Search

This article explores how pupils in early CLIL (Content and Language Integrated Learning) education perceive language skills and use. The participants were 25 French-medium and 16 English-medium CLIL pupils in Grade 2 (aged 8 years). They had received CLIL education since the 1st Grade. The data were visual narratives drawn by the pupils and some associated open-ended questions they answered in writing. The data were analyzed using visual and content analysis. The results show that the pupils’ perceptions of language were a combination of traditional and modern views of language. The pupils compartmentalized the different languages as separate entities. They mostly saw language being used with native speakers. Technological artefacts were absent even though they are an integral part of children’s life in Finland. Also, the pupils considered language being a vehicle for oral communication outside school. The results bear implications for CLIL education and early language teaching in general.

Tässä pro-gradu -tutkielmassa käsitellään ranskan nasaalivokaaleita suomenkielisten opiskelijoiden tuottamina. Nasaalivokaalit ovat tunnusomainen piirre ranskan kielessä, ja tästä kertoo useat minimiparit, jossa sanojen ainoa erottava tekijä on vokaalin oraalisuus-nasaalisuus-oppositio. Sen sijaan suomen vokaalijärjestelmässä ei ole lainkaan nasaalivokaaleita. Tämän vuoksi, pohjaten kontrastiivisen analyysin hypoteesiin (CAH), olettamus oli, että suomea äidinkielenään puhuvat ranskan opiskelijat saattavat tehdä virheitä tuottaessaan ranskan nasaalivokaaleita. Tämän tutkimuksen pääasiallisena tavoitteena oli selvittää, ovatko nasaalivokaalit sellainen elementti, joihin tulisi ranskan opetuksessa suomenkielisille oppijoille kiinnittää enemmän huomioita. Koska ranskassa on runsaasti minimipareja, joissa vokaalin nasaalisuus erottaa sanojen merkityksiä, arvio oli, että virheet nasaalivokaaleiden tuottamisessa saattavat joissakin tilanteissa johtaa väärinymmärryksiin. Tämän vuoksi koin tämän aiheen tutkimisen tärkeäksi. Kokeiltuani joitakin akustisia menetelmiä nasaalivokaaleiden tutkimiseen huomasin, että tulokset koehenkilöiden välillä erosivat toisistaan huomattavasti. Näitä tuloksia oli näin ollen vaikeaa vertailla. Sen vuoksi päätin lähestyä aihetta toisesta näkökulmasta. Valitsin lopulliseksi tutkimusmetodiksemme automaattisen foneettisen transkription. Data kerättiin ensiksi äänittämällä minimipareja ranskankielisten koehenkilöiden tuottamina. Nämä tuotokset soitettiin sitten suomenkielisille koehenkilöille, joiden tehtävänä oli toistaa sanat. Kaikkien koehenkilöiden tuotokset ladattiin foneettiseen transkriptio-ohjelmaan, WebMINNIin, joka transkriboi tuotokset. Tulokset perustuivat siihen, kuinka usein WebMINNi tunnisti tuotoksista oikean vokaalin. Näitä tuloksia vertailtiin ranskankielisten ja suomenkielisten koehenkilöiden välillä. Tarkastelemalla WebMINNIn antamia tuloksia huomattiin, että nasaalisuuden tuottaminen ei ollut koehenkilöille sen haastavampaa kuin muidenkaan ranskan vokaaleiden tuottaminen. Suomenkieliset koehenkilöt eivät tehneet sen enempää virheitä ranskan oraalivokaaleissa kuin nasaalivokaaleissakaan. Sen sijaan vaikutti siltä, että virheet vokaaleiden tuottamisessa johtuvat muista artikulatorisista tekijöistä. Näin ollen tein johtopäätöksen, että nasaalisuuden tuottamiseen ei tarvitse opetuksessa kiinnittää aiempaa tarkempaa huomiota. Sen sijaan voisi olla tärkeätä kiinnittää huomiota suomen ja ranskan ’’vastaavien’’ vokaalien välisiin eroihin ja sellaisiin ranskan vokaalioppositioihin, jota ei suomessa esiinny.

Dans cet article, nous etudions les traces linguistiques et discursives de l’homophobie dans un corpus de commentaires postes sur YouTube sous la video d’une emission de temoignages. A l’aide d’analyses argumentatives et syntaxiques, nous essayons de preciser quelles formes linguistiques peut revetir la haine homophobe sur ce type de support technologique. Nous discutons ensuite la notion de discours de haine et la performativite du discours de haine.

Tässä artikkelissa paneudutaan varhain alkaneessa CLIL-opetuksessa opiskelleiden oppilaiden käsityksiin kielitaidosta. Tutkimukseen osallistuneet oppilaat (N=41) opiskelivat englannin- ja ranskankielisessä CLIL-opetuksessa 2. vuosiluokalla. Tutkimuksemme aineistona olivat oppilaiden piirtämät kuvat tilanteista, joissa he kertoivat tarvittavan tai käytettävän vierasta kieltä. Lisäksi oppilaat saivat selittää kuviaan kirjallisesti kolmen lisäkysymyksen avulla. Aineisto analysoitiin visuaalisen analyysin ja sisällönanalyysin keinoin. Tulokset osoittavat, että oppilaiden kielitaitokäsitykset olivat moniäänisiä ja yhdistelmä perinteisiä ja modernimpia kielikäsityksiä. Yhtäältä oppilaat kuvasivat kieliä erillisinä, kieltä käytettiin pääosin syntyperäisen kielenkäyttäjän kanssa ja kieli yhdistyi lähes yksinomaan tiettyyn kansallisvaltioon. Toisaalta kielenkäytön funktionaalisuus korostui; kieltä käytettiin m merkityksellisessä vuorovaikutuksessa ja arkielämän viestintätilanteissa pääosin suullisesti. Tulokset auttavat ymmärtämään lasten kielitaitokäsityksen kehittymistä sekä kehittämään opetusmenetelmiä ja oppimateriaalia varhaiseen CLIL- ja kielenopetukseen. This article focuses on students’ perceptions of language skills and language use in early CLIL education. Forty-one 2nd Grade students studying in an English- or French-medium CLIL class took part in the study. The data of the study consist of pictures drawn by the students illustrating foreign language use. The students also answered a few additional questions about the pictures in writing. The data were analyzed by means of visual analysis and content analysis. The results show that students’ perceptions of language skills seemed to include elements of both traditional and contemporary views of language use. On the one hand, the different languages were kept separate, they were mostly used with a native speaker and they were almost exclusively associated with a particular nation-state. On the other hand, the functionality of language use was emphasized; languages were used mainly orally in meaningful interaction and everyday communication. The results of the study help to understand the development of language perceptions and to develop teaching methods and learning materials for early CLIL and foreign language teaching. peerReviewed

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia säätyläisten ranskan kielen käyttöä Suomessa 1750–1850 välisenä aikana erityisesti kolmella eri alueella: Turussa, Viaporin ja Helsingin alueella sekä Savossa. Keskeisenä tavoitteena on selvittää ranskan kielen käyttöön vaikuttaneita syitä ja kielen levinneisyyttä sekä ranskan kielen käytön ilmenemistä käytännössä. Lähestyn aihetta yleiseurooppalaisesta näkökulmasta, sillä ranskan kielellä oli suuri merkitys Euroopan hoveissa ja aateliston arvokielenä. Etenkin valistuksen aikakausi ja sen aatevirtaukset vaikuttivat suuresti ranskan kielen leviämiseen Euroopassa. Tutkimukseni aikakausi sijoittuu Suomen kannalta sekä Ruotsin että Venäjän vallan ajanjaksoille, joilla oli merkittävä vaikutus ranskan kielen käyttöön Suomessa. Tarkastelen tutkimuksessani, miten ranskan kieli liittyi säätyläisten kasvatukseen, koulutukseen, kulttuuriin sekä seuraelämään. Osoituksena ranskan kielen käytöstä tarkastelen Kansallisarkiston digitaali- ja paperiarkistoissa säilytettäviä virallisia ja henkilökohtaisia ranskankielisiä kirjeitä ja muita asiakirjoja sekä Kansalliskirjaston arkistoista löytyviä sanomalehti-ilmoituksia. Tutkimuksessani olen tarkastellut myös säätyläisten omistamia ranskankielisiä kirjakokoelmia. Kuvauksia ranskan kielen käytöstä löytyy myös useista Suomen historiaa koskevista teoksista ja artikkeleista, joita olen käyttänyt tutkimukseni lähdemateriaalina. Konkreettisina esimerkkeinä ranskan kieltä käyttäneistä historiallisista merkkihenkilöistä olen käsitellyt Johan Albrecht Ehrenströmin, Gustaf Mauritz Armfeltin sekä Haapaniemen sotakouluun ja Savon Prikaatiin liittyvien merkkihenkilöiden elämää ja kirjeenvaihtoa. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on, että Suomen säätyläiset ovat käyttäneet ranskan kieltä kyseisellä ajanjaksolla monipuolisesti. Ranskan kieli oli osana sekä puhuttua että kirjoitettua kieltä, kulttuuria, koulusta ja kasvatusta. Suomen kielellinen tilanne oli diglossinen. Suomen kieltä käytettiin tavallisen kansan kielenä ja säätyläisten kieli oli ruotsi ja ranska. Ranskan kieltä käytettiin erilaisissa yhteyksissä, kuten diplomatian kielenä Ruotsin hovin ja myöhemmin venäläisten viranomaisten kanssa. Ranskaa käytettiin myös virallisissa kirjeissä suomalaisten viranomaisten kesken. Ranskan kieli oli myös kulttuurin kieli, jonka kautta säätyläistö omaksui uusia ranskalaisia kulttuurivaikutteita. Ranskan kieltä käyttämällä säätyläistö vahvisti keskinäistä yhteenkuuluvuuttaan ja pyrki erottautumaan muusta väestöstä. L’objectif de ce travail est d’étudier l’emploi du français en Finlande pendant la période de 1750-1850, particulièrement dans trois régions : à Turku, à Viapori et Helsinki et en Savonie. Le but général est d’examiner les raisons de l’emploi du français, sa diffusion et la manifestation concrète de la langue. Nous abordons le sujet du point de vue européen car la langue française avait une grande importance dans les cours européennes en tant que langue de prestige de la classe supérieure. Le siècle des Lumières et ses nouveaux courants idéologiques et philosophiques contribuaient à la diffusion du français en Europe. La période de notre étude se situe à l’époque où la Finlande était dirigée par la Suède et, par la suite, par la Russie. Ces deux pays avaient une grande influence sur l’emploi du français en Finlande. Nous étudierons comment la langue française était liée à l’éducation, à la formation, à la culture et à la vie sociale. Comme preuves de l’emploi du français en Finlande, nous présenterons quelques exemples des lettres officielles et privées en français ainsi que quelques autres documents conservés dans les archives et les archives digitales de Kansallisarkisto. Nous traiterons également les archives de la Bibliothèque Nationale de Finlande, dans lesquelles se trouvent par exemple des annonces publiées dans les journaux. Nous trouverons aussi des références de l’emploi du français en Finlande dans les ouvrages d’histoire finlandaise et dans les articles. Comme exemples concrets, nous jetterons un œil particulier sur la vie et sur la correspondance de Johan Albrecht Ehrenström, de Gustaf Mauritz Armfelt mais aussi sur le fonctionnement et les hommes importants de l’école militaire de Haapaniemi et de la Brigade de Savonie. Nous constatons comme résultat principal de l’étude le fait que le français était utilisé de manière diverse parmi la classe supérieure finlandaise à l’époque concernée. Le français faisait partie de la culture, de l’éducation, de la formation et de la langue écrite et parlée. Nous considérons que la situation linguistique de la Finlande était diglossique. La langue finnoise était utilisée par le peuple et les langues de la classe supérieure étaient le suédois et le français. Le français était utilisé dans de nombreux contextes, comme la langue de la diplomatie à la cour suédoise et plus tard au sein des autorités russes. Le français était aussi utilisé dans les lettres officielles entre les autorités finlandaises. Il servait comme langue de culture par laquelle la classe supérieure adoptait les nouveaux courants culturels. En utilisant le français, la classe supérieure renforçait sa solidarité et cherchait à se distinguer du reste de la population.

This article analyzes the narrative complexity of women’s online testimonies of verbal street harassment. We examined the relations between reported and reporting speech and the degree of subjectivity in 74 posts extracted from the PAYE TA SHNEK website. Each post was considered to form a mini-narrative falling into one of the following categories: minimal, elementary, and complex narrative. While offensive speech is recontextualized and subverted in all these categories, hey also reflect an evolution of these online testimonies as a genre whose goal is to emancipate the women who post and read the testimonies. Thus, posts consisting of a simple quotation and erasing the enunciator disappear gradually in favor of posts emphasizing the subjectivity of the narrator-enunciator and the co-presence of the narrating “I” and the experiencing “I."

Bokrecension. Recenserat verk: La formation grammaticale du traducteur / Berré, M., Costa, B., Kefer, A., Letawe, C. Reuter, H. & Vanderbauwhede, G. (dir.). - Presses Universitaires du Septentrion, 2020. ISBN 978-2-7574-2951-8 Non

Viime vuosikymmenten aikana globalisaation vaikutus yritysten sekä niiden työntekijöiden kansainvälistymiseen on ollut merkittävässä kasvussa. Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin helposti ulottuvilla ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Kulttuurien välinen kompetenssi vaihtelee erilaisten ympäristöjen mukaan ja sen eri osaalueet, kuten erilaisuuden hyväksyminen ja kulttuurillinen ymmärrys, ovat olennaisia taitoja kansainvälistyvässä maailmassa. Myös kyky sopeutua toiseen ympäristöön on yksi edellytys onnistuneelle kanssakäymiselle erilaisissa kulttuurillisissa ympäristöissä. Tutkielmassa tarkastellaan ranskankielisessä ympäristössä työskentelevien tai työskennelleiden kansainvälistä kompetenssia. Kulttuurien välinen kompetenssi voidaan määritellä taitojen kokoelmana, jota tarvitaan onnistuneeseen vuorovaikutukseen yhden tai useamman eri kulttuuriryhmän kanssa. Näitä taitoja ovat esimerkiksi empaattisuus, avoimuus ja kulttuurillisten eroavaisuuksien ymmärrys. Tutkielman tarkoituksena on ilmentää kulttuurien välisen kompetenssin tärkeyttä vuorovaikutustilanteissa. Tavoitteena on tuoda esiin kansainvälisen kompetenssin osaamisen tärkeys työelämässä, sekä lisätä tietoisuutta kyseisestä ilmiöstä. Tutkimuksen tuloksista ilmenee haastateltavien kyky ratkaista kulttuurillisia konfliktitilanteita, sopeutua kohdekulttuuriin sekä heidän kertomuksia erilaisista väärinymmärryksistä vuorovaikutustilanteissa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen, mutta osa tutkimuskysymyksistä toteutettiin kvantitatiivisen tutkimusmenetelmän avulla. Kvantitatiivisten tutkimustulosten tarkoituksena on löytää yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia tutkimukseen osallistuneiden vastauksista. Kvalitatiivisten tutkimustulosten tarkoituksena on puolestaan tukea kvantitatiivisia tutkimustuloksia tuomalla niihin kontekstisidonnaisuutta sekä tutkimuksen vastanneiden henkilökohtaisia kokemuksia ja näkökulmia.

Pro gradu-tutkielmassani selvitän, mitä haasteita liittyy maahanmuuttajien kouluttamiseen sekä heidän kielitaitoaan mittaavan kielitutkinnon laadintaan. Kontekstina tutkimukselle on ranskalainen aikuiskoulutuskeskus, jossa koulutettiin vuoden 2018 aikana 1 000 maahanmuuttajaa ja heitä varten aloitettiin uuden ranskan kielen tutkinnon laadinta, jossa otetaan huomioon maahanmuuttajien kielitaitotarpeet työelämään integroitumisen näkökulmasta. Olen liittänyt nämä lähtökohdat tutkimukseeni siten, että tutkimuskysymykseni on kaksivaiheinen: Mitä haasteita liittyy maahanmuuttajien kouluttamiseen sekä maahanmuuttajille tarkoitetun ranskan kielen tutkinnon kehittämiseen? Kvalitatiivisen tutkimukseni aineisto on kaksiosainen. Aineiston keruumenetelmässä käytin aktiivista osallistuvaa havainnointia. Primäärilähde pohjautuu maahanmuuttajien koulutusohjelmaan, jota varten haastattelin 16 aikuiskoulutuskeskuksen työntekijää. Kielitutkinnon materiaalit ovat tutkimusaineistoni sekundaarilähde. Analysoin molemmat aineistoni temaattisesti. Haastattelujen perusteella maahanmuuttajille suunnatussa koulutusohjelmassa sen suurin anti oli sen monipuolisuus: kielen opetus, ammatillinen koulutus, majoitus- ja ruokapalvelut. Näin ollen projekti edesauttaa maahanmuuttajien integroitumista ranskalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään, joka oli kaikkien vastanneiden kesken projektin suurin panos. Projektin liittyviä haasteita oli kuitenkin monia. Maahanmuuttajien koulutukseen liittyvät haasteet liittyivät eniten ranskan kielen taitoon, joka oli heikko vielä koulutusohjelman päätyttyä (69 % vastaajista). Työntekijöitä koskevat haasteet liittyivät muun muassa siihen, että projektiin rekrytoidut työntekijät eivät saaneet tarpeeksi tietoa ja koulutusta projektiin liittyvistä opetusmenetelmistä (56 % vastaajista). Projektinhallintaan liittyviä haasteita oli muun muassa se, ettei koulutuskeskus ole aiemmin kouluttanut maahanmuuttajia eikä siten ranskan kielen opetusta ole aiemmin järjestetty (31 % vastaajista). Projektia varten rekrytoitiin ranskan kielen kouluttajia ulkopuolelta, joka oli ylimääräinen, mutta pakollinen lisäkulu. Kehitettäviä puolia ilmeni muun muassa ranskan kielen opetukseen panostamisena sekä maahanmuuttajille tarkoitettujen palvelujen kehittämistarpeena. Tuleva ranskan kielen tutkinnon tarkoitus on edesauttaa Ranskaan saapuvia maahanmuuttajia. Projekti on haastava, kun pääosassa on maahanmuuttajien työelämävalmiuksia mittaava kielitaito, jonka myötä integroituminen työelämään tapahtuisi nopeammin. Kielitutkinnon luetun ja kuullun-ymmärtämisosiot ovat sähköisessä muodossa monivalintakysymyksinä ja siinä arvioidaan yleisiä työelämään ja ranskalaiseen yhteiskuntaan liittyviä tietoja ja taitoja. Puhutun ja kirjoitetun ranskan kielen tuotto arvioidaan puolestaan maahanmuuttajan ammattiin tai tulevaan ammattiin liittyvillä kysymyksillä. Tutkinnon arviointimuodollisuudet ja tavoitteet ovat selkeät, mutta tulosten perusteella kyseessä on ranskan kielen testi, jonka käyttötarkoitus rajoittuu ensi kädessä koulutusohjelmaan osallistuville maahanmuuttajille.

Tämän kontrastiivisen tutkimuksen aiheena on suomen kielen sijamuodon, essiivin, ranskankieliset vastineet Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi -romaanin (1975) ranskannoksessa Le lièvre de Vatanen (1989), jonka on kääntänyt Anne Colin du Terrail. Aineisto koostuu 149 produktiivisesta essiiviesiintymästä ja niiden ranskankielisistä vastineista. Aiheen valinnan motiivina ovat ranskan ja suomen kielen typologiset erot. Hypoteesit ovat seuraavat: 1) essiivin yleisin funktio on predikatiiviadverbiaali ja 2) yleisin suomen nominativus absolutus -rakenteen vastine on ranskan vastaava rakenne. Essiivin ranskankieliset vastineet on jaettu 14 kategoriaan funktion mukaan: subjektin predikatiivi, suora objekti, suoran objektin predikatiivi, prepositiotäydennys, päälause, adverbiaali, absoluuttinen rakenne, adjektiiviattribuutti, irrallinen adjektiiviattribuutti, subjekti, finiittilause, appositio, irrallinen appositio ja lauseen predikaatti. Vastineiden yleisimmät funktiot ovat adverbiaali (30,9%), irrallinen adjektiiviattribuutti (20,1%) ja subjektin predikatiivi (18,1%). Suomen nominativus absolutus -rakennetta vastaa useimmin ranskan absoluuttinen rakenne funktionaan irrallinen appositio (66,7%). Tutkimuksesta selviää, että suomenkielisessä aineistossa essiivin yleisimmät funktiot ovat predikatiiviadverbiaali (91,3%), nominativus absolutus (6,0%) ja appositioadverbiaali (2,7%). Suomen predikatiiviadverbiaalia vastaavat usein ranskan comme- ja en- prepositioilla muodostettavat appositiosyntagmat. Hypoteesit on siis osoitettu tosiksi. Kielelliseltä vastaavuudeltaan ei-eksakteja (tai ei täysin eksakteja) semanttisia vastineita oli eniten (43,6%); muodollisia vastineita puolestaan 36,2% ja semanttisesti eksakteja vastineita 20,1%. Vastineet olivat siis yleisimmin joko semanttisesti ei-eksakteja (tai ei täysin eksakteja) tai muodollisia vastineita. Essiivillä on kolme eri funktiota, kun taas sen vastineilla 14. Usein suomalaisen alkuperäistekstin viesti on odotetusti välitetty ranskaksi prepositiosyntagman avulla, mikä vastaa suomen synteettistä ja ranskan analyyttista luonnetta.

Työn tavoitteena oli selvittää, miten ranskankieliset suhtautuvat suomalaiseen aksenttiin puheessa. Natiivien suhtautumista vieraskieliseen aksenttiin ja vieraan kielen ääntämisen oppimista ja opetusta on tutkittu aiemminkin, mutta ranskankielisten suhtautumisesta suomalaiseen aksenttiin ranskan kielessä ei ole aiempaa tutkimusta. Tutkimus pyrkii toisaalta näyttämään, miten aksenttiin suhtaudutaan ja toisaalta osoittamaan, ettei kielen täydellinen, natiivinkaltainen, ääntäminen ole välttämätöntä ymmärretyksi tulemisessa. Aihe on mielenkiintoinen ja ajankohtainen, sillä ranskaa opetetaan vieraana kielenä ympäri Suomea ja opetus muuttuu ja mukautuu oppijoiden tarpeisiin jatkuvasti. Tutkimus suoritettiin äänitteiden ja kyselylomakkeiden avulla. Tutkimukseen osallistui 6 suomenkielistä opiskelijaa, jotka puhuivat ranskaa ja joiden puhetta äänitettiin yhteensä noin 30 minuutin verran. Kukin suomalainen osallistuja kertoi ensin muutaman kysymyksen avulla itsestään ja luki sitten kaksi tekstiä ranskan oppikirjasta. Äänitteet lähetettiin 16 ranskankieliselle osallistujalle, jotka kuuntelivat äänitteet ja vastasivat niitä koskeviin kysymyksiin. Ranskankieliset arvioivat esimerkiksi äänitteellä kuullun puheen ymmärrettävyyttä ja suomalaisen aksentin voimakkuutta ja antoivat esimerkkejä siitä, miten puhe erosi ranskankielisen puheesta. Lopuksi ranskankieliset vastasivat kysymyksiin, joissa he kertoivat omia mielipiteitään ääntämisen opetuksen tärkeydestä ja siitä, mihin ranskan ääntämisen opetuksessa Suomessa pitäisi kiinnittää huomiota. Tuloksista selvisi, että ranskankieliset suhtautuvat suomalaiseen aksenttiin avoimesti ja positiivisesti. Yhtäkään äänitteistä ei ollut mahdotonta ymmärtää, vaan vahvastakin aksentista huolimatta puheesta pystyi ymmärtämään ainakin pääpiirteet. Ranskankieliset antoivat esimerkkejä yksilökohtaisesti siitä, miten äänitteellä puhunut henkilö voisi parantaa ääntämistään ja ymmärretyksi tulemistaan, mutta myös yleisesti siitä, millaisiin asioihin suomenkielisten oppijoiden tulee ääntämisen opettelussa keskittyä, äänitteiltä saamiensa tietojen perusteella. Suomenkielisiä kannustettiin myös kielenoppimiseen luokkahuoneen ulkopuolella, ranskalaista musiikkia kuuntelemalla, elokuvia katsomalla ja natiivien kanssa rohkeasti puhumalla.

Tutkielman tavoitteena oli saada selville, millä tavalla erilaiset viestintästrategiat ovat esillä uuden opetussuunnitelman mukaisessa ranskan B2/B3 -kielen oppikirjasarjassa J’aime. Samanaikaisesti tutkimuksessa tarkasteltiin, missä määrin oppikirjat tukevat oppilaan kommunikatiivisen kielitaidon kehittymistä. Kieltenopetuksen keskeisenä tavoitteena on ollut jo pitkään viestinnällinen suullinen kielitaito. Tällaisen kielitaidon kehittyminen edellyttää tietoa erilaisista viestintästrategioista. Siksi on perusteltua ottaa selvää siitä, millä tavalla oppikirjat huomioivat tämän näkökulman. Tutkielman ensimmäisessä osassa tarkasteltiin viestinnällisen kielitaidon määritelmää ja sen osa-alueita (kieliopillista, sosiolingvistista, strategista ja vuorovaikutuksellista) eri teorioita ja Eurooppalaista viitekehystä hyödyntäen. Ensimmäisenä tutkittiin, millä tavalla oppikirjojen sisältö tukee viestinnällisen kielitaidon kehittymistä. Kirjoitetuista dialogeista huomattiin, että ne sisältävät runsaasti erilaisiin konteksteihin sidonnaisia viestintästrategioita ja toimivat siten mallina keskustelulle, joka käydään ranskaksi. Suullisten viestinnällisten harjoitusten tarkoituksena oli saada oppilaat keskustelemaan, näyttelemään, reagoimaan, haastattelemaan, kertomaan sekä kysymään ja vastaamaan. Toiseksi haluttiin selvittää, millaisia viestintästrategioita oppikirjoissa esiintyy. Eurooppalaisen viitekehyksen pohjalta strategiat jaettiin vuorovaikutusstrategioihin ja kompensaatiostrategioihin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että oppikirjat tuovat monipuolisesti esille erilaisia vuorovaikutusstrategioita ja asettavat niiden oppimiselle selkeitä tavoitteita. Kirjoissa esiintyy runsaasti suullisia tehtäviä, jotka mahdollistavat strategioiden harjoittelemisen. J’aime-sarjan ensimmäisessä osassa korostuu dialogisten tekstien osuus ja siten J’aime 1 antaa perusteet viestinnällisen kielitaidon kehittymiselle. Vuorovaikutusstrategioiden oppimista aletaan painottaa enemmän J’aime 2 ja J’aime 3 -kirjoissa; esimerkiksi puheenvuorotteluun liittyvien keskustelutaitojen tärkeyttä korostetaan sarjan kolmannessa oppikirjassa. Kompensaatiostrategioita oppikirjoissa esiintyy hyvin vähän eikä niitä juurikaan harjoitella. Kirjojen tekijät kuitenkin kannustavat oppilaita kompensoimaan puuttuvaa kielitaitoa kiertoilmausten sekä ilmeiden ja eleiden avulla.

Tämän kontrastiivisen tutkimuksen aiheena on ranskan kielen morfologisen passiivin sekä on-rakenteen suomenkieliset vastineet Claire Castillonin novellikokoelman Insecte (2006) suomennoksessa Äidin pikku pyöveli (2007), jonka on kääntänyt Lotta Toivanen. Morfologista passiivia ja aktiivimuotoista on-rakennetta on tutkittu yhdessä, koska on-rakenne muistuttaa semanttisesti morfologista passiivia. Ranskankielisestä teoksesta löytyi analysoitavaksi yhteensä 24 morfologista passiivia ja 266 on-rakennetta sekä suomennetusta teoksesta näiden muotojen suomenkieliset vastineet. Ranskan morfologisia passiivimuotoja aineistossa on 24, joista 13 kuuluu finiittimuotoisiin passiiveihin (apuverbi être + partisiipin perfekti) ja 11 infiniittimuotoisiin passiiveihin (partisiipin perfekti + agentti). On-rakenteita aineistossa on 266. Tuloksista selviää, että ranskankielisen aineiston 24 morfologisesta passiivista ja 266 on-rakenteesta vain 87:ää (30,0 %) vastaa suomenkielisessä aineistossa passiivimuoto. Morfologisista passiiveista 6:tta (25,0 %) vastaa suomennoksessa passiivimuoto. Loput morfologisten passiivien suomenkieliset vastineet ovat ei-muodollisia vastineita: 7:ää (29,2 %) vastaa suomenkielisessä aineistossa aktiivimuoto ja loppuja 11 muotoa (45,8 %) vastaavat useat vaihtelevat muodot (nominaalimuoto, yksipersoonainen sanonta, adjektiivi, adverbiaali, absoluuttinen nominatiivi). On-rakenteista 81:tä (30,5 %) vastaa suomenkielisessä aineistossa passiivimuoto. 165:ttä (62,0 %) on-rakennetta vastaa suomennoksessa aktiivimuoto ja loppuja 20 muotoa (7,5 %) useat vaihtelevat muodot (infinitiivi, substantiivi, yksipersoonainen sanonta, adverbiaali, poisjättö, vertailukonjunktio). Voidaan todeta, että vain harvoin ranskan kielen morfologista passiivia vastaa passiivi myös suomessa. Tämä johtuu pitkälti kielten syntaktisista eroista; ranskan kielen morfologinen passiivi taipuu persoonissa ja voi ilmaista tekijän agentin avulla, kun taas suomen kielen passiivi on persoonaton. Voidaan myös todeta, että ranskan kielen on-rakennetta vastaa suomessa useimmiten aktiivimuoto, mutta siinä missä ranskan kielen on-rakenteella muo-dostetussa lauseessa on epämääräinen subjektipronomini on, suomessa aktiivilauseessa on oltava useimmiten määräinen subjekti. Lotta Toivasen eniten käyttämä käännösstrategia on lauseiden rakenteellinen modifiointi: suurinta osaa ranskan morfologisella passiivilla muodostetuista lauseista vastaa suomeksi aktiivimuotoinen lause. Rakenteiden muuttaminen morfologisesta passiivista suomen aktiiviin saa aikaan näkökulma- ja nyanssieroja lauseiden välillä siinä, kuka on lauseessa aktiivinen tekijä ja lauseen semanttinen keskipiste sekä kuka tekojen kohde. On-rakenteen muuttaminen suomen aktiiviin taas vaatii useimmiten sitä, että epämääräinen on-pronomini on korvattava jollakin semanttisesti tarkemmalla, määräisellä subjektilla. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että ranskan kielessä mahdollisuudet varioida passiivi- ja aktiivimuotojen ja niiden ilmaisemien näkökulma- ja nyanssierojen välillä ovat suuremmat kuin suomen kielessä, jossa passiivimuoto on persoonaton ja jossa aktiivimuotoinen lause vaatii useimmiten tarkasti määritellyn subjektin.

Tämä tutkimus käsittelee keväällä 2016 ilmestyneen Stockmannin Premiere-mainoslehdessä esiintyneitä ranskankielisten sanojen ääntämisohjeita. Tutkimuksessa vertailtiin mainoksessa esiintyviä ääntämisohjeita kansainvälisellä foneettisella aakkostolla (I.P.A) tehtyihin transkriptioihin ja pyrittiin selvittämään mitkä asiat vaikuttavat mainoksen ääntämisohjeissa esiintyneisiin eroavaisuuksiin. Tutkimuksesta selviää myös, mitä suomalaisille tyypillisiä ääntämisvirheitä aineistossa esiintyy. Analyysissa käytettiin sekä sisällönanalyysiä että diskurssianalyysia. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla luokiteltiin ja tutkittiin aineiston foneettisia virheitä ja eroavaisuuksia ja pohdittiin niiden takana olevia syitä verraten niitä teoriaan. Aineisto jaoteltiin niiden sisältämien eroavaisuuksien sekä niiden toistuvuuden mukaan. Diskurssianalyysissa otettiin huomioon mainoksen konteksti ja sen tarve pysyä ymmärrettävänä kohderyhmälle, mikä osaltaan vaikuttaa mainoksessa esiintyviin eroavaisuuksiin ja virheisiin ääntämisessä. Tutkimuksessa selvisi, että suurimpana tekijänä mainoksessa esiintyviin eroavaisuuksiin I.P.A:an nähden vaikuttaa tekijöiden halu yksinkertaistaa ranskaa, jotta se olisi helpommin ymmärrettävissä. Tekijöiden äidinkielestä johtuen aineisto sisältää myös paljon nimenomaan suomalaisille tyypillisiä ääntämisvirheitä. Aineistossa on havaittavissa suomen lisäksi englannin kielen vaikutus ranskan ääntämiseen. Vaikka mainoksen ääntämisohjeet sisältävätkin eroavaisuuksia ja virheitä verrattuna foneettisella aakkostolla tehtyihin ohjeisiin, on yksinkertaistaminen tämänkaltaisessa kontekstissa oikeutettua, jotta Stockmannin asiakkaiden olisi helpompi lukea mainosta

Tutkielma tarkastelee puhuttelumuotojen käyttöä suomen-, ruotsin-, englannin- ja ranskankielisissä Muumi-sarjakuvissa. Tutkimuksen kohteena ovat eri puhuttelusubstantiivit ja niihin liittyvät paralingvistiset keinot. Aineisto koostuu ensimmäisestä englantilaiselle The Evening News -sanomalehdelle julkaistusta Muumi-sarjakuvasta ja sen englannin-, ranskan- ja suomenkielisistä käännöksistä. Vaikka Muumi-sarjakuvat julkaistiin ensiksi englanniksi, Tove Jansson kirjoitti ne ruotsiksi, ja hänen veljensä Lars, joka myöhemmin otti sarjakuvien tekemisen kokonaan vastuulleen, käänsi ne englanniksi. Englannin- ja suomenkieliset alakorpukset on käännetty ruotsista, kun taas ranskankielinen alakorpus on käännetty englannista. Analyysissa ruotsinkielisen alakorpuksen 45, suomenkielisen 36, englanninkielisen 56 ja ranskankielisen 53 puhuttelusubstantiivia on jaettu viiteen luokkaan: 1) erisnimet, 2) herra-, rouva- ja neiti-tyyppiset tittelit, 3) erilaisia ihmissuhteita kuvaavat termit, 4) hellittelynimet ja 5) haukkumanimet. Paralingvistiset keinot on jaettu kahteen luokkaan niiden kirjallisen ilmaisutavan mukaan: 1) välimerkit ja 2) typografiset keinot. Tutkimus osoittaa, että puhuttelusubstantiivien ja erityisesti typografisin keinoin välitettyjen paralingvististen keinojen käyttö on tavallisinta englanninkielisessä alakorpuksessa. Suomenkielisessä alakorpuksessa puhuttelusubstantiivien käyttö taas on vähäisintä. Erona ruotsin ja ranskan kielen puhuttelukäytäntöihin englannin kielessä puhuttelusubstantiivien ja muiden puhuttelumuotojen käyttö on yleisempää, koska se käyttää vain yhtä puhuttelupronominia yksikön ja monikon toisessa persoonassa (you); suomen kielessä niiden käyttö taas on rajattu melkein yksinomaan tilanteisiin, joissa puhuteltavalta vaaditaan jonkinlaista reaktiota. Nämä ominaispiirteet voivat selittää erot eri alakorpuksien välillä. Puhuttelusubstantiiveista yleisimpiä kaikissa alakorpuksissa olivat erisnimet, varsinkin etunimet. Paralingvistisiä keinoja käytettiin korostamaan puhujan tunnetilaa ja tunteiden voimakkuutta. Välimerkkejä käytettiin monipuolisemmin englannin- ja ranskankielisissä kuin ruotsin- ja suomenkielisissä alakorpuksissa. Tavallisin välimerkki oli huutomerkki. Typografisista keinoista yleisin oli keskisuuren tai suuren fontin käyttö; useimmiten käytettiin monia keinoja yhtä aikaa. Englanninkielinen alakorpus käytti huomattavasti enemmän typografisia keinoja puhuttelusubstantiivien yhteydessä; muut käyttivät niitä hyvin vähän. Voidaan kokoavasti todeta, että vaikka aineisto ei vastaa autenttista kielenkäyttötilannetta, puhuttelusubstantiivien ja paralingvististen keinojen käyttö alakorpuksissa heijastelee jokaisen kielen ominaispiirteitä.

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko ääntämisen opetuksella sijaa suomalaisissa ranskan kielen oppikirjoissa. Syksyllä 2016 käyttöön otetut lukion opetussuunnitelman perusteet korostavat viestinnällisyyttä vieraiden kielten opetuksessa. Ymmärrettävä ääntäminen on olennainen osa suullista viestintää, minkä vuoksi ääntämisen opetukseen on suotavaa kiinnittää huomiota. Tutkimuksessa tarkasteltiin kahden 2010-luvulla ilmestyneen oppikirjasarjan, Escalier’n ja J’aimen, ääntämisen opetukseen liittyvää sisältöä sekä sen suhdetta voimassa olevaan B2- ja B3 -kielten opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelma on tärkein opetusta ohjaava tekijä Suomessa, ja sen vuoksi oppikirjojen tulee noudattaa sitä. Aluksi tutkittiin, mitä ranskan ääntämisen piirteitä oppikirjat käsittelevät. Oppikirjoissa esiintyvät ominaisuudet voidaan jaotella kolmeen luokkaan, jotka ovat ääntämisen ja kirjoitusasun väliset erot, yksittäiset äänteet sekä puheen sujuvuus. Luokat voivat olla myös päällekkäisiä, sillä jotkin oppikirjoissa käsiteltävät aiheet kuuluvat kahteen eri luokkaan. Tämän lisäksi kirjasarjojen tehtävät jaoteltiin Celce-Murcian luokittelulla erilaisiin tehtävätyyppeihin. Ääntämistehtäviksi laskettiin sekä ääntämisen harjoitteluun ensisijaisesti keskittyvät tehtävät että muut suullista ilmaisua sisältävät tehtävät, sillä kaikissa suullisissa tehtävissä on myös ääntämistä. Celce-Murcian järjestelmään oli tarpeen lisätä luokkia, joitakin tehtävätyyppejä oli mahdoton sisällyttää Celce-Murcian luokitteluun. Tutkimme myös oppikirjoissa ääntämisen opettamisen apuna käytettäviä transkriptioita. Lopuksi tutkittuja aiheita verrattiin opetussuunnitelman ääntämisen opetukselle asettamiin tavoitteisiin. Tutkimuksen tuloksista selviää, että oppikirjat esittelevät usein ääntämisen piirteitä omissa tehtäväosioissaan, joihin voi tehtävien lisäksi kuulua sääntöjen selityksiä. Tavallisimpia tehtävätyyppejä ovat vapaa tuottaminen ja ääneen lukeminen, kun kaikki ääntämistehtävät lasketaan yhteen. Ääntämisen parantamista ensisijaisena tarkoituksenaan pitävien tehtävien määrä vähenee huomattavasti Escalier-sarjan edetessä, jolloin ääntämisen oppiminen suullisen viestinnän tehtävissä korostuu. J’aime on sarjana vielä keskeneräinen, joten ääntämisen opetuksen sarjansisäisestä kehityksestä ei saatu yhtä kokonaisvaltaista kuvaa kuin Escalier’ssa. Vapaa tuottaminen heijastelee viestinnän painottamista opetussuunnitelmassa, joka ei kuitenkaan huomioi ääntämistä itsenäisenä kieltenoppimisen osa-alueena kuin yhden virkkeen verran. Tähän nähden molemmat oppikirjasarjat käsittelevät ääntämistä huomattavasti runsaammin kuin opetussuunnitelmassa on mainittu. Molemmista kirjasarjoista löytyy kuitenkin virheellisiä tietoja ranskan ääntämiseen liittyen.

Työn tavoitteena oli selvittää miten ylioppilaskirjoitukset vaikuttavat lukiolaisten ranskan kielen opiskeluun ja opiskelumotivaatioon. Ylioppilaskirjoituksissa ei testata kaikkia kielitaidon osa-alueita, esimerkiksi suullista kielitaitoa. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijat saattavat kielen opiskelussaan tähdätä vain ylioppilaskirjoituksissa vaadittuihin taitoihin ja opiskelijoiden motivaatio saattaakin vaihdella riippuen heidän suhtautumisestaan ylioppilaskokeeseen. Tämä tekee aiheesta mielenkiintoisen tutkimuskohteen, sillä opiskelumotivaatio voi vaihdella hyvinkin paljon opiskelijoiden välillä. Lisäksi selvitettiin taustasyitä opiskelijoiden ranskan kielen valinnalle ja heidän mielipidettään ranskan kielen opiskelusta tällä hetkellä. Tutkimusmetodina oli kyselylomake, joka koostui monivalintakysymyksistä, joihin sai esittää perusteluita, sekä yhdestä avoimesta kysymyksestä. Tutkimukseen osallistui 20 toisen vuoden lukio-opiskelijaa kahdesta eri pitkän ranskan ryhmästä kahdelta eri paikkakunnalta. Vastaajat valittiin ikäluokan perusteella, sillä lukion toisen vuoden opiskelijoille ylioppilaskirjoitukset eivät ole vielä ajankohtainen, muttei liian kaukainenkaan aihe. Tällä tavoin pyrittiin saamaan mahdollisimman objektiivinen käsitys aiheesta. Tuloksista kävi ilmi, että opiskelijoiden mielestä ranskan kielen opetus lukiossa ei painotu liiaksi ylioppilaskirjoituksiin ja niihin valmistautumiseen. Opiskelijat pitivät ylioppilaskirjoituksiin valmistautumista oppitunneilla hyvänä asiana eivätkä kokeneet ranskan kielen ylioppilaskokeen vaikuttavan liikaa heidän omaan opiskeluunsa tai opiskelumotivaatioonsa. Syitä kielen valinnalle olivat pääasiallisesti vanhemmat ja kaverit, mutta myös oma kiinnostus ja halu oppia kieltä nousivat esiin. Samankaltaisia tuloksia on saatu aikaisemmissa tutkimuksissa. Monet opiskelijat uskoivat myös hyötyvänsä ranskan kielen opiskelustaan tulevaisuudessa esimerkiksi työmarkkinoilla.

Työn tarkoituksena oli tutkia ranskan kielen oppikirjan J’aime 1:sen ääntämisharjoituksia ja sitä, onko niissä noudatettu uusimpia peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmien perusteita. J’aime-kirjasarja on tehty yläkoulus-sa tai lukiossa alkavan ranskan opetukseen (B2 tai B3 kieli). Aihe on mielenkiintoinen, koska uusia opetussuunni-telmien perusteita on alettu toteuttaa peruskouluissa ja lukiossa syksyllä 2016 ja J’aime-kirjasarjan sanotaan noudattavan näitä uusia perusteita. Halusin tutkia juuri ääntämisharjoituksia, koska ääntämisellä on tärkeä rooli siinä, tuleeko ymmärretyksi kohdekielellä. Tutkimukseen valittiin kirjasarjan ensimmäinen kirja, koska ääntämi-sen perusteet luodaan jo opintojen alussa. Tutkimuksessa tutkittiin ensin niin peruskoulun kuin lukion opetussuunnitelmien perusteita ja katsottiin, monesti-ko ääntäminen on niissä mainittu ja mitä tavoitteita sen opettamiseen liittyy. Huomioon otettiin vain ne kohdat, joissa puhutaan yläkoulussa tai lukiossa alkavan vieraan kielen opetuksesta. Tämän jälkeen jokainen ääntämis-harjoitus oppikirjasta tutkittiin ja katsottiin, toteutuvatko opetussuunnitelmissa ääntämisen opettamiselle esitetyt tavoitteet harjoitteissa. Valitut harjoitukset löytyivät kaikki oppikirjan sisällysluettelosta ”ääntäminen” kohdan alta. Tulin tutkimuksessa siihen tulokseen, että opetussuunnitelmien perusteiden ääntämistä koskevat tavoitteet voi saavuttaa J’aime 1 – oppikirjan avulla. Näitä tavoitteita ei kuitenkaan löytynyt opetussuunnitelmien perus-teista useita ja oli myös mahdollista huomata, että ne olivat hyvin laajoja. Opetussuunnitelman perusteet eivät siis anna selkeitä ja suoria ohjeita siihen, kuinka ääntämistä tulisi opettaa yläkoulussa tai lukiossa ranskaa aloit-taville oppilaille.

Tässä tutkimuksessa perehdytään kielioppisääntöjen esitystapaan uudessa b2/b3 -kielen ranskan oppikirjasarjassa Escalier. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, missä määrin siinä otetaan huomioon suo-menkielinen oppija sekä miten siinä peilautuvat ranskalaisten lähdekielioppien esitystavat. Tutkimuksen teoreettisena pohjana käytetään Sorbonnen yliopiston GRAC-tutkimusryhmän (2011) tekemää tutkimus-ta opetuskielioppien kontekstualisaatiosta. Kontekstualisaation käsitteellä viitataan tutkimuksessa siihen, kuinka yleisö, jolle kielioppi on suunnattu, otetaan huomioon sen sisältämissä esitystavoissa sekä sisällöissä, muun muassa mukauttamalla kielioppisääntöjä kohdeyleisölle ymmärrettävämmiksi. Escalier- sarja valikoitui tutkimuksen aineistoksi uutuutensa takia: se oli tutkimuksen tekohetkellä uusin julkaistu lukion ranskan B-oppimäärään suunnattu kirjasarja. Oletuksena oli, että tämän takia kieliopin esitystavoissa olisi otettu huomioon jo aiemmin tehty tutkimus kieliopin opetuksesta ranskankielen oppi-kirjasarjoissa, joissa on todettu esitystapojen olevan usein vaillinaisia tai osittain jopa virheellisiä (esim. Kalmbach 2005). Etsin kirjasarjan kielioppiosioista esitystapoja, joissa kohdeyleisön erityispiirteitä oppijoina on otettu huomioon. Tällaisia kontekstualisaation ilmentymiä ovat esimerkiksi erilaiset visuaalista oppimista helpottavat taulukot, sekä äidinkielen ja kohdekielen sääntöjen rinnakkain asettelu ja vertailu keskenään. Tutkimuksessa poimittiin kirjasarjasta kaikki tällaiset esitystavat, jonka jälkeen ne luokiteltiin kahdeksaan ryhmään sen mukaan, minkälaista kontekstualisaatiota ne edustavat. Taulukot ja erilaiset visualisoinnit muodostivat suurimman yksittäisen ryhmän, mutta kirjasarjasta löytyi esimerkkejä kaikista ryhmistä. Apuna luokittelussa käytettiin GRAC-tutkimusryhmän laatimaa luokitusta. Tämän jälkeen il-mentymien joukosta valittiin 11 tapausta, joita tarkasteltiin lähemmin tutkimuksen toisessa osassa. Tutkittuja kielioppiosioita kirjasarjassa oli yhteensä 119. Yksittäisten ilmentymien laskeminen osoittautui hankalaksi, sillä esimerkiksi monet käännetyt termit esiintyivät sarjassa monta kertaa, ja moni kielioppiosio sisälsi useita eri kontekstualisaation piirteitä. Pääkieli kaikissa osioissa oli suomi, ja esimerkiksi koh-dekielen ja suomen kielen eroja vertailtiin usein keskenään. Kielioppiosiot sisälsivät lähdekieliopeista osittain hyvinkin paljon poikkeavia huomioita, ja joidenkin kohdalla kyse oli suoranaisista virheistä. Voidaankin sanoa, että kontekstualisaatio on määrittävä piirre kirjasarjan kielioppiosioissa, sillä suomalaisoppija otetaan huomioon usein eri tavoin kieliopin esitystavoissa.

Kieliahdistuksella tarkoitetaan kaikkia niitä ahdistuksen ja jännityksen tunteita, joita kieltenopiskelijat kokevat vieraan kielen opiskeluun liittyvissä tilanteissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ranskan kielen yliopisto-opiskelijoiden kokemaa kieliahdistusta sekä opiskelijoiden itsensä että heidän opettajiensa näkökulmasta. Laadullisen tutkimuksen aineisto koostuu opiskelijoiden kirjoittamista narratiiveista eli kertomuksista sekä materiaalista, joka kerättiin opettajille pidetyissä puolistrukturoiduissa haastatteluissa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten opiskelijat kokevat kieliahdistuksen, mitkä ovat sen syyt ja seuraukset sekä helpottaako ahdistus opintojen edetessä. Tavoitteena on myös kartoittaa opettajien ajatuksia opiskelijoiden kokemasta kieliahdistuksesta ja tutkia, onko ahdistusta mahdollista lieventää tai jopa ennaltaehkäistä. Tulokset osoittavat, että kieliahdistusta koetaan erityisesti niissä tilanteissa, joissa opiskelija joutuu puhumaan ranskaa. Opettajan kysymykseen vastaaminen, suulliselle kurssille osallistuminen ja esitelmän pitäminen jännittävät toisinaan niin paljon, että ahdistunut opiskelija saattaa alkaa vältellä kieleen liittyvää toimintaa esimerkiksi jättämällä luentoja väliin. Merkittävin syy kieliahdistuksen kokemiselle on ryhmien heterogeenisuus eli huomattavat erot opiskelijoiden tasossa varsinkin ensimmäisinä opiskeluvuosina. Yksi ratkaisu tasoerojen lieventämiseen voisi olla erillinen kurssi suoraan lukiosta tuleville opiskelijoille, jotka saisivat halutessaan mahdollisuuden parantaa kielitaitoaan ja totutella yliopisto-opiskeluun jo ennen varsinaisten, kaikille yhteisten kurssien alkamista. Toinen keskeinen tutkimuksessa esiin noussut ongelma liittyy sukupolvien väliseen kuiluun. Haastatellut opettajat ovat saaneet normatiivisen kielikasvatuksen, kun taas opiskelijat edustavat nykykoulua, jonka kieltenopetuksessa painotetaan kommunikatiivisuutta kieliopin sijaan. Näin ollen opettajien ja opiskelijoiden käsitykset kielenoppimisesta sekä siihen liittyvät tavoitteet vaihtelevat merkittävästi. Tämä saattaa myös osaltaan vaikuttaa opiskelijoiden kokemaan ahdistukseen, sillä osan mielestä heiltä vaaditaan enemmän kuin mihin he kokevat pystyvänsä. Tutkimuksen perusteella parhaat keinot kieliahdistuksen lieventämiseen ovat kannustavampi, keskustelevampi ja tuttavallisempi ilmapiiri opiskelijoiden ja opettajien välillä sekä pidempiaikainen oleskelu ranskankielisessä maassa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opintoja.

Työn tavoitteena oli selvittää missä määrin lukion ranskan oppikirjat Escalier 3 ja Escalier 4 esittelevät ranskan kielen alueellisia variaatioita. Alueelliset variaatiot olivat kiinnostava tutkimusaihe, sillä ranska on maailmanlaajuisesti puhuttu kieli ja kielen puhujien määrä on jatkuvasti kasvussa Afrikan ranskankielisten maiden asukaslukujen kasvaessa. Tutkijat ovatkin arvelleet, että ranskan kielestä tulee vuoteen 2050 mennessä maailman puhutuin kieli. Lisäksi globalisaation myötä ihmiset kommunikoitavat enenevissä määrin keskenään eri kielillä, joten erilaisten puhevarianttien ymmärtäminen on hyvinkin merkittävää. Jos vierasta kieltä oppiessaan ei tutustu kielen variantteihin, voi myöhemmin kohdata tilanteita joissa tuttu kieli kuulostaakin vieraalta eikä auta pääsemään yhteisymmärrykseen. Oletuksena olikin, että oppikirjat ottavat erilaiset ranskan kielen variantit esille muutamissa kirjojen kappaleissa laajentaakseen oppijoiden ymmärrystä kyseisestä kielestä. Tutkimuksen kohteena oli Escalier-kirjasarjan kaksi viimeisintä osaa eli Escalier 3 ja Escalier 4, jotka on tarkoitettu lukio- sekä aikuisopetukseen. Tutkimuksessa käytetty metodi oli sisällönanalyysi. Kirjojen sisältö käytiin läpi systemaattisesti ja huomioon otettiin niin kirjalliset tekstit ja tehtävät kuin opettajan CD:n auditiivinen materiaali. Ranskan kielen alueelliset variantit jaettiin tutkimusta varten kahteen ryhmään: lausuminen ja sanasto. Siitä huolimatta, että Escalier 3 ja Escalier 4 pyrkivät esittelemään frankofonista maailmaa autenttisten tarinoiden ja kulttuuritekstien avulla, ranskan alueellisia variaatioita ei käsitelty kummassakaan kirjassa. Tulos oli melko yllättävä, mutta syyt niiden poisjättämiseen oppimateriaalista voivat olla moninaiset. Toki oppikirjat toimivat opetuksessa ja oppimisessa vain apuvälineenä eikä opittavat ilmiöt rajoitu vain kirjan tarjoamaan sisältöön.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän opettajien tottumuksia ja hyväksi havaittuja käytäntöjä teknologian käytöstä ranskan kielen suullisen kielitaidon opetuksessa ja arvioinnissa. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: miten opettajat käyttävät teknologiaa ja mitä on hyvä teknologian käyttö. Nämä kaksi pääkysymystä sisältävät useita alakysymyksiä. Tutkimus on rajattu koskemaan peruskoulun ja lukion ranskan kielen opettajia. Tutkimusaineistona on e-lomakkeena toteutettu kysely, johon vastasi 47 opettajaa. Aineistoa täydentävät kolme lyhyttä haastattelua, joissa syvennetään kyselyn teemoja ja pohditaan syitä tuloksiin. Lisäksi keskeinen osa työtä on luku, jossa esitellään lyhyesti kaikki opettajien vastauksissaan esille tuomat sovellukset ja nettisivut. Tulokset osoittavat, että 93% opettajista käyttää teknologiaa suullisen kielitaidon opetuksessa vähintään pari kertaa kuussa, ja jopa 43% käyttää sitä lähes joka tunti. Käytetyimmät laitteet ovat tietokone, tabletti, älytaulu ja älypuhelin. Arvioinnissa teknologian käyttö on vähäisempää, vain 30% opettajista sanoo käyttävänsä sitä vähintään pari kertaa kuussa. Suurin osa opettajista, 77%, on sitä mieltä että teknologia on hyödyllistä. Opettajien vastauksista nousi esiin kolme pääasiallista vinkkiä teknologian käyttöön. Ensinnäkin äänittäminen ja videointi ovat erinomaisia tapoja harjoitella ja myös arvioida suullista kielitaitoa. Toiseksi internet tarjoaa loputtomasti autenttista materiaalia kuullunymmärtämiseen. Kolmanneksi on huomioitava käytännön vaatimukset, eli testattava aina teknologian toimivuus ja valittava tarpeeksi helpot sovellukset, jotta niiden opetteluun ei mene liikaa aikaa. Hyödyllisimmäksi mainitut sovellukset ja nettisivut ovat iMovie, Kahoot, Puppet Pals, QuickVoice, Quizlet, Showbie, Sock Puppet, Vocaroo, Whatsapp ja Youtube. Vaikka suurin osa opettajista suhtautuu teknologiaan myönteisesti, sen ongelmat tiedostetaan myös hyvin. Opettajien vastauksissa nousee erityisesti esiin uusien työtapojen omaksumiseen kuluva aika, teknologian pedagogisesti perustellun käytön vaikeus ja teknologian jatkuvan kehityksen mukana pysymisen haaste. Silti teknologian nähdään pääasiassa tuovan lisäarvoa opetukseen ja olevan välttämätön osa niin nykyajan kuin tulevaisuuden kielenopetusta.

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitä mieltä suomalaiset englannin ja ranskan opettajat ovat ääntämisen roolista kieltenopetuksessa, ja millaisin keinoin he tukevat oppilaidensa ääntämisen oppimista. Alan kansainvälisessä tutkimuksessa olettamus on usein, että opettajat opettavat omaa äidinkieltään, joten halusin tällä tutkimuksella myös selvittää, miten suomalaiset kieltenopettajat kokevat oman roolinsa opettamiensa kielten ei-syntyperäisinä puhujina. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen, ja sen aineisto kerättiin haastattelemalla viittä opettajaa, joista jokainen opettaa tai on opettanut sekä englantia että ranskaa, joko peruskoulu- tai lukiotasolla. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina ja ne nauhoitettiin ja litteroitiin. Tämän jälkeen niiden sisältö analysoitiin teemoittain sisällönanalyysin menetelmiä käyttäen. Teemat valittiin tutkimuksen neljän tutkimuskysymyksen perusteella. Tutkielman tulokset osoittavat, että haastateltavat pitävät ääntämisen roolia tärkeänä sekä englannin että ranskan opetuksessa, etenkin kielenoppimisen alkuvaiheessa. Ääntämisen oppimisen tärkeimpänä tavoitteena haastateltavat pitävät ymmärrettävyyttä, ja heidän mielestään opetuksessa on tärkeää painottaa sekä yksittäisiä äänteitä että prosodisia piirteitä. Ranskan ja englannin erilaisista rooleista johtuen informaalilla oppimisella on suurempi merkitys englannin kuin ranskan ääntämisen omaksumisessa. Tämän vuoksi ranskan ääntämisen oppiminen painottuu enemmän luokkahuoneeseen, ja tuen tarve on suurempi. Perinteisten metodeiden kuten ääneen lukemisen ja virheiden korjaamisen lisäksi opettajat kertoivat ääntämisen opettamisessa käyttävänsä mm. erilaisia pari- ja ryhmätyöskentelytapoja, kuten pelejä. Englannin ja ranskan ei-syntyperäisinä puhujina opettajat kokevat ymmärtävänsä oppilaidensa vaikeuksia syntyperäisiä puhujia paremmin. Toisaalta he pitävät omien ääntämistaitojensa ylläpitämistä ja kehittämistä tärkeänä, jotta he voivat toimia hyvänä ääntämismallina oppilailleen.

Tutkimus vertaillee Charles Baudelairen runokokoelman Les Fleurs du mal (1857) kahdessa suomennoksessa (Yrjö Kaijärvi 1962, Antti Nylén 2011) käytettyjä käännösstrategioita. Käännösstrategiat on jaettu Andrew Chestermanin luokituksen mukaan kolmeen pääkategoriaan (kieliopilliset, semanttiset ja pragmaattiset strategiat). Jokainen pääkategoria on jaettu kymmeneen alaluokkaan. Työn tavoitteena on selvittää käännösstrategioiden käytön eroja ja yhtäläisyyksiä 1900-luvun puolivälin ja 2000-luvun alun suomalaisissa runokäännöksissä. Tutkimuksen korpus käsittää vain molemmissa käännöksissä esiintyvät runot. Suomennokset sisältävät yhteensä 2163 käännösstrategiaa. Johdanto esittelee runouden kääntämisen erityispiirteitä sekä Chestermanin teorian käännösmeemeistä ja käännösstrategioiden luokittelun, johon analyysi perustuu. Korpuksen 2163 strategiaesiintymästä 961 (44,4 %) esiintyy Kaijärven käännöksessä ja 1202 (55,5 %) Nylénin käännöksessä. Kolmesta pääkategoriasta suomentajat ovat käyttäneet eniten kieliopillisia strategioita. Niitä esiintyy yhteensä 1097 kertaa, joista 512 (46,7 %) Kaijärven käännöksessä ja 585 (53,3 %) Nylénin käännöksessä. Semanttisia strategioita puolestaan esiintyy toiseksi eniten, yhteensä 690 kertaa, joista 272 (39,4 %) Kaijärven suomennoksessa ja 418 (60,6 %) Nylénin suomennoksessa. Vähiten on käytetty pragmaattisia strategioita, joita esiintyy yhteensä 376 kertaa. 176 (46,8 %) käytetyistä pragmaattisista strategioista esiintyy Kaijärven käännöksessä ja 200 (53,2 %) Nylénin käännöksessä. Tyyliltään suomennokset eroavat eniten siinä, että Kaijärvi on pyrkinyt säilyttämään alkuperäisten runojen sonettimuodon, säkeet ja riimit, kun taas Nylén ei käännä sidottuun mittaan. Nylén korostaa helppolukuisuutta erityisesti suomenkielisen lukijan kannalta. Loppupäätelmänä voidaan todeta, että suomentajat lähestyvät käännöksiään eri näkökulmista. Kaijärvi painottaa Nyléniä enemmän runojen alkuperäisen muodon säilyttämistä.

Työssä tarkastellaan pseudolohkolauseen käyttöä suomen- ja kanadanranskankielisten opiskelijoiden laatimissa maisterivaiheen opinnäytetöissä. Korpus koostuu 57 Jyväskylän, Tampereen ja Montréalin yliopistoissa laaditusta ranskankielisestä työstä, jotka sisältävät yhteensä 204 pseudolohkolausetta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, missä määrin rakennetta esiintyy suomalaisten ja ranskaa äidinkielenään puhuvien tuottamassa kirjoitetussa kielessä, ja verrata tuloksia keskenään. Pseudolohkolause on sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä varsin yleinen niin kutsuttu fokalisoiva rakenne, jota esiintyy samankaltaisena myös suomen kielessä. Sen perusrakenne vastaa ce qui/ce que […] c’est -tyyppistä lausetta, mutta sillä on myös muunlaisia variantteja. Korpuksessa esiintyvät pseudolohkolauseet jaettiin 11 eri ryhmään rakenteessa käytetyn fokalisoidun elementin sekä rakenteen ensimmäisen osan sisältämän elementin esim. relatiivipronominin (ce qui, ce que) tai si-konjunktion mukaan. Analyysistä käy ilmi, että pseudolohkolauseen käyttö on jonkin verran yleisempää kanadanranskankielisten kuin suomenkielisten opiskelijoiden töissä. Yleisesti ottaen rakenteen käyttö näyttää kuitenkin olevan vähäistä (keskimäärin alle 5 lausetta per työ). Suomenkieliset ja kanadanranskankieliset käyttävät pseudolohkolauseen perusmuotoa suhteellisesti yhtä paljon, mutta kanadanranskankielisillä esiintyy enemmän rakenteen muita variantteja. Esimerkiksi si-alkuisia rakenteita ei suomenkielisten laatimissa töissä esiinny lainkaan, kun taas ranskakielisten töissä rakenne on toiseksi yleisin. Sekä suomenkielisillä että kanadanranskankielisillä pseudolohkolauseen perusrakenteessa eniten fokalisoitu elementti on nominaalisyntagma ja eniten käytetty relatiivipronomini ce qui. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että pseudolohkolauseen sisältämän c’est-presentatiivin käytössä ilmenee vaihtelua sekä suomen- että ranskankielisten töissä. Yleisin tapa on presentatiivin korvaaminen kopulalla ilman ce-pronominia. Pseudolohkolauseen vähäisyyttä sekä siinä esiintyviä presentatiivivirheitä voidaan osaltaan selittää tekstityypillä. Korpuksen muodolliset ja pääosin objektiiviset akateemiset tekstit eivät edistä yleisesti ottaen puhekielisenä pidetyn, usein tunteita ja mielipiteitä ilmaisevia verbejä sisältävän rakenteen käyttöä. Presentatiivin korvaaminen kopulalla poistaa puhekielisenä pidetyn, kaksiosaisen c’est-rakenteen. Myös nominaalisyntagman suosimista fokalisoituna elementtinä voidaan selittää tekstityypillä. Usein lyhyt ja ytimekäs nominaalisyntagma, joka ei vaadi rakenteeseensa subjektia, on personaattomampi, ja siten palvelee paremmin objektiivisten tekstien konventioita.

Kieli on jatkuvassa muutoksessa ja sisältää monia eri tasoja. Tyypillinen kielen kahtiajako on tehty usein kirja- ja puhekielen välille. Perinteisesti näistä kirjakieltä kieliopillisine normeineen on pidetty arvostetumpana ja puhekieli nähty vähemmän merkityksellisenä. Nykyään tilanne on muuttunut uusien viestintämuotojen ja sosiaalisen median käytön kasvun myötä ja puhekielisyyksiä esiintyy paljon myös kirjoitetussa muodossa. Teoreettisina lähtökohtina tässä pro gradu -tutkielmassa ovat puhe- ja kirjakielen suhde sekä kirjoitettu puhekieli. Tarkemmin tässä työssä keskitytään siihen, kuinka puhekieliset rakenteet ilmenevät kirjoitetussa muodossa näytelmäteksteissä ja millä keinoin näytelmäkirjailijat siirtävät puhekielisyyksiä teoksiinsa. Tutkimusaineisto koostuu viidestä 2000-luvulla kirjoitetusta ranskankielisestä nykynäytelmästä, jotka on kirjoitettu pitkälti dialogien muotoon. Näytelmätekstit eroavat muista kaunokirjallisista teksteistä siinä mielessä, että ne on ensisijaisesti tarkoitettu esitettäväksi ääneen. Tämä näkyy näytelmissä siten, että repliikkeihin on sisällytetty paljon täytesanoja kuten bon, euh, hein ja saman sanan toistoja moi je..je..je sekä huudahduksia eh beh, oh. Jättämällä lauseita keskeneräisiksi, on onnistuttu kirjallisiin dialogeihin luomaan vaikutelma todentuntuisesta spontaanista puhekielestä, joka ei noudata kieliopin mukaisia normeja välimerkkien käytöstä. Teksteissä esiintyviä puhekielisiä ilmiöitä tutkitaan tässä työssä niin syntaksin, morfologian kuin foneettisten seikkojen osalta. Tarkastelun kohteena on mm. ne-partikkelin pois jättäminen kielteisissä lauseissa, dislokaatio eli ns. lohkolauseet, intonaatiokysymykset, interjektioiden käyttö ja puhekielinen sanasto. Tutkimuksesta selviää, että jokainen kirjailijoista käyttää tekstissään puhutulle kielelle tyypillisiä rakenteita ja ilmauksia, mutta puhekielisyyksien määrä näytelmissä vaihtelee suuresti eri tekstien välillä.

Tämän tutkimuksen aiheena oli kielen rekistereiden vaihtelu ranskalaisessa blogissa ja niiden synnyttämä kuva bloggaajan identiteetistä. Tutkimuksessa selvitettiin, mitä kielen rekistereitä ranskalainen muotibloggaaja Coline käyttää bloginsa Et pourquoi pas Coline puhekielen värittämissä teksteissä, sillä puhekielessä esiintyy runsaasti erilaisia rekistereitä ja niihin kuuluvia ilmauksia. Analyysi pohjautui M.A.K. Hallidayn määritelmään kielen rekistereistä kielen funktionaalisena variaationa sekä Grevissen ja Goossen määritelmiin eri rekistereistä, joita yksinkertaistin tutkimuksen helpottamiseksi. Tutkin työssäni adjektiiveja ja substantiiveja, jotka kuuluivat rekistereihin familier, très familier ja vulgaire sekä muita rekistereihin luokittelemattomia suhteellisen uusia sanoja, jotka kuuluvat moderniin kielenkäyttöön, mutta jotka eivät löydy ollenkaan tutkimuksessa käytetyistä sanakirjoista. Nimityksenä tälle kategorialle käytettiin langue moderne. Rekistereiden tarkistamiseksi tutkimuksessa käytettiin pääosin vuoden 2012 painosta sanakirjasta Le Petit Robert. Lisäksi tarkistin joidenkin sanojen rekisterin Dictionnaire de français Larousse- ja Le Trésor de la Langue Française-internet-sanakirjoista, joista jälkimmäistä käytin myös muutaman sanan historian tarkistamiseen. Ensimmäisessä osassa kerrotaan blogien kehittymisestä ja tilanteesta tänä päivänä sekä tutkittavasta blogista Et pourquoi pas Coline. Lisäksi esitellään rekistereiden määritelmät. Analyysiosiossa esitetään tutkimuksen tulokset esimerkkeineen kolmesta eri rekisteristä sekä pohditaan rekistereiden variaation vaikutusta kuvaan lukijoille välittyvästä bloggaajan identiteetistä. Tutkimuksen aineistona käytettiin bloggaajan vuonna 2013 julkaisemaa 24 tekstiä, jotta tutkimustulokset kertoisivat mahdollisimman nykyaikaisesta ranskan kielen käytöstä. Aineisto kerättiin siten, että se sisältäisi vähintään 30 adjektiivia ja 30 substantiivia. Aineisto sisälsi yhteensä 15 064 sanaa, joista substantiiveja oli yhteensä 2311 ja adjektiiveja 860. Rekistereihin familier, très familier, vulgaire ja langue moderne kuuluvia adjektiiveja löytyi aineistosta yhteensä 41 ja substantiiveja 69. Eniten käytetty rekisteri oli familier, johon kuuluvia sanoja esiintyi aineistossa yhteensä 247 kertaa: adjektiiveja 94 kertaa ja substantiiveja 153 kertaa. Täten 92,86 % tutkituista sanoista kuului rekisteriin familier. Toiseksi käytetyin kategoria oli langue moderne, johon luokiteltuja sanoja esiintyi aineistossa yhteensä 14 kertaa (5,26 %), joista sekä adjektiiveja että substantiiveja oli kumpiakin seitsemän kappaletta. Kolmanneksi käytetyin rekisteri oli vulgaire, joka koostui yhdestä adjektiivista, joka esiintyi aineistossa kolmesti (1,13 %). Vähiten käytetty rekisteri oli très familier, joka esiintyi vain kaksi kertaa (0,75 %) ja joka muodostui kahdesta eri substantiivista. Näiden rekistereiden käyttö luo bloggaajasta rennon, helposti lähestyttävän, nuorekkaan sekä kielellisesti kekseliään, ajankohtaisen ja aavistuksen karkean kuvan.

Tutkimuksen aiheena on suomen kielen inessiivi ja sen ranskankieliset vastineet Arto Paasilinnan romaanissa Hurmaava joukkoitsemurha sekä sen ranskankielisessä käännöksessä Petits suicides entre amis, jonka on kääntänyt Anne Colin du Terrail. Suomenkielisestä romaanista on kerätty analysoitavaksi kaikki inessiivisijaiset ilmaisut, joita on kaikkiaan 1216, sekä ranskankielisestä romaanista näiden ilmaisujen vastineet. Inessiivisijaiset esiintymät on luokiteltu niiden merkityksen mukaan paikkaa tai tilaa, olotilaa, aikaa sekä tapaa, mittaa tai abstraktia suhdetta ilmaiseviin inessiiveihin. Paikkaa tai tilaa ilmaisevat inessiivit on edelleen jaettu joko paikkaa tai toimintaa, tilaisuutta sekä tilannetta ilmaiseviin inessiiveihin. Suurinta ryhmää edustavat paikkaa ilmaisevat inessiivit, joita aineistossa on 719. Kunkin ryhmän inessiivien ranskankieliset vastineet on jaettu prepositionaalisiin ja ei-prepositionaalisiin vastineisiin. Tuloksista selviää, että inessiivisijaisten ilmaisujen ranskankielisistä vastineista 711 (58,5%) on käännetty käyttäen prepositiota. Käytetyin prepositio on dans (230, 18,9%), toiseksi käytetyin à (207, 16,8%) kun taas prepositio en esiintyy vain 113 vastineessa (9,3%). Yleisin ei-prepositionaalinen vastine on verbi tai verbilauseke (10,7%). Loput vastineet on käännetty vaihtelevin tavoin esimerkiksi subjektina, adjektiivina tai erilaisin adverbein. Tämän tutkimuksen valossa voidaan todeta, että suomen kielen inessiivin ranskankieliset vastineet ovat useimmiten prepositionaalisia. Inessiivin eri merkitykset mahdollistavat paitsi prepositioiden dans, à sekä en, myös monien muiden prepositioiden käytön. Inessiivisijaisen ilmauksen merkitys vaikuttaa siihen, onko ilmaus luontevaa kääntää käyttäen prepositiota vai ei. Esimerkiksi aineistossa esiintyvistä olotilaa ilmaisevien inessiivien ranskankielisistä vastineista peräti 69,7% on käännetty ranskaan käyttämättä prepositiota.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ranskan aikuisopiskelijoiden motivaatiota ja ranskan opintoja koskevia tavoitteita. Pyrimme selvittämään, mitä eri motiiveja opiskelijoilla on ranskan opiskelua koskien ja sitä, onko näillä motiiveilla vaikutusta heidän tavoitteisiinsa. Tutkimme myös taustatekijöiden vaikutusta opiskelumotivaatioon liittyen. Viitekehyksenä käytettiin aikaisempaa tutkimusta aikuisopiskelusta, opiskelumotivaatiosta sekä motivaatiosta yleisesti. Käyttämämme malli motivaation luokittelemiseksi perustuu etenkin Edward L. Decin tutkimuksiin sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta. Tutkimusmenetelmämme oli kyselylomake, ja se koostui sekä monivalinta- että avoimista kysymyksistä. Tutki-mukseen osallistuneet 69 henkilöä opiskelivat vastaamishetkellä ranskaa Jyväskylän kansalaisopistossa tai Jyväskylän yliopiston Kielikeskuksen kurssilla. Vastausten perusteella löysimme eroja kokopäiväisten opiskeli-joiden ja työssäkäyvien/eläkeläisten vastausten välillä. Myös eri ikäryhmien ja sukupuolten välillä oli eroja sekä motivaatiossa että tavoitteissa. Tärkeimmät motiivit opiskelulle olivat kiinnostus kieleen ja kulttuuriin sekä halu matkustaa Ranskaan tai muuhun ranskankieliseen maahan ja kyetä kommunikoimaan siellä ymmärrettävästi ranskan kielellä. Suurin osa kokopäiväisistä opiskelijoista mainitsi myös työelämän asettamat vaatimukset tär-keäksi motiiviksi. Kaiken kaikkiaan työelämä ei motivoinut tutkimukseen osallistujia kuitenkaan yhtä paljon kuin aikaisempi tutkimus oli antanut olettaa.

Tämän pro gradu -tutkielman lähtökohtana on ranskan puhekieli sekä ranskan opiskelu vieraana kielenä. Viestintätapojen suuri murros mm. internetin ja sosiaalisen median kehittymisen myötä on vaikuttanut siihen, että ranskan puhekieli on yhä enenevässä määrin käytössä ja esillä myös kirjoitetussa muodossa. Puhekielen ja puhekielisyyksien näkyvämmän roolin johdosta niiden osuus vieraan kielen oppimisessa sekä opetuksessa on mielenkiintoinen ja tärkeä tutkimuskohde. Tässä tutkimuksessa yhdistyykin luontevasti sosiolingvistinen ja didaktinen näkökulma. Tutkimuksen teoriaosiossa käsitellään ranskan puhekieltä standardikieleen verrattuna. Keskeisiä käsitteitä ovat puhe- ja kirjakieli sekä kielen rekisterit. Teoria sisältää myös puhekielisen sanaston ja tiettyjen kielioppirakenteiden käsittelyä. Nämä analysoitavat puhekieliset kielioppirakenteet ovat kysymyslauseet (erityisesti intonaatiokysymykset), ne-kieltosanan poisjäänti kielteisissä lauseissa, on-pronominin käyttö subjektina nous-pronominin sijaan sekä dislokaatiot eli ns. lohkolauseet. Sanasto käsitellään omana osionaan. Kieltenopetuksen ja -oppikirjojen näkökulma kulkee mukana koko ajan. Analyysissa selvitetään, miten edellä mainittuja ranskan sanaston ja rakenteiden puhekielisyyksiä on mukana oppikirjoissa. Tässä hyödynnetään taulukoita, joihin on koottu mm. kielioppirakenteiden esiintymiä oppikirjoissa. Analysoitava oppikirjasarja on alakouluun tarkoitettu Tous ensemble (Otava), johon kuuluu kaksi oppikirjaa: Tous ensemble 1 (TE1) ja Tous ensemble 2 (TE2). Tutkimuksessa ja analyysiosiossa on useaan otteeseen esillä standardikielen vahva asema ranskan opetuksessa ja etenkin sen varhaisessa vaiheessa. Tutkimuksesta selviää, että Tous ensemble -oppikirjat sisältävät jonkin verran puhekielisyyksiä, osittain myös odotetusti, kuten suhteellisen runsas intonaatiokysymysten käyttö. On- ja nous-subjektien käytössä löytyi eroja kirjojen väliltä, sillä TE1:ssa subjektit ovat lähes yhtä yleisiä, kun taas TE2:ssa puhekielisen on-subjektin asema vahvistuu huomattavasti. Kautta linjan on-pronomini on kuitenkin yleisempi subjekti. Oppikirjat sisältävät jonkin verran myös puhekielelle hyvin tyypillisiä dislokaatioita, suhteellisen tasaisesti molemmissa kirjoissa. Tämä on luontevaa dialogien kielelle ja arkikielen oppimiselle, vaikka rakenteet ovat haasteellisia oppilaille. Kieltolauseet ovat oppikirjoissa odotetusti lähes täysin normatiivisia, sisältäen siis ne-kieltosanan. Puhekieliset sanat on koottu taulukoihin, mutta niiden määrän ei todettu olevan erityisen merkittävä.

Työn tarkoituksena oli selvittää, missä määrin ranskan puhekielen sanastoa esitellään aikuisille suunnatussa alkeistason Parfait! 1-3 – oppikirjasarjassa. Koska kirjan tekijät korostavat sen kommunikatiivista lähestymistapaa kielen opetukseen, halusin tutkia näkyykö tämä näkökulma puhekielen ilmausten määrässä ja esittämistavassa. Oletuksena oli, että puhekielen sanastoa löytyy sanoista suhteellisen paljon, mutta kenties niiden esittämistapa ei vastaa alkeistason oppijan tarpeita. Tutkimuksen kohteena olivat kirjasarjan kaksi viimeistä osaa, Parfait! 2 ja 3. Odotin puhekielen ilmauksia löytyvän oppikirjoista suhteellisen paljon, sillä sarjan ensimmäisestä osasta löytyy Heidi Henttisen tekemän tutkimuksen mukaan jonkin verran puhekielen muita ilmauksia (esim. pronominien on ja ça melko systemaattinen käyttö, dislokaatio, ”lohkolause”). Näin ollen ei puhekielen sanaston laajempi käyttö kirjasarjan viimeisessä osassa ollut yllättävää. Molemmista oppikirjoista kerättiin kaikki puhekieltä edustavat substantiivit ja adjektiivit, joiden määrä sarjan toisessa osassa osoittautui hyvin pieneksi, mutta oli sarjan viimeisessä osassa nelinkertainen. Tämän jälkeen ne jaoteltiin niiden esiintymisympäristön mukaan (kappaledialogi, sanasto, harjoitus, kertova teksti) ja arvioitiin miten oppijalle välittyy tieto niiden kuulumisesta nimenomaan puhekieleen eikä standardikielen ilmauksiin. Koska tutkimuksessa haluttiin myös nähdä, miten puhekielen käyttö ja kommunikatiivinen lähestymistapa olivat sidoksissa toisiinsa kirjan teksteissä ja tehtävissä, arvioitiin myös sanojen esiintymiskontekstien luonnollisuutta ja havainnollisuutta. Oppikirjoissa osoittautui esiteltävän melko paljon ranskan puhekielen sanastoa. Osittain niiden esittämistapa teksteissä tukee niiden käytön omaksumista oppijan näkökulmasta: usein puhekielen ilmausten käyttöä selitetään eksplisiittisin säännöin, toisinaan niiden esiintymiskonteksti (epämuodollinen dialogi) paljastaa kielen rekisterin johon ne kuuluvat. Toisaalta osa löydetyistä ilmauksista oli ”piilotettu” teksteihin ilman että niiden kuulumista nimenomaan puhekieleen oli millään tavalla mainittu.

Työn tavoitteena on tutkia erään ranskalle tyypillisen kielioppirakenteen käyttöä Suomessa. Tutkimme, kuinka ranskan kielen opiskelijat käyttävät kirjallisissa tuotoksissaan rakennetta nimeltään phrase clivée. Tutkittavat työt ovat Tampereen, Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa vuosina 1999–2013 toteutettuja kandidaatintutkielmia ja pro gradu- töitä. Tutkimukseen kerättiin yhteensä 129 työtä, jotka ovat kaikki saatavilla verkossa.Käytimme tutkimukseen ainoastaan verkkoaineistoa, koska näin aineisto oli helpommin koottavissaja analysoitavissa. Tutkimme korostusrakenteen käytön yleisyyttä opiskelijoiden töissä ja poimimme niistä esimerkkilauseita. Analysoimme myös eroja kyseisen rakenteen käytössä eri yliopistoiden opiskelijoiden töissä sekä opintojen eri vaiheissa. Tutkimus toteutettiin parityönä, mikä mahdollisti suuremman aineistomäärän käsittelyn. Tutkimustuloksissa huomattavaa oli korostusrakenteen käytön lisääntyminen edettäessä kandidaattitasosta maisteritasoon. Täten voidaan päätellä, että kielitaidon kehittyessä opiskelujen myötä phrase clivée –rakenne tulee tutummaksi. Vertailtuamme korostusrakenteen käytön määrää töissä, voimme todeta, että phrase clivée -rakenteen käytössä on vaihtelua.

Tiivistelmä – Abstract Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka ranskan kielen morfologinen futuurirakenne esitetään suomenkielisissä käännösteksteissä. Kontrastiivisen asetelman tekee mielenkiintoiseksi se, että morfologinen futuuri puuttuu suomen kielestä kokonaan. Näin ollen kääntäjän on käytettävä muita keinoja futuurisen aspektin ilmaisuun. Tutkielman korpuksen ranskankielinen osa koostuu kymmenestä Guy de Maupassantin vuosina 1881– 1890 ilmestyneestä novellista. Käännöskorpus sisältää kolmen kääntäjän, Reino Hakamiehen, Elina Hytösen ja Annikki Sunin, suomennoksia, jotka ovat ilmestyneet vuosina 1960–1983. Ranskankielinen korpus käsittää noin 36 668 sanaa, suomenkielinen noin 25 145. Futuurilöydöksiä on yhteensä 102. Ranskankielisen alakorpuksen futuuriesiintymät jaoteltiin aikamuodon ja semanttisen arvon perusteella noudattaen Grevissen ja Goossen kategoriointia. Tulevaan aikaan viittaamisen lisäksi futuuri voi ilmaista mm. käskyä, kohteliaisuutta ja olettamusta. Suomenkielisen alakorpuksen kategorioinnissa käännösvastineet luokiteltiin kymmeneen ryhmään, jotka perustuvat Hakulisen et al. Iso suomen kielioppi -teoksen luokitteluun suomen kielen futuurin ilmaisemiskeinoista. Korpuksessa esiintyvät ranskan morfologisen futuurin vastineet ovat (yleisimmästä harvinaisimpaan) indikatiivin preesens, lisätty modaalinen apuverbi, konditionaalin preesens, lisätty ajanmääre, indikatiivin perfekti, imperatiivin preesens, nominaalirakenne, merkitykseltään futuurinen verbi, idiomaattinen ilmaisu sekä futuuriseksi perifraasiksi nimitetty kolmannen indikatiivin illatiivi. Korpuksesta ei noussut esiin merkittäviä kääntäjien välisiä eroja vastineiden käytössä. Hypoteesin mukaisesti suurimman futuuri-ilmausten suomenkielisen vastineryhmän muodostavat siis indikatiivin preesensmuotoiset vastineet. Tutkimuksen yhtenä tuloksena voidaan kuitenkin pitää futuurin vaihtoehtoisten ilmaisukeinojen ja käännösmuotojen laajaa kirjoa.