Search

Phonetic resources, like dialects and accents, are used in ethnic humour to build up a recognisable character that pokes fun at the stereotypes associated with a particular identity, sometimes with critical and political undertones. In this article, we examine the manipulation of one such resource, aspiration, used in performing and mocking one such clichéd character, called the fake Sámi. This character has a contested history in Finnish tourism and marketing practices, and is embedded in a long-standing debate about who can use emblems of Sámi identity for economic purposes. Adopting a sociophonetic language regard and folk linguistics approaches (Preston 2010; Niedzielski & Preston 2003) we explore how “fakeness” is constructed phonetically by the actors performing “Fake Sámi” in an indigenous Sámi television comedy show during a period of intense political debate in Finland over the legal definition of the category of indigenous Sámi. By analysing the use of hyperbolic aspiration of a prominent feature of Lappish Finnish dialect, the non-initial syllable /h/-sound, we show how the fakeness is performed by evoking linguistic stereotypes of a Finnish Lappish dialect and a Finnish English accent by a deliberate misuse of aspiration: aspirating when standard phonemes in speech should not be aspirated and not aspirating when phonemes should be aspirated. We argue that this kind of deliberate ambivalence and misuse of phonetic resources is a phonetic resource for reflexive postmodern identity performances.

nonPeerReviewed

Despite being a multicultural country throughout its history, the Russian Federation has long struggled to embrace its diversity. As a result, the country’s many cultural, religious, and ethnic minority groups have been going through waves of assimilationist policies and practices. Assimilation into the Russian society enforced through formal schooling, daily life, and mass media has led to a destruction of Indigenous lifestyles, cultures, identities, and languages. This article explores the views of Russia’s Indigenous people regarding the country’s education system and its ability to support the cultural revival of Indigenous groups as well as the healing of the trauma that emerged from historical oppression. Within the scope of this article, we investigate the views of two Indigenous groups: Mari and Karelian peoples. Their insights show that despite the decrease in discrimination, the education system has not yet changed its assimilative tendencies. peerReviewed

nonPeerReviewed

Tutkimuksessa tarkastellaan Amerikan ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuinten (AIT ja EIT) suhtautumista vähemmistöjen suojeluun. Tutkimus rajautuu vakiintuneita etnisiä vähemmistöjä koskeviin oikeuskäytäntöihin. Alkuperäiskansat on sisällytetty osaksi tutkimusta. Tutkimus on luonteeltaan oikeusvertaileva tutkimus. Siinä vertaillaan kahden alueellisen ihmisoikeustuomioistuimen vähemmistöjä koskevien oikeuskäytäntöjen eroja ja yhtäläisyyksiä. Oikeuskäytännöissä tarkastellaan erityisesti sitä, miten ihmisoikeustuomioistuimet ovat huomioineet kansainvälisen oikeuden normiverkostot. Huomiota kiinnitetään myös ihmisoikeus-tuomioistuinten keskinäiseen vuorovaikutukseen. Ihmisoikeustuomioistuinten oikeuskäytäntöjä vertaillaan kolmessa osiossa, jotka jäljittelevät vähemmistöjen suojeluun liittyvän kansainvälisen oikeuden normikategorioita. Ihmisoikeustuo-mioistuinten suhtautumista vähemmistöihin vertaillaan vähemmistöjen kulttuuri-identiteetin, sosioekonomisen yhdenvertaisuuden toteuttamisen ja päätöksentekoon osallistamisen osalta. Merkittävin ero havaittiin ihmisoikeustuomioistuinten tavoissa suhtautua valittajien kulttuuri-identiteettiin. AIT on tulkinnut oikeutta kulttuuri-identiteettiin ihmisoikeussopimuksen tulkintaa ohjaavana normina. Se on myös huomioinut kulttuuri-identiteetin merkityksen valittajan henkiselle eheydelle. EIT on puolestaan tulkinnut oikeutta kulttuuri-identiteettiin osana Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. EIT ei yleensä huomioi kulttuuri-identiteetin merkitystä valittajien henkiselle eheydelle. EIT:n havaittiin lähentyneen AIT:n tulkintaa kulttuuri-identiteetin merkityksen tunnistamisen osalta. Kulttuuri-identiteetin turvaamisintressin osalta AIT:n havaittiin toimivan vuorovaikutuksessa etenkin YK:n ja ILO:n ihmisoikeusregiimien kanssa. EIT:n puolestaan todettiin suosivan eurooppalaista ihmisoikeusregiimiä, minkä havaittiin aiheuttavan haasteita Euroopan alkuperäiskansoille. Molempien tuomioistuinten todettiin asettavan valtioille positiivisia velvoitteita pyrkiä kohti vähemmistöjen sosioekonomisen yhdenvertaisuuden toteutumista. Lähestymistavoissa löydettiin kuitenkin eroja, joiden arvioitiin aiheutuvan valitusten luonteista johtuvista eroista. Tuomioistuin-ten välistä vuorovaikutusta havaittiin AIT:n tavassa soveltaa EIT:n Osman-testiä. AIT:n todettiin edellyttävän vähemmistöjen aktiivista osallistamista päätöksentekoon sekä kansallisen tason että niitä koskevan päätöksenteon osalta. EIT ei ole ratkaissut yhtään tapausta, jossa olisi kyse vähemmistöjen suorasta osallistamisesta niitä koskeviin päätöksiin. Kansallisen tason vaikuttamisen osalta EIT:n havaittiin pyrkivän turvaamaan demokraattinen toimintaympä-ristö. EIT:n ei todettu edellyttävän vähemmistöjen aktiivista osallistamista kansalliseen demokra-tiaan. Tosin aikaisempaa osallistavammasta suhtautumisesta nähtiin heikkoja signaaleja.

The aim of the study was to examine the roles of the local authority people who acted as core group members (CGMs) in the pilot phase of the community-centered hand washing with soap (HWWS) promotion program which was carried out in a multiethnic Lao Cai province in Vietnam 2014. The special interest of the study focused on CGMs’ official role and how their role appeared in practice but also their and communal leaders’ point of view about acting as a CGM enhancing HWWS in their communities. The goal was to produce information which helps to utilize the CGM role as effective as possible in this program and the local authority people in activities that promote hygiene behavior change in developing countries. The primary informants of the study were CGMs themselves (n=18). The positions of the CGMs were the village health worker and the head of the women’s union or a similar authority and they were together responsible for carrying out project activities in their own village community. Other informants were the communal leaders (n=4) who were responsible for the local management of the project. The material was collected by studying the project documents, by observing the realization of the project activities and by interviewing the above-mentioned informants. The material that was collected in different sources was analyzed qualitatively with the content analysis. The CGMs were equipped to the task by offering them two one-day training courses and a comprehensive handbook which contained information and instructions for the carrying out of the project. Only half of the CGMs participated in both training courses. The main methods of promoting HWWS in the community were group meetings and household visits. The project activities were in practice carried out less often than recommended and the implementation deviated from the given instructions also in other respect. In the majority villages the necessity of the project was experienced as questionable whereas especially in the poor highland villages it was seen very necessary but the difficult conditions complicated the carrying out of the project. In conclusion, it can be stated that the project and its methods were suitable in the context but there was a remarkable difference between the official and the practical role. The guidelines of the project need some reassessment but it is primarily essential to ensure all CGMs decent orientation to the task. The effectiveness of the project relies on motivated and skilled CGMs who have been equipped with sufficient resources. At the following phase, the project should focus on the poorest villages where HWWS is not a general practice yet and special attention should be paid to the supporting and resourcing CGMs in those settings.

Tutkielmassa tarkasteltiin Suomessa asuvien toisen sukupolven venäläisten etnis-kulttuurista identiteettiä. Tutkimuksen lähtökohtana oli monikulttuurisuuskeskustelun sukupolvistuminen ja ajatus siitä, että toisen polven menestyminen indikoi ensimmäisen sukupolven integraation onnistumista. Tutkimusongelma tiivistyi kahteen kysymykseen: Miten kahden tai useamman kulttuurin välimaastossa elävät toisen polven venäläiset määrittelevät itsensä etnisesti ja kulttuurisesti? Millainen merkitys maahanmuuttajataustalla tai monikulttuurisuudella on heidän sosiaalisissa suhteissaan? Tutkimuksen aineistona käytettiin seitsemän venäläistaustaisen nuoren teemahaastatteluja. Haastatteluja oli yhteensä kuusi, sillä yksi toteutettiin parihaastatteluna. Haastatelluista neljä oli miespuolisia, kolme naispuolisia ja iältään he olivat 13–27-vuotiaita. Analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Analyysi rakentui kuuden teeman varaan: kielen merkitys, suomalaisuus ja venäläisyys, kohdatut ennakkoluulot, monikulttuurisuudesta aiheutuvat hyödyt, perheen rooli ja suhde kulttuurin vaalimiseen. Nämä osa-alueet nähtiin merkityksellisinä toisen polven identiteetinmuodostukselle. Toisen polven venäläisten identiteettejä luonnehdittiin monikulttuurisiksi ja hybrideiksi. Hybridisyys viittaa identiteettien muuttuvuuteen ja moniaineksisuuteen. Haastatelluilla nähtiin olevan keskimääräistä paremmat edellytykset onnistuneeseen integraatioon kulttuurisen ja sosioekonomisen taustansa vuoksi. Kahden kulttuurin tuntemus näyttäytyi arvokkaana resurssina ja valtioiden rajojen yli ulottuvat transnationaalit suhteet yksilöille merkityksellisinä. Elämä useamman etnisen kulttuurin vaikutuspiirissä oli vaatinut itsereflektiota ja sopeutumista, mutta haastatteluhetkellä haastatellut pitivät kulttuurien moninaisuutta varsin luonnollisena osana omaa arkeaan. Lisäksi haastatteluissa korostettiin yksilöllisiä identiteetinmäärittelyjä pelkän kulttuurisen tai etnisen identiteetin sijaan. Tutkimus rohkaisee avoimeen ja ennakkoluulottomaan keskusteluun maahanmuutosta ja tähdentää, että erilaisuuden hyväksyminen ei tarkoita sokeutta eroille.

Suomen televisio ja monikulttuuriset yleisöt nostaa esiin uuden näkökulman suomalaisiin televisio-ohjelmiin. Se tarkastelee Suomessa asuvien maahanmuuttajien käsityksiä Suomen televisiosta ja erityisesti sen monikultuurisista sisällöistä. Kohteena ovat draamakomedia Mogadishu Avenue, maahanmuuttajien rikoksiin pureutuva Poliisi-tv:n jakso sekä matkapuhelinoperaattorin mainos. Televisio-ohjelmat voivat edesauttaa maahanmuuttajien kotoutumista tai saada heidät tuntemaan itsensä ulkopuolisiksi. Oleellista on, ketkä ja keiden näkökulmat pääsevät esille, ja keiden ohjelmien tekijät olettavat kuuluvan yleisöönsä. Aiemmin niukasti käsiteltyä aihetta valottava kirja soveltuu oppimateriaaliksi median ja etnisyyden opiskelijoille, alan kasvattajille, kouluttajille ja tutkijoille sekä kaikille monikulttuurisuudesta kiinnostuneille.

Julkisen palvelun televisiolla on lain määräämä velvollisuus palvella kaikkia kansalaisia ja edistää demokratiaa. 1990-luvun alusta lähtien lisääntynyt maahanmuutto ja etnisten vähemmistöjen identiteettipolitiikka muuttavat käsityksiä sekä markkinoista että siitä, millainen ohjelmisto kehittää ”kansallista” kulttuuria ja demokratiaa. Artikkelissa analysoidaan Yleisradion toimintapolitiikkaa monikulttuurisen yhteiskunnan palvelun näkökulmasta. YLE on vähemmistöjen palvelustrategiassaan siirtynyt erillisjulkisuudesta valtavirtaistamiseen eurooppalaisen tendenssin mukaisesti, joitakin vähemmistöryhmiä lukuun ottamatta. Vähemmistötaustaisia toimittajia tukenut Basaari-toimitus lopetettiin vuoden 2008 lopussa 12-vuoden historian jälkeen. Erilaisuuden halutaan ennen kaikkea näkyvän ruudussa, varsinkin viihteessä, eikä monikulttuurisuutta pidetä niinkään rakenteellisena ja ammatillisena kompetenssikysymyksenä. Rekrytoinnissa YLE odottaa, että markkinat moninaistavat toimitukset ”luonnostaan”. Interventioiden varovaisuuteen vaikuttavat tiukentuneet resurssit, eurooppalainen monikulttuurisuuspolitiikkaa kritisoiva ilmapiiri ja maahanmuuton politisoituminen.

The purpose of my research is to describe and to understand the prejudices and discrimination faced by the Finnish Roma entrepreneurs in the business activities. The research aims to answer the main question: What are the positive and negative perceptions the Finnish Roma have received from the business activities as entrepreneurs?The starting point of my phenomenographical research is social marginality, because, according to the general understanding, the population of the Roma is still in the margins of the Finnish society. In my research, I am considering the marginality from the point of view of Finnish Roma entrepreneurs.The entrepreneurs interviewed had experienced prejudice and discrimination in interactions with revenue offices, TE-Centres (Employment and Economic Development Centre), city councils, banks, insurance companies, suppliers, retailers, customers and with competitors.Those entrepreneurs whose customers come from the whole of the population and whose business activities do not have anything to do with horse management had experienced more prejudice and discrimination. As the business activities continued, the prejudice and discrimination decreased in interaction with all others but the consumers.Roma entrepreneurs are not yet treated equally with majority in competition on the filed of entrepreneurship in Finland. The shared perception of the entrepreneurs was that the best way of diminishing prejudices is intercourse of the Roma and the majority when it is possible to get familiarity in personal level. Ritva Anttonen kuvasi väitöskirjatutkimuksessaan suomalaisten romaniyrittäjien kohtaamia ennakkoluuloja ja syrjintää yritystoiminnassa. Tärkeimpänä tulevaisuuden kehityskaarena Anttonen nimeää luottamuksen rakentamisen pää- ja romaniväestön välille ennakkoluulojen ja syrjinnän poistamiseksi.Tutkimusaineisto muodostui seitsemän pohjanmaalaisen ja keskisuomalaisen yrittäjän kertomuksista. Yritysten toimialat olivat huonekalujen tehdastuotanto, ravihevosrattaiden valmistus, perinteisten romanihameiden ompelu, autovarusteiden myynti, käytetyn auton kauppa, hevosten kasvatus, siitostoiminta, raviurheilu, kiinteistöjen vuokraus, sekä polttopuu-, kiinteistö- ja tonttikauppa. Haastatellut romaniyrittäjät suhtautuivat tulevaisuuteen yleensä ottaen valoisasti. Anttosen mukaan monilla romaneilla on yritystoiminnassa tarvittavia vahvuuksia. He ovat ahkeria, oma-aloitteisia, sosiaalisia ja hyviä käymään kauppaa. Romaneja, joilla on ajatuksissa yritystoiminnan aloittaminen, tulisikin Anttosen mukaan tukea ja rohkaista hankkimaan tarvittava liiketoimintaosaaminen ja aloittamaan yritystoiminta.Haastatelluilla yrittäjillä oli kokemuksia ennakkoluuloista ja syrjinnästä niin yhteistyötahojen, rahoittajien, asiakkaiden kuin kilpailijoiden kanssa. Huonoja kokemuksia oli eniten niillä yrittäjillä, joiden asiakaskuntana toimi koko väestö. Mikäli henkilö ei tunne romaneja tai romanikulttuuria, suhtautuu hän tutkimuksen mukaan usein ennakkoluuloisesti ja syrjivästi romaniväestöön ja näin myös romaniyrittäjiin. Haastatelluilla oli myös positiivisia kokemuksia ennakkoluulottomuudesta sekä ennakkoluuloista eroon pääsemisestä, ja vuorovaikutuksen yhteistyökumppaneiden kanssa koettiinkin sujuvan hyvin heti, kun luottamus oli syntynyt osapuolten välille.Tutkimukseen haastateltujen romaniyrittäjien käsitysten mukaan romaneihin kohdistuvien ennakkoluulojen syynä ovat sekä pääväestön tietämättömyys romanikulttuurista että romaniväestön ennakkoluulot pääväestöä kohtaan. Yrittäjät pitivät luottamuksen rakentamista ratkaisuna ennakkoluuloihin. Luottamuksen rakentaminen käsitettiin enemmän romaniväestön tehtäväksi, mutta myös pääväestön toivottiin osallistuvan siihen.Molemminpuolinen luottamus olisi tutkimuksen mukaan saavutettavissa romanien ja pääväestön yhteistyöllä. Ennakkoluulojen poistaminen nähtiin ratkaisuna syrjintään, sillä syrjinnän koettiin vähenevän ennakkoluulojen hälvetessä. Haastateltavien yrittäjien mukaan ennakkoluulot poistuvat parhaiten lisäämällä pääväestön ja romaniväestön välistä vuorovaikutusta.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Jugoslavian hajoamissotien seurauksena yli puolet Kroatian noin 660 000 serbistä joutui pakenemaan kotimaastaan vuosien 1991 ja 1996 välisenä aikana. Kymmenen vuotta Kroatian ja Bosnian sotien päättymisen jälkeen vain puolet näistä pakolaisista on palannut kotimaahansa. Pro gradu –työssäni tutkin Kroatian serbipakolaisten paluumuuton onnistumista. Samalla etsin syitä sille, miksi pakolaisten paluu on edennyt kovin hitaasti ja on käytännössä jo päättynyt. Keskeisimmät syyt paluumuuton epäonnistumiseen liittyvät Kroatian viranomaisten haluttomuuteen ratkaista paluumuuttoon liittyviä ongelmia. Valtio on hyväksynyt kehityksen, jossa maan väestön etninen koostumus muuttuu olennaisesti. Tätä kehitystä on jopa rohkaistu. Perusturvallisuuden puute, diskriminoiva lainsäädäntö, asumiseen ja omaisuuden takaisinsaantiin liittyvät ongelmat ovat yhdessä epäoikeudenmukaisen hallintokulttuurin kanssa luoneet ympäristön, joka ei ole kannustanut serbipakolaisia palaamaan. Vasta kansainvälisen yhteisön painostus pakotti Kroatian viranomaiset käynnistämään paluumuuttoa tukevia ohjelmia ja muuttamaan lainsäädäntöään siten, että se huomioi eri väestöryhmät tasapuolisesti. Valtaosa paluumuuttoa rohkaisevista toimista kuitenkin toteutettiin vajavaisesti ja vastentahtoisesti vain palvelemaan ulkopoliittisia tarkoitusperiä. Kansainvälinen yhteisö on omalta osaltaan osoittautunut haluttomaksi tai kyvyttömäksi kohtaamaan Kroatian kansallista, paluumuuttoa hidastavaa vastarintaa. Keskeisimpänä lähdeaineistona tutkimuksessa käytin Kroatiassa toimineiden kansainvälisten organisaatioiden raportointia. Eritoten Euroopan unionin tarkkailuvaltuuskunta EUMM ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ ovat tuottaneet runsaasti yksityiskohtaista, vähemmistöjen paluumuuttoa koskevaa aineistoa. Tutkimus kattaa ajanjakson vuodesta 1995 vuoteen 2003.

Matikainen tarkasteli väitöstyössään Romanian juutalaisten tilannetta kansainvälisen vähemmistöjen suojelun ja juutalaisten diplomatian kautta. Britannian juutalaiset olivat yksi tärkeimmistä Itä-Euroopan juutalaisten auttamiseksi toimineista läntisistä juutalaisyhteisöistä. Tutkimuksen kohteena olivat Britannian juutalaisten diplomatia ja Britannian hallituksen näkemykset liittyen Romanian juutalaisten asemaan vuosina 1900–1914. Matikainen selvitti myös politiikan taustalla olleita motiiveita, jotka liittyivät osittain käsityksiin kansainvälisestä vähemmistöjen suojelusta. Toisaalta asiaan vaikuttivat myös ajankohtaiset poliittiset kysymykset kuten siirtolaisuuteen liittyneet ongelmat ja Balkanin alueen poliittinen tilanne.Ennen ensimmäistä maailmansotaa Euroopan juutalaisten historiaa leimasi kahtiajako Länsi- ja Itä-Euroopan välillä. Juutalaisten emansipaatio oli toteutunut useimmissa läntisen Euroopan ja Keski-Euroopan maissa 1800-luvun lopulle tultaessa, mutta joissakin itäisen Euroopan maissa, erityisesti Venäjällä ja Romaniassa, juutalaiset elivät vailla kansalaisoikeuksia ja heidän elämäänsä rajoitettiin juutalaisvastaisella lainsäädännöllä. Tällaisessa tilanteessa vaikutusvaltaiset länsieurooppalaiset juutalaisyhteisöt katsoivat velvollisuudekseen auttaa vähäosaisempia juutalaisia ja ponnistella näiden aseman parantamiseksi. Heidän toimintaansa voidaan kutsua ”juutalaiseksi diplomatiaksi”.Romanian juutalaiset olivat yksi ensimmäisistä vähemmistöistä, joita suojeltiin kansainvälisillä sopimuksilla. Vuonna 1878 solmitussa Berliinin sopimuksessa määrättiin, että juutalaisia tuli kohdella Romaniassa tasa-arvoisina muun väestön kanssa. Britannian juutalaisjohtajien päätavoite oli Romanian juutalaisten emansipaatio. Britannian juutalaiset vaativat, että Romania täyttäisi Berliinin sopimuksen ehdot ja myöntäisi koko juutalaisväestölleen kansalaisuuden. Britannian juutalaiset pyysivät toistuvasti, että Britannian hallitus puuttuisi asiaan ja painostaisi Romaniaa noudattamaan sopimusta. Siirtolaisuus vaikutti Britannian juutalaisten ja Britannian hallituksen asenteisiin. Kauttakulkusiirtolaisten suuri määrä pelästytti Britannian juutalaiset, jotka olivat huolissaan oman asemansa puolesta. Lääkkeeksi ongelmaan tarjottiin juutalaisten aseman parantamista lähtömaissa. Juutalainen diplomatia olikin erityisen aktiivista juuri 1900-luvun ensimmäisinä vuosina, kun siirtolaisuus Romaniasta oli huipussaan.Juutalaisen diplomatian konkreettiset tulokset jäivät Matikaisen mukaan kuitenkin laihoiksi.- Romanian juutalaisten asema ei parantunut näkyvällä tavalla ennen ensimmäistä maailmansotaa. Toisaalta juuri juutalaisen diplomatian ansiosta Romanian juutalaisten tilanne sai runsaasti huomiota, mikä epäilemättä hillitsi Romanian juutalaisvastaisia toimia. Britannian juutalaisten diplomatia on tärkeä osa vähemmistöjen suojelun historiaa. The thesis discusses the Romanian Jewish problem in the early twentieth century from the perspective of Jewish diplomacy and minority rights. The number of Jews in Romania was approximately 270,000, or 4.5 per cent of the total population. The Romanian Jews were one of the first minority groups to be protected by means of international conventions. The Treaty of Berlin (1878) provided for equal rights to persons of all religious confessions in Romania. However, Jews were not granted Romanian citizenship, and their lives were regulated by a system of anti-Jewish legislation. In this situation, emancipated Jewish elites in Western Europe, including Britain, strove to help their coreligionists in Romania.British Jews, through their foreign policy organisation, the Conjoint Foreign Committee, tried to persuade the British Foreign Office to intervene on behalf of Romanian Jews. The British government agreed, in principle, that Romanian Jewish policy should be modified. It was reluctant to act, however, arguing that any intervention in Romanian affairs could only happen in concert with the other Great Powers.The attitudes of the British government towards Romanian Jews were shaped in part by interpretations on international minority protection. They were also influenced by political considerations such as Great Power rivalry and domestic problems relating to Jewish immigration. As to Anglo-Jewish views, practical considerations such as immigration also played a role, but policy was mainly shaped by perceptions of the struggle for Jewish emancipation and the role of privileged Jewries as defenders of their less fortunate coreligionists.Anglo-Jewish diplomacy did not result in any visible improvement in the situation of Romanian Jews before 1914. The legal emancipation of Romanian Jews only came to pass after the First World War. However, Jewish diplomacy was important on numerous occasions in promoting the subject of minority rights. The activities of the Anglo-Jewry on behalf of Romanian Jews were a significant phase in the history of minority protection.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tässä tutkielmassa tarkastelen, millaisissa sosiaalisissa rooleissa etnisten vähemmistöjen edustajat kuvataan ruotsinkielisissä tv-uutisissa (TV-nytt) ja millä tavalla nuo roolit rakentuvat uutisraporteissa. Aineistoni koostuu 146:sta TV-nytt:in uutisraportista, jotka on lähetetty ajalla 1.9.2000-31.12.2000. Uutisten tekstiaineiston osalta tutkin, missä määrin etnisten vähemmistöjen edustajat esitetään aktiivisina subjekteina ja vastaavasti muiden tahojen toiminnan kohteina. Kuvamateriaalin osalta tarkastelen lähinnä valtaväestön ja etnisten vähemmistöjen edustajien kuvausten eroja. Rasismiin ja etnisyyteen liittyvän teoriapohjan osalta tärkein lähteeni on Stephen Cornellin ja Douglas Hartmannin Ethnicity and Race (1998) ja tarkasteltaessa lähemmin etnisyyden ja rasismin käsittelyä tv:ssä Birgitta Löwanderin Racism och antiracism på dagordningen - studier av nyhetsrapportering i början av 1990-talet (1997). Uutisten tekstisisältöjen analysoinnissa olen käyttänyt tutkimusmenetelmänä A.J. Greimasin kehittämää aktanttimallia. Aktanttimalli on semioottinen peruskaava, jonka avulla tekstin merkitysulottuvuuksia voidaan käsitteellistää. Sen avulla voidaan selventää tekstissä esiintyvien toimijoiden välisiä sosiaalisia suhteita ja heidän arvopäämääriään. Tärkein lähteeni tässä yhteydessä on Inkeri Korhosen ja Katja Oksasen artikkeli Kertomuksen semiotiikkaa (1997). Kuva-aineiston etnisten vähemmistöjen ja valtaväestön välille konstruoimia sosiaalisia suhteita tarkastelen lähinnä Günther Kressin ja Theo van Leeuwenin teoksessa Reading Images (1996) esittelemien visuaalisten analyysimenetelmien pohjalta. Tällöin tutkin pääasiassa sitä, kuvataanko etnisten vähemmistöjen edustajat uutisraporteissa samalla tavalla valtaväestöön kuuluvien henkilöiden kanssa, ja mikäli näin ei ole, millä tavalla näiden ryhmien kuvaukset eroavat toisistaan (ts. voidaanko etniset vähemmistöt tulkita kuvattavan alempiarvoisina tai marginaalisempina kuin valtaväestö). Tutkimukseni tulokset ovat pääosin samansuuntaisia aiempien etnisyyteen ja rasismiin keskittyneiden mediatutkimusten kanssa: etniset vähemmistöt kuvataan useimmiten erilaisten konfliktien ja uhkakuvien yhteydessä; heidät esitetään keskimäärin marginaalisempina kuin valtaväestöön kuuluvat henkilöt ja tavallisesti heidät esitetään joko uhkana, uhreina tai toisten henkilöiden tai organisaatioiden toiminnan kohteina. Etnisten vähemmistöjen kuvaukset ovat kuitenkin hyvin kontekstisidonnaisia ja paikoin ambivalenttejakin.