksistä fraseologista ilmausta, minkä vuoksi aineistosta löytyy paljon sananmukaisia käännöksiä sekä korvaamisen avulla välitettyjä käännöksiä. Joissakin tapauksissa on käytetty sananmukaista käännöstä tai korvaamista, vaikka kohdekielestä olisi löytynyt fraseologinen vastine. Käännösvirheiden osuus aineistossani on melko pieni, joten jollain tasolla voidaan ajatella kääntäjien onnistuneen ratkaisuissaan.

Olen tutkinut pro gradu –työssäni erisnimien käännöksiä Lucy Maud Montgomeryn Annan nuoruusvuodet –teoksessa. Aineistoni muodostavat teoksen alkuperäinen englanninkielinen versio, 1920-luvulla käännetty suomenkielinen käännös sekä 1960-luvulla tehty uudistettu käännös. Käännetty teksti on aina jonkun kääntäjän tekemä, ja kääntäjän henkilökohtainen historia ja ajatusmaailma vaikuttavat käännöksen muotoutumiseen. Onkin syytä tutkia, millaisia muutoksia teksti ylipäänsä ja erityisesti nimistö kokevat käännösprosessissa. Tärkeimmät tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: Miten erisnimiä voidaan kääntää, ja millaisiin ryhmiin käännetyt nimet voidaan jakaa? Millaisin perustein valitaan jokin tietty käännösstrategia? Onko alkuperäisen ja uudistetun käännöksen välillä eroja, ja millaisia erot ovat? Mistä erot voivat johtua? Tutkimukseni teoriapohjan muodostavat nimistöntutkimus sekä käännöstutkimus. Tärkeimpiä käsitteitä ovat erisnimi ja yleisnimi, käännettävyys, käännösstrategia sekä fiktiivinen ja autenttinen nimi. Tutkimuksen aineiston muodostaa Annan nuoruusvuosista kerätty erisnimistö. Aineistoon kuuluu sekä fiktiivisiä että autenttisia nimiä, ja nimet ovat hyvin erityyppisiä. Aineistossa on henkilön- ja paikannimiä, mutta myös esimerkiksi erilaisia kutsumanimiä sekä kaunokirjallisten teosten nimiä. Yhteensä aineistossa on 184 erisnimeä. Tutkimuksessa nimet on jaoteltu ryhmiin käännösstrategiansa mukaan. Saamieni tulosten mukaan nimistön kääntäminen ei ole yksiselitteistä ja nimistön muotoutuminen käännösprosessissa on varsin monimutkaista. Tutkimus osoittaa, että kääntäminen vaikuttaa paljon käännetyn teoksen kieleen ja nimistöön.

Tämä työ on kommentoitu käännös Juha-Pekka Koskisen Seitsemäs Temppeliherra teoksen otteista. Työ suoritettiin kääntämällä otteet L1-kielestä L2-kieleen (suomesta englanniksi). Tutkimus pitää sisällään sekä kommentoidun käännöksen että analyyttisia työkaluja kääntämisprosessin mahdollisimman tarkkaan kuvaukseen. Tämä saavutettiin pääosin hyödyntämällä Hans Vermeerin skopos-teoriaa, Christiane Nordin funktionalistista lähestymistapaa käännösvirheisiin, Hilaire Bellocin hyvä käännöksen määritelmää sekä Andre Lefeveren laatimaa käännöksiin liittyvien ongelmien kategorisointia. Kommentoidun käännöksen yhdistämistä joidenkin teoreettisten ohjeistusten kanssa käytettiin käytännöllisen kääntämistyön ja teoreettisemman lähestymistavan yhteentuomiseksi. Tämän kommentoidun käännöksen päätavoite on osoittaa kuinka kaunokirjallista tekstiä käännetään käytännössä L1-kielestä L2-kieleen, mutta myös toissijaisia tavoitteita määriteltiin. Nämä tavoitteet olivat etsiä yhteyksiä historiallisen romaanin lajimääritelmän, kirjan kirjoittajan henkilökohtaisen kirjoitustyylin sekä ongelmallisten käännöskohtien välillä, jotka jaettiin Lefeveren ja Nordin malleissa olevien kategorioitten mukaisiin ryhmiin. Joitakin yhteyksiä oli löydettävissä ongelmallisten käännöskohtien ja historiallisen romaanin sekä kirjailijan kirjoitustyylin piirteiden välillä, mikä merkitsee jonkinasteista yhteyttä näiden piirteiden välillä. Samat ominaisuudet, jotka ilmenivät ongelmallisimpien käännöskohtien kategorioissa, ilmenivät myös historiallisen romaanin lajimääritelmän sekä kirjailijan tyylillisten erikoispiirteiden määritelmissä. Tästä pääteltiin että nämä löydökset auttavat kääntäjää kiinnittämään erityistä huomiota alueisiin, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä kirjailijan ja tekstin intentioiden säilyttämisen kannalta käännösversiossa. Tämä työ tuo esiin lisätietoa kaunokirjallisten tekstien kääntämisestä L1-kielestä L2-kieleen. Työ auttaa myös määrittelemään, mistä kääntäjien tulisi etsiä tekstin intentiota kun kyseessä on historiallinen romaani tai jokin muu kaunokirjallinen teos. Työ toimii siten apuna kaunokirjallisten kääntäjien tehtävien suorittamisessa.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia, kuinka koodinvaihto ruotsin ja suomen välillä alun perin ruotsinkielisessä romaanissa on otettu huomioon sen suomenkielisessä käännöksessä. Tarkoituksena oli myös selvittää muiden kielten (englanti ja saksa) näkyvyys romaanissa. Materiaalinani oli suomenruotsalaisen Kjell Westön romaani Drakarna över Helsingfors sekä sen käännös Leijat Helsingin yllä Arja Tuomarin kääntämänä. Analyysissani käytin pääasiassa kvalitatiivisia menetelmiä, koska jaottelin romaanissa käytetyt käännöstavat kategorioihin ja analysoin niitä kohta kerrallaan. Tulokset olivat osin odotetunlaiset. Suurimmassa osassa tapauksista koodinvaihto ruotsin ja suomen välillä ei ollut siirtynyt käännökseen. Yllättävää oli että nämä tapaukset muodostivat jopa 88 % kaikista eri koodinvaihtotilanteista. Toinen kategoria, jossa koodinvaihto oli huomioitu, muodosti vain 6 % tapauksista. Osa näistä oli kääntäjän itse lisäämiä viittauksia koodinvaihtoon, osa jo alkuperäisessä versiossa olevia. Viimeinen kategoria käsitteli tapauksia (6 %), joissa viittaukset koodinvaihtoon oli kokonaan poistettu ja jonka seurauksesta tarina jollain tavalla muuttui. Mielestäni nämä muutokset vaikuttivat lukukokemukseen, koska päähenkilöiden identiteetistä saa osin erilaisen kuvan käännöksestä. Englanti ja saksa puolestaan olivat mukana sellaisenaan myös käännöksessä. Koodinvaihto näiden kielten kohdalla oli vain muutettu koodinvaihdoksi suomen ja englannin tai saksan välillä. Kääntäminen on erittäin haasteellista, eikä koodinvaihdon saaminen mukaan käännökseen ole haasteista ainoa. Olisi mielenkiintoista tehdä samantapainen tutkimus isommalla aineistolla, joka sisältäisi useamman kääntäjän käännöksiä. Heidän ratkaisujensa tutkiminen voisi auttaa muita kääntäjiä samanlaisissa käännösongelmissa.