Search

Vuonna 2020 Suomeen levisi koronapandemia, ja tartuntojen ehkäisemiseksi asetettiin kokoontumisrajoituksia. Rajoitukset aiheuttivat ongelmia monilla aloilla, niin myös kulttuurialalla, kun monet kulttuuritapahtumat jouduttiin perumaan, jotta tauti ei leviäisi enempää. Rajoitustoimet olivat vaihtelevasti voimassa aina alkuvuoteen 2022 saakka. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mielipidekirjoituksissa koronarajoitusten ympärille muodostuvia diskursseja kulttuurialan näkökulmasta. Tutkimuksen tavoite on selvittää, millaisia diskursseja mielipidekirjoituksissa esiintyy: millaista kieltä niissä käytetään, miten kulttuurialaan kohdistuneista koronarajoituksista puhutaan ja millaista kuvaa tilanteesta luodaan. Tutkimuksessa käytettävä aineisto on kerätty Helsingin Sanomien mielipidepalstalla vuonna 2021 julkaistuista teksteistä. Mielipidekirjoituksista on poimittu sellaiset, joissa kuvaillaan tilannetta, johon kulttuuriala on pandemian ja rajoitustoimien myötä ajautunut. Aineistoon kuuluu 52 mielipidekirjoitusta, joista on eritelty viisi yleisintä diskurssia: ahdinko-, epäoikeudenmukaisuus-, estämis-, syyttämis- ja tulevaisuusdiskurssi. Aineistoa analysoidaan kielitieteelliseen diskurssintutkimukseen liittyvällä tekstianalyysilla. Tekstianalyysin avulla tulkitaan kielellisten valintojen tuottamia merkityksiä ja tapaa, jolla näitä merkityksiä tuotetaan. Merkityksiä tutkitaan useilla kielen tasoilla: tekstianalyysiin kuuluu kieliopillinen, sanastollinen ja semanttinen analyysi. Morfeemit, sanat, lauseet ja kokonaiset tekstit kantavat valtavaa määrää merkityksiä. Tekstianalyysissa aineistosta nousi esiin affektiiviset sananvalinnat ja metaforat, joita esiintyi läpi aineiston mutta niiden osuus oli korostunut etenkin ahdingon kuvauksissa. Epäreiluusdiskurssille ominaista olivat erilaiset vertailuasetelmat ja rinnastukset, joilla havainnollistettiin esimerkiksi kulttuurialan muista poikkeavaa, heikkoa asemaa ja sitä, miten rajoitukset kohdistuivat eri tavalla eri aloille. Estämisdiskurssissa esiin nousivat estämistä kuvailevat verbit kuten estää, kieltää, kahlita sekä estämiselle vastakohtaisten verbien käyttö vaatimusten esittämisessä: päästäkää kulttuuri kuristusotteesta ja yleisö tulisi päästää pian myös kulttuurilaitoksiin. Syyttämisdiskurssissa syytöksiä esitettiin yleisimmin kysymyksillä, jotka sisältävät syytöksen kuten miksi suomalainen teatteritaide nyt halutaan tappaa, sekä vaikutelmaverbien avulla ilmaistuilla syyttävän sävyisillä väitteillä kuten vaikuttaa siltä, että kulttuurin arvostusta puuttuu. Tulevaisuusdiskurssissa esitettiin vetoomuksia käsillä olevien ongelmien korjaamiseksi ja enteiltiin pahaa, jos tilanteelle ei tehdä mitään: aikapommi on räjähtämässä käsiin nyt. Kokonaisuudessaan aineiston perusteella kulttuurialan korona-ahdinko vaikuttaa koostuvan monenlaisista asioista, joista yksi on rajoitusten aiheuttamat ongelmat. Aineiston perusteella kulttuurialalla koetaan myös arvostuksen puutetta, epäoikeudenmukaista kohtelua ja kannetaan huolta kulttuurin tulevaisuudesta. Lisäksi syyttämisdiskurssissa ilmenneiden havaintojen myötä syntyi mielikuva siitä, ettei kulttuurilla ole aitoja puolestapuhujia: syytökset kohdistuivat useimmiten päättäjiin, jotka vaikuttivat unohtaneen kulttuurialan päätöksenteossa tai pyörtäneen aiemmat lupauksensa kulttuurialan auttamisesta.

Arvioitu teos Vesa Heikkinen: Tekstianalyysi. Miksi kielellisillä vallinnoilla on merkitystä? Helsinki: Gaudeamus 2020. 352 s. isbn 978-952-345-080-6.

The journal Environmental Innovation and Societal Transitions (EIST) recently celebrated its tenth anniversary. Its development represents a great success, contributing substantially to the consolidation and maturation of the research field of sustainability transitions. However, being content with past successes will not be sufficient for tackling emerging challenges. In this perspective paper, we take stock of recent dynamics in the field by analyzing the evolving knowledge structure of the papers published in the journal. Based on these insights, we share the editorial priorities of the new editorial team and elaborate how we want to position the journal in the rapidly changing landscape of academic publishing. This is in the hope to align expectations with future authors and readers and to serve our quickly growing research field even better as it increasingly gains academic recognition and policy relevance. Highlights • We analyze the development of the knowledge structure in all articles published in EIST from 2011 to 2021. • The new editorial strategy is formulated as well as conditions for successful publication of papers in the journal. • We elaborate on how this strategy relates to recent development in the academic publishing landscape.

Tämä tutkielma on laadullinen vertaileva tekstianalyysi, joka käsittelee huumorin kääntämistä multimodaalisessa verkkosivutekstissä. Tutkimuksessa käytetään huumorin kääntämisen tarkasteluun funktionaalista käännösteoriaa ja kääntämisen riskien teoriaa. Tutkimus koostuu siis kahdesta vaiheesta, joista molemmissa lähtö- ja kohdetekstejä vertaillaan. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen: 1. Miten lähtötekstin humoristinen sisältö välittyy kohdetekstiin funktionaalisessa tarkastelussa? 2. Miten kääntäjä on onnistunut kääntämään tekstin kääntämisen riskien näkökulmasta? Käytin tutkimusmenetelmänä vertailevaa tekstianalyysiä sekä funktionaalisen tekstianalyysin että kääntämisen riskin analyysin avulla. Analysoin lähtö- ja kohdetekstejä ensin funktionaalisen käännösteorian näkökulmasta ja sitten kääntämisen riskin näkökulmasta. Tutkimuksen aineistona ovat suomalaisen audiotuotevalmistaja Valco Oy:n verkkosivut. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on funktionaalisen käännösteorian ja kääntämisen riskien teorian yhdistelmä. Funktionaalisen tarkastelun keskeisessä roolissa on Christiane Nordin funktionaalinen tekstianalyysimalli sekä Anthony Pymin artikkelit kääntämisen riskeistä. Markkinointiviestinnän ja sen kääntämisen keskeisiä teoksia ovat Pirjo Vuokon, Heli Isohookanan, ja Ira Torresin teokset. Huumorin tutkimuksen keskeisimpinä teoksina ovat Fred Beardin ja Jonathan Culpeperin artikkelit. Valitsin tutkimuksessani tarkastelun avuksi funktionaalisen käännösteorian ja kääntämisen riskin teorian. Teoriat valikoituivat tarkastelun tueksi sen vuoksi, että ne molemmat korostavat käännösprosessia ja sen aikana tehtyjä valintoja sekä tekstin funktiota. Käytännönläheiset, tekstin funktiota korostavat teoriat sopivat kahden julkaistun tekstin vertailevaan tekstianalyysiin. Tutkitun verkkosivun funktiona on kertoa potentiaalisille ja olemassa oleville asiakkaille ja yhteistyökumppaneille yrityksen toiminnasta huumorin keinoja käyttämällä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että lähtötekstin kääntäjä on onnistunut tuottamaan kohdetekstin, johon välittyy lähtötekstin humoristinen sisältö, ja lisäksi funktiossa olennaisessa osassa oleva informatiivinen ulottuvuus toteutuu. Funktionaalisen tarkastelun lisäksi riskien näkökulmasta käännös on onnistunut. Kääntäjän onnistunut riskinhallinta näkyy kohdetekstin laadussa, ja tutkimuksessa tarkastellut riskit on selvitetty. Tutkimus tarjoaa hyvää aineistoa sekä tulevalle humoristisen markkinointiviestinnän tutkimukselle että markkinointitekstien kääntämisen tutkimukselle. Muun muassa tutkimuksen aineiston pääasiallisena huumorin keinona käytetyn leikillisen epäkohteliaisuuden käytöstä ja kääntämisestä tutkimus tarjoaa arvokasta tietoa, jota käyttämällä olisi mahdollista toteuttaa jatkotutkimuksia aiheesta. Huumorin ja sen käytön ohelle tutkimuksessa käytetty aineisto toimii hyvänä mallina sille, missä määrin tekstissä kannattaa jättää käyttämättä huumoria, jotta tekstissä tärkeä informatiivinen ulottuvuus säilyy.

peerReviewed

Mitä kulttuuri merkitsee tieteellisenä käsitteenä ja tutkimuskohteena? Minkälaisista lähtökohdista kulttuurien tutkijat teoretisoivat, tekevät havaintoja kenttätöissä, analysoivat aineistoja sekä kirjoittavat ihmisistä, arkielämästä ja yhteisöistä? Mitä tekijöitä tutkijan täytyy ottaa huomioon, jotta hän voisi tehdä tieteellisesti ja eettisesti kestäviä tulkintoja erilaisista kulttuureista, ja tuottaa tutkimuksellaan yhteiskunnallisesti tärkeää kulttuurista tietoa ihmisenä ihmisistä ihmisille? Teos on kokoelma humanistisesta kulttuurien tutkimuksesta ja sen menetelmistä. Menetelmäkirjan kirjoittajat ovat etnologeja, antropologeja, perinteentutkijoita, uskontotieteilijöitä ja digitaalisen kulttuurin tutkijoita. This collection deals with cultural studies in the humanities and the methods it uses. Its authors include scholars of ethnology, anthropology, folkloristics, digital culture research, and study of religions. Its chapters address topics of discussion and debate in humanistic culture research and indicate what tools are currently being used to study cultural phenomena. Various phases of the research process are covered, including epistemology, research ethics, techniques of data collection and analysis, the writing process of research plans, and the process of writing up the analysis. The book’s authors contribute to our knowledge of changes in research paradigms and agendas, scientific philosophies, ethnographic fieldwork, different modes of writing, materiality, reflexivity, observation, researchers’ use of the five senses, digital research, audiovisual techniques of observation, and selected textual methodologies. The book is intended as a textbook and methods guide for students in the fields of cultural research, for postdoctoral researchers, and for more senior researchers. peerReviewed

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan venäjän он/она-pronominien käännösvastineita ja niiden vaikutusta käännöksen koheesioon. Tutkimusaineistona on Anton Tšehovin Kaksintaistelu-pienoisromaani (1891) sekä sen kolme eriaikaista käännöstä: Emil Mannstén (1921), Juhani Konkka (1960) ja Ulla-Liisa Heino (1961). Aineistosta on koottu kaksikielinen korpus, jonka avulla tarkastellaan teksteissä ilmeneviä он/она-pronominien käännösratkaisuja. Tutkimuksen avulla haetaan vastauksia siihen, miten ja missä määrin он/она-pronominien käännösvastineet ovat vahvistaneet käännösten koheesiota ja siten säilyttäneet tekstin koherenssia, toteutuuko käännöksissä eksplisiittistämistä, millaisia käännösstrategioita kääntäjät ovat käyttäneet, miten pronominien ilmaisema sukupuolisuus ilmenee vastineissa sekä miten aika on vaikuttanut näiden pronominien suomentamiseen ja onko eriaikaisten käännösten välillä eroja. Tutkimusmetodina on konkordanssianalyysi, jonka avulla korpusmateriaalista saadaan sekä laadullista että määrällistä tietoa он/она-pronominien käännösvastineista ja etenkin hän pronominin säilymisestä. Lisäksi vertaillaan kääntäjien ratkaisuja eri tilanteissa. Tutkielman teoreettisessa osassa tarkastellaan työn kannalta keskeisiä teemoja ja niihin liittyvää aiempaa tutkimusta. Keskiössä ovat tekstin koherenssi eli tekstin yhtenäisyys, siihen vaikuttava koheesio eli tekstin sidosteisuus. Lisäksi käsitellään kaunokirjallisuuden uudelleenkääntämistä ja tekstin eksplisiittistämistä yhtenä käännöksiä luonnehtivana piirteenä. Eksplisiittistäminen eli tekstin selkeyttäminen vahvistaa tekstin koheesiota ja siten vaikuttaa tekstin koherenssiin ja lukijan tulkintaan. Tutkimusanalyysille luodaan raameja tarkastelemalla suomen hän- ja venäjän он/она-pronominien olemusta kieliopin näkökulmasta ja niiden kääntämistä kognitiivisen kieliopin pohjalta. Kognitiivinen kielioppi tarkastelee kieltä merkityksen näkökulmasta ja sen mukaan erilaisilla kieliopin elementeillä, kuten pronomineilla, on merkityksensä. Он/она-pronominien käännösvastineet on jaettu kolmeen ryhmään: pronomini-, substantiivi- ja nollavastineet. Analyysin tuloksena käy ilmi, että он/она-pronominien käännösvastineena on kaikkein eniten käytetty pronomineja. Pronominien osuus kaikista vastineista on 85 %. Nollavastineiden osuus on 8 % ja substantiivien osuus 7 %. Pronomineista eniten on käytetty hän-pronominia, jonka osuus kaikista pronomineista on 97 %. Tarkentavina käännösvastineina on jonkin verran käytetty erilaisia substantiiveja, kuten erisnimiä ja muita substantiiveja, kuten sanoja mies ja nainen. Nollavastineiden ryhmään kuuluvat poistot, nolla-anaforat sekä erilaiset parafraasit. Tutkimus osoittaa, että käännöksissä on tapahtunut eksplisiittistämistä jossain määrin, vaikka ei kuitenkaan oletetussa laajuudessa, ja sen vuoksi tekstien koheesio on paikoitellen vahvistunut ja koherenssi säilynyt. Hän-pronomini on säilynyt käännösvastineena yllättävänkin laajasti, mikä osoittaa vieraannuttavan käännösstrategian käyttöä kaikissa käännöksissä. Eri käännösten välillä on pieniä eroja niin erilaisten käännösvastineiden valinnoissa kuin eksplisiittistämisessäkin. Vaikuttaa siltä, että kääntäjät ovat tehneet vähäiset eksplisiittistävät muutokset tietoisesti, jolloin ne useimmiten liittyvät viittaussuhteiden selkeyttämiseen. Joissakin tilanteissa liian suora ja sanatarkka kääntäminen on kuitenkin jättänyt tekstiin epäselvyyttä. Kääntäjän tekemillä valinnoilla on siis merkitystä lukijan kannalta.

Tutkimus on tapaustutkimus, joka tarkastelee terveysyhtiö Pihlajalinnan vastuullisuusviestintää ja siinä käytettyjä kielellisiä vaikuttamisen keinoja. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisiä vaikuttamisen keinoja yhtiön vastuullisuusviestinnässä käytetään, kuinka paljon niitä käytetään ja millaisia merkityksiä ja mielikuvia niillä pyritään luomaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu yhteiskuntavastuun ja retoriikan käsitteiden ympärille selvittäessään, millaisia merkityksiä kielellisillä valinnoilla voi luoda tekstiin. Tutkimuksen aineisto koostuu Pihlajalinnan vuosikertomusten vastuullisuusosioista, jotka on sisällytetty osaksi vuosien 2015–2019 vuosikertomuksia. Tutkimus on pääasiassa laadullinen, mutta siinä sovelletaan myös määrällistä tarkastelua laadullisen analyysin tukena. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty retorista analyysia. Retorinen analyysi on kiinnostunut tekstin asiasisällöstä ja siitä, millaisilla kielellisillä keinoilla teksti pyrkii aikaansaamaan vaikuttavuutta. Retorisessa analyysissa olennaista on se, miten jotkin todellisuuden versiot pyritään saamaan vakuuttaviksi ja kannatettaviksi ja kuinka kuulijat, lukijat tai keskustelukumppanit saadaan sitoutumaan niihin. Analyysi osoittaa, että Pihlajalinnan vuosikertomusten vastuullisuusosioissa on käytetty runsaasti ja monipuolisesti erilaisia kielellisiä vaikuttamisen keinoja. Vuosittainen erittely osoittaa, että vaikuttamisen keinojen määrä on lisääntynyt ja monipuolistunut vuosien 2015–2019 kuluessa. Keinot voidaan luokitella kahdeksaan kategoriaan, jotka ovat toimijan valinta, kehittäminen, numeerinen määrällistäminen, lait, säännökset, määräykset ja ohjeet, tittelit, tunteisiin vetoaminen vahvistavilla adjektiiveilla ja adverbeillä, kolmen lista ja läpinäkyvyys. Näillä kielellisillä vaikuttamisen keinoilla luodaan vuosikertomusten vastuullisuusosioissa kuvaa Pihlajalinnasta vastuunsa kantavana, helposti lähestyttävänä ja alati kehittyvänä toimijana. Kielellisillä valinnoilla pyritään korostamaan tai häivyttämään Pihlajalinnan aktiivista toimijuutta niin, että Pihlajalinna näyttäytyy kunkin tilanteen kannalta oikeanlaisessa valossa. Esimerkiksi negatiivisissa asioissa toimijuutta häivytetään passiivilla ja positiivisissa asioissa tuodaan läheisemmäksi me-muodolla. Vuosikertomusten vastuullisuusosioissa on valittu käyttää erilaisia titteleitä, ja niissä on viitattu lakeihin, säännöksiin ja määräyksiin. Näin Pihlajalinna pyrkii hakemaan oikeutusta toiminnalleen, sillä auktoriteettiasemalla vahvistaminen tuo uskottavuutta tekstiin. Läpinäkyvyys on yksi keskeinen vastuullisuusraportoinnin ulottuvuus, ja Pihlajalinna pyrkii luomaan läpinäkyvyyden vaikutelmaa raportoimalla myös toimintansa epäkohdista ja kehitettävistä osa-alueista.

Tarkastelen modernissa kirjallisuudentutkimuksessa luotuja tapoja ymmärtää poetiikan tutkimuksen luonne sekä erittelen niitä suhteessa tieteenteoriassa tehtyyn erontekoon korkean tason ja keskitason teorian välillä. Poetiikan tutkimuksella viitataan yleisesti kirjallisuuden keinojen, konventioiden ja lajien historialliseen tai synkroniseen tutkimukseen, eli se sulkee sisäänsä esimerkiksi narratologian, lajitutkimuksen ja lyriikantutkimuksen. Käsite on keskeinen 1800-luvun puolivälin jälkeisessä modernissa kirjallisuudentutkimuksessa, sillä kirjallisuustieteen on jopa väitetty samastuvan poetiikan tutkimukseen ja muiden tieteiden näkökulmasta tehty tutkimus on suljettu kirjallisuudentutkimuksen ulkopuolelle. Tieteenteoreettisesti katsoen poetiikka ei kuitenkaan ole niin sanottua korkean tason teoriaa, vaan keskitason teoriaa, jonka päämääränä on aineistolähtöinen teorianmuodostus. Tällaisena poetiikka eroaa esimerkiksi tieteidenvälisistä kulttuuriteorioista, jotka ovat korkean tason teorioita: ne ovat spekulatiivisia eivätkä useinkaan ole syntyneet kirjallisuuden ilmiökentän tarkastelusta. Tarkastelen kolmen keskeisen poetiikan koulukunnan, venäläisen formalismin, ranskalaisen strukturalismin ja Tel Avivin koulukunnan, teoreetikoiden näkemyksiä ja arvioin heidän luomiensa tutkimuskäytäntöjen luonnetta. Etenen sitten Brian McHalen artikkeliin ”Whatever Happened to Descriptive Poetics” (1994) ja kontekstoin hänen näkemyksiään tieteenteoreettiseen keskusteluun keskitason teorioista. Päätän artikkelini pohtimalla poetiikan ja tulkinnan suhdetta tekstianalyysin näkökulmasta, sillä poetiikka ja hermeneutiikka on perinteisesti nähty toisilleen vastakkaisina tutkimuksen päämäärinä mutta ne yhdistyvät tekstianalyysissä.

This paper is concerned with exploring the role of embedded genres in expanding the meaning potential of long texts, focusing especially on complex tertiary assignments. A significant body of work has evolved in Systemic Functional Linguistics (SFL) on modelling “big texts” as macrogenres since Martin (1994: 29) posed the question how texts “get bigger than a page”. However, based on detailed genre analyses of high-scoring undergraduate business country reports, this paper illustrates that not all big texts are macrogenres made up of elemental genre complexes. Analogising from clause grammar, it will show that these texts unfold through multiple layers of embedded genres in their generic stages. By revisiting current understandings of the occurrence of embedded genres as “a relatively rare phenomenon” (Martin 2012: 002), this paper argues that their role has not been sufficiently considered for understanding lengthy university assignments. By complementing and extending existing research on the analysis and representation of lengthy university assignments, this research provides the missing link in the theoretical conceptualisation of the “nature of big texts” (Martin 1994; 1995) in SFL. peerReviewed

Pro gradu -tutkielmassani selvitän, millaisista diskursseista ja esitystavoista vihreän sähkön vihreys rakentuu sähkön markkinointiviestinnässä. Aineistoni koostuu sähkönmyyjien verkkosivuilta löytyvistä sähkötuotteiden tuotekuvauksista. Keräsin aineistoni tammi–helmikuussa 2015, jolloin Suomessa yhteensä 40 yhtiötä myi uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettua sähköä, jota kutsutaan myös vihreäksi sähköksi. Tuotekuvaukset ovat osa sähkön markkinointiviestintää. Tyylilajiltaan ne ovat tekstejä, joissa yhdistyvät sekä suostutteleva (ympäristö)markkinointipuhe että informatiivinen sisältö. Varsinainen ydinaineistoni keskit-tyy niihin teksteihin, jotka kuvaavat sähkön ympäristöominaisuuksia. Analysoin, millaisilla kielellisillä valinnoilla niissä rakennetaan kuvaa ympäristöystävällisyydestä ja pyrin tulkitsemaan valintoihin liittyviä merkityksiä. Käsittelen ympäristöystävällisyyden merkityksiä erilaisina diskursseina: Millaisia diskursseja vihreyteen liite-tään? Miten näitä merkityksiä tuotetaan? Tarkasteluni kohteena ovat etenkin tekstin sisältö, merkitys ja funk-tio eli kielen toiminnallisuus. Käytännössä näitä tuovat esiin etenkin kielen leksikaaliset eli sanastoon liittyvät sekä kieliopilliset ja retoriset piirteet. Hahmotin aineistostani yhteensä kahdeksan usein aktivoituvaa diskurssia, joiden kautta vihreää sähköä kuvataan. Näitä ovat uusiutuvuusdiskurssi, luonto- ja ympäristödiskurssi, ilmastodiskurssi, takuudiskurssi, talkoodiskurssi, lähisähködiskurssi, puhtausdiskurssi ja kestävyysdiskurssi. Tarkastelin myös, millaisia merki-tyksiä itse vihreyden käsite tutkimissani teksteissä saa. Diskurssien lisäksi tarkastelin myös sähkötuotteiden nimiä sekä niiden merkityksiä ja funktioita. Tutkielmani tulosten perusteella etenkin ympäristö- ja luontodiskurssi on vahvasti läsnä vihreän sähkön markkinointiviestinnässä. Ydinaineistoni tuotekuvauksista lähes kolme neljästä (71 %) oli sellaisia, joissa puhuttiin luonnosta tai ympäristöstä. Tätä voi pitää odotuksenmukaisena: vihreä sähkö liittyy nimenomaan luontoarvioihin, siihen, että kuluttajille tarjotaan sähkö, joka on jollakin tapaa ympäristöystävällisempää kuin ”tavallinen” sähkö. Muita yleisimpiä diskursseja olivat lähisähködiskurssi (66 %) ja talkoodiskurssi (59 %). Lähituotannon korostaminen tuotekuvauksissa tuo esiin merkityksen, ettei olennaista ole vain sähkön tuo-tantotapa vaan myös se, missä se on tuotettu. Talkoodiskurssi puolestaan rakensi kuvaa vihreän sähkön käyttäjistä aktiivisena ja yhtenäisenä joukkona, joka toimii yhteisen hyvän puolesta ja johon lukijan oletetaan haluavan kuulua. Ympäristönäkökulma tuli esiin myös sähkötuotteiden nimissä. Niissä korostui houkutteleva funktio, halu tuoda ilmi sähkön vihreä tai luontoystävällinen alkuperä.

This study aims to investigate the textual characteristics of the editorial and the commentary in one daily newspaper from Sweden, Dagens Nyheter (DN), and one from Finland, Hufvudstadsbladet (HBL). Furthermore, a contrastive analysis seeks to identify similarities and differences between the two subcorpora. The material comprises 20 articles. The findings show considerable similarities but also a number of differences. Common to both subcorpora is a reduced syntactic complexity with a dominance of paratactic structures, while instances of the passive voice occur more frequently in HBL. Another common feature is, contrary to expectation, a limited use of verbs for opinion forming purposes. On the lexical level, HBL uses a wider variety of pronouns than does DN, in which phrasemes are more prominent. peerReviewed

Monilla moderneilla ja erityisesti pienempiä projekteja paljon tekevillä yrityksillä on jatkuva tarve sovittaa työntekijöiden osaamisalueet tarjolla oleviin projekteihin tehokkuuden maksimoimiseksi. Tämä vaatii kattavaa tietoa työntekijöiden hallitsemista taidoista. Yritykset voivat kerätä työntekijöiltä tietoa heidän osaamisestaan erilaisin menetelmin, mutta riskinä aina on, ettei kriittisellä hetkellä satu esimerkiksi olemaan saatavilla tietoa juuri käsillä olevaan projektiin suunnitelluista tekniikoista sekä työntekijöiden suhteesta näihin tekniikoihin. Tässä diplomityössä tutkitaan voiko tarvittavaa tietoa työntekijöiden osaamisalueista johtaa yrityksen sisäisissä kommunikaatiokanavissa käydyistä sähköisistä keskusteluista. Lisäksi tutkitaan Bayes-verkon eli erilaisia tapahtumia ja niiden välisiä riippuvuussuhteita esittävän graafirakenteen soveltuvuutta kerätyn tietotaitoa kuvaavan tiedon säilömiseen sekä käsittelyyn. Bayes-verkot ovat saavuttaneet suosiota oppilaan taitoihin mukautuvissa opetussovelluksissa, joissa oppilaan hallitsemia ja hallitsemattomia asioita pyritään selvittämään erilaisten koekysymysten vastausten perusteella. Vaikka Bayes-verkko todetaan työssä hyväksi tavaksi kuvata työntekijän osaamista, joudutaan referenssinä käytetyt opetuskäyttöön rakennetut mallit toteamaan soveltumattomiksi työssä todettuihin tarpeisiin. Tämä yhdessä tavallisesta poikkeavan tekstianalyysitarpeen sekä työn rajallisen skaalan kanssa johtaa siihen, ettei työssä sovelleta edistyneempiä luonnollisen kielen prosessoinnin menetelmiä tai oppivia algoritmeja, kuten esimerkiksi lauserakenneanalyysiä tai neuroverkkoja. Lopputuloksena on algoritmi, joka pystyy tuottamaan jonkin verran tietoa yrityksen käytössä olevasta kokonaistietomäärästä, mutta ei tuota riittävän luotettavaa tietoa yksittäisten työntekijöiden osaamisesta. Luonnollisen kaoottinen keskusteludata todetaan tutkimuksen pohjalta huonoksi tiedon lähteeksi, ellei analyysissä käytetä edistyneempiä luonnollisen kielen analysointikeinoja yksittäisten viestien tarkoituksen tarkempaan selvittämiseen. Tekstin analysoinnin hyödyllisyyttä voitaisiin myös lisätä merkittävästi ottamalla mukaan muualta saatua ennakkotietoa jo algoritmin toiminnan aikana sekä parantamalla Bayes-verkon rakennetta. Tässä työssä käytettävä Bayes-verkon rakenne johdetaan toisen järjestelmän taitokategorioista, mikä osoittautuu epäoptimaaliseksi ratkaisuksi. Many modern enterprises, especially those that have a lot of smaller projects, have a continuous need to fit the expertise of their employees to the available projects in order to maximize productivity. This requires good knowledge of the skills possessed by the employees. Enterprises can collect information of the skills of their employees using various methods, but there's always the risk that at the critical moment there's no knowledge of the employee skills regarding the exact technology or technique required for the project. In this masters' thesis I research if the required information regarding employee expertise could be inferred from the discussions that happen in the internal communication channels within an organisation. I also research if Bayesian networks, graph structures used for presenting various events and their probability relations, are suitable for containing and operating on the collected skill information. Bayesian networks have acquired popularity in adaptive educational applications where the application tries to infer the learning state of a student in various subjects based on a series of exam questions. Even though Bayesian networks are noted to be a good way to represent the knowledge of an employee, the models developed for educational use were found to be ill-suited for the needs outlined in this research. This in combination with the unusual text analysis needs and the limited scale of the thesis means that advanced natural language processing methods and intelligent algorithms such as sentence structure processing and neural networks are not implemented. The result is an algorithm that can produce some amount of information regarding the knowledge available to an organisation, but fails to produce reliable knowledge regarding the skills of a single employee. The chaotic and natural conversation data was found to be a poor source of information, unless the analysis uses more advanced natural language processing methods to infer the purpose of individual messages. The usefulness of text analysis could also be increased significantly by taking into account prior information received from other sources during the algorithm and by improving the structure of the Bayesian network. In this thesis the structure of the Bayesian network was based on the skill categories of another system, which turned out to be a suboptimal solution.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen Liikenteen turvallisuusviraston eli Trafin asiakaskirjeitä. Vertailen Trafin uudistamien kirjeiden vanhoja eli uudistusta edeltäneitä ja uusia eli uudistuksen jälkeisiä versioita toisiinsa. Tarkoituksena on selvittää, millaista kieltä nykyään pidetään valtion viraston viestintään sopivana. Tutkimuskysymykseni ovat (1) millaisia muutoksia kirjeisiin on tehty ja (2) millaista virkakielikäsitystä muutokset heijastelevat. Tutkimus sijoittuu virkakielen huollon ja virkakielen tutkimuksen kentälle. Virkakielellä tarkoitetaan valtion ja kuntien viranomaisten työssään käyttämää kieltä. Virkakielikäsityksen tarkastelu tuo tutkimukseen myös kieli-ideologisen näkökulman. Ideologisia kysymyksiä on hedelmällistä tarkastella tilanteessa, jossa kielenkäyttöä on pyritty systemaattisesti muokkaamaan tietyssä kontekstissa. Tarkastelen kirjeiden kokonaisrakennetta jaksoanalyysin ja kirjeissä rakentuvia rooleja lingvistisen analyysin menetelmin. Vakiojaksoja eli kaikissa kirjeissä esiintyviä funktionaalisia jaksoja ovat viraston nimi ja logo, viraston verkkosivujen osoite, lopputervehdys ja allekirjoitus, vastaanottajan nimi ja yhteystiedot, terveh- dys/otsikko, päiväys, muistutus, lisätietojen antaja ja taustatiedot. Valinnaisia jaksoja taas ovat viraston muut yhteystiedot, toimintaohjeet, ehdot, perustelut, seuraukset, täsmennykset, suositukset ja leipätekstin väliotsikot. Kokonaisrakenteessa ei ole tapahtunut uudistuksessa suuria muutoksia. Kirjeissä läsnä olevia osapuolia ovat Trafi, kirjeen vastaanottaja, poliisi ja lääkäri. Trafille rakentuvia roo- leja ovat muistuttaja, ohjailija, palveluiden tarjoaja, asiakirjojen pyytäjä, korttien uusija, lain soveltaja, valvoja, tarkastuksen edellyttäjä ja tietojen haltija. Vastaanottajalle tarjoutuvia rooleja ovat muistutettava, ohjail- tava/määrättävä, palveluiden käyttäjä, asiakirjojen toimittaja, korttien hakija, lain noudattaja/rikkoja, valvonnan kohde, tarkastuksen kohde ja tietojen tarvitsija. Poliisille rakentuvia rooleja taas ovat muistuttaja, määrääjä, asiakirjojen vastaanottaja, lain valvoja, tarkastuksen edellyttäjä ja tietojen haltija. Lääkärin rooleja taas ovat asiakirjojen haltija/vastaanottaja/laatija, tarkastuksen suorittaja ja tietojen haltija. Tiivistetysti voidaan sanoa, että muut osapuolet ovat ainakin joissakin rooleissaan aktiivisia toimijoita, mutta lääkäri on eräänlainen statisti. Uusissa versioissa vastaanottaja on vahvemmin läsnä ja aktiivisempi toimija. Niiden lause- ja virkeraken- teet ovat pääosin suorempia ja yksinkertaisempia ja siten myös usein entistä selkeämpiä. Paikoin selkeys vaikut- taa kuitenkin olleen asiakasystävällisyyttä tärkeämpää. Uudistuksen tavoitteena oli selkeä ja ystävällinen kieli. Teksteistä abstrahoituva virkakielikäsitys on kuitenkin pikemminkin selkeä, mutta ei välttämättä ystävällinen.

peerReviewed

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kääntäjien julkisuuskuvaa kahdessa erilaisessa media-aineistossa. Vaikka käännöstieteessä on keskusteltu kääntäjien näkyvyydestä ja asemasta yhteiskunnassa, on kääntäjien julkisuudessa saama näkyvyys jäänyt nykytutkimuksessa vähälle. Tutkielmassa perehdytään ennen kaikkea kääntäjien yhteiskunnallisen näkyvyyden laatuun kysymällä, miten kääntäjistä kirjoitetaan julkisuudessa. Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa kääntäjiin liitettyjä kielenkäyttötapoja eli diskursseja, jotka muodostavat kääntäjistä saatavaa kuvaa. Tutkimusaineisto koostuu Kielikellossa ja Helsingin Sanomissa julkaistuista, valikoiduista artikkeleista aikaväliltä 2000–2015. Kielikello on Kotimaisten kielten keskuksen julkaisema kielenhuollon tiedotuslehti, kun taas Helsingin Sanomat on levikiltään Suomen suurin tilattava päivälehti. Lehdet eroavat toisistaan selvästi jo lähtökohdiltaan, joten tutkielmassa myös vertaillaan erilaisten aineistojen muodostamaa julkisuuskuvaa. Aineistoa lähestytään yhdistelemällä keinoja teksti- ja diskurssianalyysistä, ja erityistä huomiota kiinnitetään artikkeleissa käytettyihin sanavalintoihin, ilmauksiin ja painotuksiin. Kummankin lehden artikkeleissa korostuu kaunokirjallisuuden kääntäjien näkökulma, mutta kokonaisuuteen sisältyy myös asiatekstikääntäjien kokemuksia muun muassa EU- ja lakitekstien kääntämisestä. Aineistossa on havaittavissa yhteensä viisi vahvaa kääntäjien julkisuuskuvaa muodostavaa diskurssia, joista kaksi toistuu kummassakin aineistossa. Kääntäjistä piirtyy kuva ennen kaikkea kielialan ammattilaisina, joiden viestinnällisiä taitoja arvostetaan laajalti. Kääntäjät myös kuvataan kirjallisuuskentän moniosaajina ja kulttuurilähettiläinä, ja jossain määrin heidät rinnastetaan kirjailijoihin ja taiteilijoihin. Lisäksi kääntäjien työtaakkaa ja heidän työssä kohtaamiaan haasteita kuvataan päivälehden sivuilla sympatisoiden. Kielteisempää kääntäjäkuvaa muodostavat puhetavat, joissa korostuvat niin käännösvirheet ja käännöskielen kritisointi kuin käännösten esittäminen pakollisena pahana. Kielikello ja Helsingin Sanomat muodostavat kääntäjien julkisuuskuvaa enimmäkseen samansuuntaisesti. Mielenkiintoinen havainto kuitenkin on, että Helsingin Sanomien diskursseista kolme neljästä luo julkisuuskuvaa positiivisesti, ja neljättä diskurssia voidaan pitää sekä positiivisena että negatiivisena. Kielikellossa sen sijaan kolmen vahvimman diskurssin joukossa on yksi selvästi negatiivinen diskurssi. Erot voivat selittyä muun muassa sillä, että kielenhuollon ammattilehdessä kieleen liittyviä ilmiöitä tarkastellaan kriittisesti, kun taas päivälehdessä päähuomio kiinnittyy yleensä kielen käyttäjään eli haastateltavaan. Koska tutkimuksen perusteella kääntäjät näyttäytyvät julkisuudessa suomalaisyleisölle pääosin positiivisessa valossa, ei ammattikunnan edustajilla ole tarvetta ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin julkisuuskuvan muuttamiseksi. Deutsche Kurzfassung: Die Sichtbarkeit und das Erscheinungsbild der Übersetzer: ein Vergleich zwischen einer Fachzeitschrift und einer Tageszeitung

In this article I develop the concept of kinekphrasis to designate a particular form of intermediality, speci cally, the verbal representation of cinema or other form of moving image. Kinekphrasis builds upon ekphrasis, the classical rhetorical term that today generally refers to texts about static artworks, such as paintings and statues. Representing the medial complex of cinema, however, sets a distinct sensorial and semiotic challenge to a text and brings about a form of intermediality di erent from the traditional ekphrasis. I exemplify kinekphrasis with a reading of contemporary Finnish poetry, namely, individual poems by Pauliina Haasjoki and V. S. Luoma-aho, and one book-length work, Karri Kokko’s Töllötin (“The Tube”, 2010), the most extensive kinekphrasis in Finnish literature. In addition, I analyze Marko Niemi’s digital, animated version of Töllötin, which uses Kokko’s text and so adds yet another layer to the medial process. In representing lms and television, the texts foreground what Roland Barthes termed “the third meaning” (le troisième sens): all those excessive elements, details, and digressions that cannot be reduced to any narrative or symbolic functions. peerReviewed

The object of this study is character´s internal conflict in the novel. The primary research question is: What are the internal conflicts of characters like in Väinö Linna’s novel The Unknown Soldier? An answer to the primary research question is sought by answering the following secondary research questions: What are the specific internal conflicts like? How do they manifest? What are the most important effects they have on the structure of the narrative? What kinds of groups of characters are possible to form? How could the traditional notion of characters internal conflict, as it is traditionally defined in literary studies, be developed? In this study, internal conflict takes place when a character 1) has two competing desires, two needs, the conflict of which is difficult to solve; 2) struggles and hesitates between two threatening fears; 3) is afraid of striving for something they want. Character’s internal conflict is also manifested when two antithetical basic needs co-exist simultaneously: a) independence vs. de-pendence; b) intimacy vs. withdrawal; c) co-operation vs. competition; d) impulse vs. moral guidelines. The structure and contents of the methodological apparatus of this study are as follows: 1) knowledge interest: hermeneutic; 2) paradigm: interpretative and intrinsic; 3) mode of approach: modified new criticism; 4) method: close reading. Of the novel’s characters, 28 were selected for an analysis through close reading. The analysis revealed that twelve of the characters (Riitaoja, Lehto, Kariluoto, Koskela, Lahtinen, Korpela, Kotilainen, Mäkilä, Salo, Karjula, Korsumäki, Jalovaara) have internal conflicts, whereas the remaining sixteen do not. Other essential search results are as follows. Characters with internal conflicts are connected to deep psychological portrayals of human nature, revealing their consciousness with all the inconsistencies, contradictions, and tensions. Typical for these characters are testiness and sensitivity, and an irregular rhythm of life. These elements deepen the characters and enables narrative progression. In addition to internal conflicts, the problem of masculinity figures prominently. The novel therefore stands as another sign of the author’s expertise in sensitive psychological expression. In addition to interpretive results, conceptual results were also reached. First of all, Harry Shaw’s relatively popular definition of internal conflict has been developed further using social psychological conceptual data. This has resulted in the above-mentioned definition, which has turned out to be efficient in analysis. Additionally, this experiment with new criticism has revealed new criticism still to be a useful approach when supplemented with a concession of the existence of cognitive models. The text can no longer be seen as an object which is completely detached from the prior knowledge of the researcher.

Tutkielmani aiheena on Suomen ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien antamien neljän tuomioistuinpäätöksen oikeudellisten käsitteiden tutkiminen. Suomen korkeimman oikeuden päätökset on annettu ruotsin kielellä. Päätöksistä kaksi käsittelee törkeää pahoinpitelyä ja kaksi lahjontarikosta. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, mihin aihepiireihin tuomioistuinpäätöksissä käytettävät juridiset käsitteet kuuluvat tematiikan kannalta, mistä käsitteet ovat juridis-hierarkkista näkökulmaa ajatellen peräisin, miten tuomioistuinpäätösten rakenne Suomen ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien välillä eroaa ja mikä on tuomioistuinpäätösten keskimääräinen virkepituus suhteessa aiempiin tutkimuksiin ja muihin tieteenaloihin. Näihin kysymyksiin etsin vastausta käsiteanalyysin ja tekstianalyysin avulla. Tämä tutkielma osoittaa, että rikosoikeudellisissa tuomioistuinratkaisuissa on eniten käsitteitä, jotka viittaavat rikollisuuteen, rikostyyppeihin ja rikoksen vahingollisuuden arviointiin. Vähiten esiintyy käsitteitä, jotka viittaavat prosessin taustalla toimivaan oikeuslaitokseen. Useimmat käsitteet ilmenevät lakitasolla ja vain osa käsitteistä ilmenee hierarkkisesti ylimmällä, perustuslain tasolla. Tuomioistuinratkaisujen jäsennys eroaa Suomen ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien välillä erityisesti tuomiolauselman esittämispaikan osalta. Virkepituudessa maiden korkeimpien oikeuksien välillä ei ole suurta eroa. Tutkielma osoittaa kuitenkin, että tuomioistuinratkaisujen virkkeet ovat oikeudelliselle kielelle tyypilliseen tapaan pitkiä. Lisätutkimusta tarvitaan, jotta tutkimustuloksia voitaisiin yleistää.

Tutkielmani käsittelee Intrum Justitia -konsernin internetsivuilla esiintyvää retoriikkaa: mitä tietoa velalliselle tarjotaan, mitä retorisia keinoja lähettäjä käyttää saadakseen ve-lallisasiakkaan maksamaan ja millaisia (mahdollisesti myös kulttuurisia) eroja tai yhtä-läisyyksiä Suomen, Ruotsin ja Tanskan tytäryhtiöiden internetsivun välillä esiintyy. Materiaalini koostuu kolmesta internetsivusta, joista jokainen edustaa yhtä maata ja kulttuuria. Kyseessä on velallisasiakkaalle suunnitellun sisällön pääsivu. Tutkimusmenetelmäni on kvalitatiivis-deskriptiivinen retorinen tekstianalyysi ja tutki-mukseni pääkäsitteitä ovat ethos, pathos ja logos. Näiden käsitteiden avulla analysoin lähettäjän viestin ja argumenttien sisältöä. Koska kyseessä on internetsivu, otan huomi-oon myös multimodaaliset tekijät. Päästäkseni syvemmälle viestin retorisiin tekijöihin analysoin myös internetsivun rakennetta tietyn tiedon korostamisen kannalta. Yhtiön internetsivujen ulkonäkö määräytyy koko yhtiötä kattavan brand manuaalin mukaan, mutta jokainen tytäryhtiö voi päättää itse sivujen sisällöstä. Analyysissäni selvisi, että tytäryhtiöiden sivuilla on paljon samoja tekstielementtejä, mutta ne on sijoitettu eri tavoin. Ruotsalainen ja tanskalainen sivu esittelevät suoraan perintäalaa ja siihen liittyvää lainsäädäntöä, kun taas suomalaisen sivu keskittyy yhtiön palvelumuotojen esittelyyn. Suomessa korostetaan välitöntä yhteydenottoa, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa tietoa on saatavilla heti kotisivulla, ja asiakasta lähestytään lä-hinnä kehottavassa hengessä. Aineistosta oli selkeästi havaittavissa kulttuurisia eroja siinä, kuinka yritys kohtaa asiakkaan: Suomessa keskitytään tehokkaaseen asioiden hoi-tamiseen ja palvelun tarjoamiseen kun taas Ruotsissa ja Tanskassa asiakkaalle tarjotaan heti luettavaksi perintään ja velan hoitamiseen liittyvää tietoa.

Tutkielma käsittelee arjen kielellisiä esittämistapoja mediatekstien kontekstissa. Työn tarkoituksena on perehtyä arjen lingvistiseen kuvaukseen kahdessa eri naistenlehdessä, Kotiliedessä ja Kotivinkissä. Arjen kuvaamisen tapoja eli representaatioita tutkiva työ on toteutettu konstruktionistisen ja diskursiivisen kielikäsityksen kehyksessä. Tutkimuksen aihe on yhteiskunnallisesti ajankohtainen ja liittyy elämäntapavalinnoista käytävään keskusteluun. Representaatioita tutkiva työ keskittyy arjen ajan ja paikan kartoittamiseen. Tutkielman keskeisimpänä tavoitteena on arjen rytmin käsitteen ympärille hahmottuvan tutkimustehtävän ratkaiseminen. Tutkimuksen keinoin on tarkoitus selvittää arjen rytmin ja rytmien muutoksen rakentumista eli arjen merkityksellisyyden kautta rakentuvaa elämänrytmiä naistenlehdissä. Tehtävää täsmentävät seuraavat tutkimuskysymykset: 1) Millaisia representaatioita arjesta diskursiivisesti rakennetaan Kotiliesi- ja Kotivinkki-lehtien teksteissä? 2) Miten representoidun arjen ajallista ja paikallista luonnetta aineistossa kuvataan? 3) Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä arjen ajan ja paikan kuvauksessa aineistossa voidaan nähdä? Työ pohjautuu mm. Faircloughin esittelemään diskurssintutkimuksen suuntaukseen ja teorioihin. Diskurssi ymmärretään työssä sekä teoreettiseksi lähtökohdaksi, merkityksellistämisen tavaksi, että tietyiksi kiteytyneiksi tavoiksi merkityksellistää maailmaa. (Fairclough mm. 1992.) Arjen representoinnin tavat ja näiden diskursiiviset kytkennät liittyvät osaksi kielen ja diskurssien vallan tematiikkaa. Työ on kvalitatiivinen ja aineistolähtöinen. Tutkielma perustuu tekstilähtöiseen diskurssianalyysiin, ja kriittisen diskurssianalyysin teoreettiset taustat sekä systeemis-funktionaalisen kieliopin funktiot rajaavat työn analyyttisen kehyksen (mm. Fairclough; Halliday). Aineistona työssä on käytetty ko. lehtien 2011 ilmestyneiden numeroiden joukosta rajautuneita tekstejä. Varsinaisen analyysin kohteena työssä on ollut 37:n artikkelin tutkimustehtävän mukainen kieliaines. Analyysissa hahmottuvat kolme eri diskurssia, tehokkuus, hidastaminen ja arjellistuminen, muodostavat representaatioineen työn merkittävimmät tutkimustulokset. Tehokkuuden diskurssin representaatioille on yhteistä tavoitteellisuus sekä ajan kokeminen rajalliseksi mutta samalla hallittavaksi. Tehokkuuden ns. vastadiskurssi hidastaminen puolestaan näyttäytyy representaatioille yhteisenä hitaan tai hitaamman arjen pyrkimyksenä. Yhteistä näille diskursseille on kuitenkin ajan hallinnan tavoittelu. Erityisesti arjen paikan määrittymisen kautta hahmottuva arjellistumisen diskurssi taas ilmenee arjen kuvaukselle monin paikoin tyypillisenä arjen merkityksen korostumisena. Tulokseni perustuvat tutkimaani aineistoon, eikä havaintoja voi yleistää koskemaan mediatekstien laajaa kenttää. Toivon tulosteni kuitenkin tuovan yhden näkökulman mediatekstien representaatiotutkimukseen. Työni on diskurssintutkimukselle ominaisesti monitieteinen, mutta haluan tutkimusasetelmallani ja valitsemillani tutkimusmenetelmillä korostaa kielen tehtävää arkemme kuvaajana ja tuottajana.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen suomalaisten lukiolaisten (n=20) ja yliopisto-opiskelijoiden (n=20) sekä ruotsalaisten lukiolaisten (n=20) ruotsinkielisten kertomusten rakennetta. Vertaan, miten suomalaiset toisen kielen oppijat ja ruotsalaiset ensikielen oppijat rakentavat kertomuksensa. Tutkimusmateriaali, joka koostuu 60 lyhyestä kirjoittajien omiin kokemuksiin perustuvasta kertomuksesta, on osa aineistoa, jota on kerätty Jyväskylän yliopiston toisen kielen oppimista käsittelevässä Topling-hankkeessa vuodesta 2010 alkaen. Tutkimukseni on pääasiassa laadullinen tekstinanalyysi, jossa käytän myös määrällisiä menetelmiä. Pohjaan analyysini labovilaiseen kertomusmalliin (Labov & Waletzky 2006 [1967]; Labov 1972), jonka mukaan kertomuksen rakenteeseen kuuluu kuusi elementtiä: abstrakti, orientaatio, toiminta, tulos, arviointi ja lopetus. Tavoitteena on selvittää, miten suuressa mittakaavassa ja missä järjestyksessä nämä kertomusosat esiintyvät aineistossani ja millaisia ne ovat luonteeltaan. Tutkimustulokset osoittavat, että kaikki 60 kertomusta sisältävät taustoittavaa orientaatiota, tapahtumista kertovaa toimintaa ja kertomuksen tärkeyttä painottavaa arviointia. Kolme muuta kertomusosaa, alun tiivistävä abstrakti, seurauksista kertova tulos ja labovilainen kertomuksen lopetus, ovat puolestaan suhteellisen harvinaisia elementtejä. Täten voidaan todeta, että orientaatio, toiminta ja arviointi näyttävät kuuluvan kertomuksen syvärakenteeseen. Ensi- ja toisen kielen oppijoiden kertomusrakenteissa on havaittavissa tiettyjä eroja, jotka voidaan nähdä johtuvan lähinnä erilaisista kielellisistä valmiuksista, mutta myös henkilökohtaisista valinnoista, kuten aiheesta. Kyse on kuitenkin enemmän laadullisista kuin rakenteellisista seikoista, kuten erilaisten arviointityyppien käytöstä. Tämän tutkimuksen kirjoittajat rakentavat kertomuksensa pääpiirteittäin prototyyppisen rakenteen mukaisesti: valtaosa kertomuksista sisältää selkeän alun, keskikohdan ja lopun, joilla on oma funktionsa ja joita voidaan kuvata havainnollisesti Labovin kertomusmallin avulla.

Artikkelin tarkoituksena on avata sitä, millaisena uutisen tekijä uutistekstin ja -genren ristivalotuksessa yleisölle esittäytyy ja millaiseen asemaan uutisen lukija asetetaan. Näitä kysymyksiä lähestytään sisäistekijän ja -lukijan käsitteiden kautta, sekä filosofi Karl Popperin esittämän kolmen maailman teorian avulla. Artikkelissa esitetään käsitteiden vertailevan analyysin ja teoreettisen erittelyn avulla tapa ymmärtää uutisten sisäistekijä kolmeen osaan jakautuneena. Popperin maailmojen jakoa mukaillen tekijä esittäytyy yhtä aikaa sekä todellisuutena sellaisenaan, todellisuutta kuvaavana yksilöllisenä ihmisenä että käytäntöinä, organisaationa ja instituutiona joiden kautta todellisuutta kuvataan. Uutistekstissä voidaan korostaa mitä tahansa näistä piirteistä toisten kustannuksella. Eri puolia korostamalla voidaan vaikuttaa siihen, millaiseksi sisäislukijan ja sen myötä todellisen lukijan suhde tekstiin ja sen kuvaamaan todellisuuteen pyrkii muodostumaan.

This thesis examines the structure and argumentation of letters to the editor written by Finnish upper secondary school students. The research material includes 89 texts and the objective of the study is to determine the structure and argumentation of these texts. The rationale for the study of these argumentative texts is: (i) Lack of structure and argumentation skills by upper secondary school students. This fact has previously been established by several studies. (ii) General concern about the lack of teaching of argumentative skills. (iii) Social pressure that requires one to possess the ability to express an opinion, justify it (orally or in writing) and to criticise the views of others. The methodological background of this study is based on the analysis of Genre Theories, Argumentation Theory and Appraisal Theory. The analysis of the textual structures within these texts was carried out for the part of general structure and functional structure. Furthermore, argumentation was examined through the audience, preliminary agreements and argumentation techniques. Expressing attitudes was examined through engagement, judgement of human behaviour and graduation. The analysis revealed that the texts consisted of functional sequences that were referred to as ‘summary of the original text’, ‘own opinion’, ‘justification’, ‘guidance’ and ‘consent’. The most frequent sequences in the texts were own opinion, justification and summary of the original text. Sequences of guidance and consent were significantly fewer. The identified sequences formed series of actions based on which three most prototypical structures of letters were produced. Based on the material, the upper secondary school students were able to use different argumentation techniques relatively well, although certain problems with regard to persuasiveness were identified. On the basis of the functional sequences, argumentation techniques and expressions of attitudes conveyed by the writers – either consciously or unconsciously – modes of argumentation with a rhetorical effect were determined. The modes of argumentation demonstrated included ‘encouragement’, ‘denial’ (‘direct denial’, ‘attack’ and ‘consent’), ‘guidance’ and ‘indecision’. The results of this study offer an opportunity to teach the writing of argumentative texts in a more explicit way. Becoming aware of the argumentation techniques and the understanding that texts are functional tools will help students to realise that producing texts is a type of an act.

Maria Lassila-Merisalo kartoitti väitöstutkimuksessaan suomalaista kaunokirjallista journalismia, joka perustuu faktapohjaisen materiaalin esittämiseen fiktiolle tyypillisten kerrontakeinojen avulla. Hän havaitsi, että lajin kriteerit täyttävää journalismia on harjoitettu maassamme hyvinkin mainitsemisen arvoisesti, mutta ei kovin yhtenäisesti saati organisoidusti. Lajityyppi tunnetaankin heikosti.- Esimerkkejä kaunokirjallisesta journalismista voi löytää vaikkapa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä tai sanomalehtien sunnuntaisivuilta, Lassila-Merisalo kertoo.Kaunokirjallisen journalismin elkeitä ilmestyi suomalaisiin lehtiin Lassila-Merisalon mukaan 1900-luvun taitteessa, ensimmäisten reportaasien myötä. Silloin alettiin yhdistää faktatietoa ja toimittajan omaa elämystä ja kokemusta. Lajityypin kultakautta elettiin 1950- ja 1960-luvuilla. Tuolloin kirjoittivat juttujaan muun muassa ”sankaritoimittajat” Matti Jämsä ja Veikko Ennala ja Viikkosanomien tarinankertojat, kuten Juha Tanttu. Reportaaseissa luotettiin tarinankerronnan voimaan.Seuraava merkittävä ajanjakso oli 1980-luvulla. Silloin vapautunut yhteiskunnallinen ilmapiiri ja uusi kaupunkikulttuuri synnyttivät lehtiä, joissa fiktion tekniikoita viljeltiin ajoittain hyvinkin vapaamielisesti. 2000-luvulle tultaessa kaunokirjallisten juttujen informaatiopitoisuus on kasvanut, ja puhdasta tarinamuotoa löytää lehdistä yhä harvemmin.- Paljon puhutaan uutisten ja median viihteellistymisestä ja elämyksellisyyden lisääntymisestä, mutta kaunokirjallisen journalismin kohdalla voi itse asiassa havaita siirtymää vastakkaiseen suuntaan. Näyttääkin siltä, että lajityypit ovat alkaneet lähestyä toisiaan. Uutisia höystetään tarinallisilla elementeillä, ja kaunokirjallisia juttuja pönkitetään runsailla taustafaktoilla, Lassila-Merisalo selventää.Lassila-Merisalo katsoo kaunokirjallisen journalismin kuuluvan ei-fiktion lajityyppiin, joka on kolmas laji faktan ja fiktion välissä. Kaunokirjallisen journalismin tyypillisiä piirteitä on esimerkiksi vahvasti läsnä olevan kertojan käyttö. Ilmaisunvapauden lisääminen tuo aina mukanaan eettisiä ongelmakohtia.- Onko esimerkiksi oikein muokata tapahtumien järjestystä tekstin dramaattisuuden hyväksi? Tai onko hyväksyttävää esittää arveluja henkilön ajatuksista, Lassila-Merisalo konkretisoi kysymyksiä, joiden eteen toimittaja voi joutua. Tällaiset kysymykset kuuluvat olennaisesti ei-fiktion problematiikkaan. Ei-fiktion ja fiktion välinen raja voi olla paikoin vaikea tai jopa mahdoton löytää, mutta Lassila-Merisalo muistuttaa, että vastuuntuntoinen toimittaja ei koskaan lakkaa etsimästä sitä.- Kaunokirjallisista piirteistään huolimatta lehtijuttu on aina journalismia, joten tarinan on taivuttava todellisuuden ehdoilla eikä toisinpäin, Lassila-Merisalo toteaa. This study explores the concept of “literary journalism” in Finnish context. Literary journalism is defined as a subspecies of nonfiction, which depicts actual events and people using techniques of fictional discourse. Finnish journalists have borrowed literary techniques from fiction through the ages but it has been done if not unconsciously, then at least unsystematically. The aim is to acknowledge the form by highlighting it from different angles, from a humanistic point of view.The study deals with two main issues: searching the line between fact and fiction and defining the nature of Finnish literary (magazine) journalism. The study consists of three sections. The first section focuses on the concepts of fact and fiction and their definitions as well as crossing the lines by applying narratological methods to journalism studies. The second section takes a look at the practice of writing: how the concepts of fact and fiction have been understood and utilized in for example ethical guidelines for journalists. The third part includes a history of Finnish literary journalism as well as interviews with contemporary writers of the form. In the beginning of each section is a previously published peer-reviewed article. These articles form the theoretic-analytical core of the study, applying methods from literary studies to journalistic texts and thereby mapping the nonfictional nature of the stories.It can be concluded that even though the term literary journalism has been rather unknown in Finland, the methods of the form have nevertheless been used actively in Finnish magazines. The study suggests that Finnish literary journalism can and should be regarded as a representative of the genre of nonfiction. Still, it is worth remembering that every time a reporter crosses the line between nonfiction and fiction, it is a violation of the reader’s trust. Thus, using fictional techniques requires a high sense of responsibility from the writer. And even though it may sometimes be difficult to find a boundary between fiction and nonfiction, this does not mean that one could stop searching.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tämän pro gradu -tutkielman aihe on uusien teknologioiden ja suomalaisen tietoyhteiskunnan käsittely sanomalehdistössä. Tutkimuskysymykseni kuuluu, millaisten metaforien avulla uusia teknologioita ja suomalaista tietoyhteiskuntaa kuvataan. Tutkielmani tavoite on selvittää, millaisia metaforisia narratiiveja, myyttejä tai kertomuksia tieteestä, tietoyhteiskunnasta ja teknologioista metaforat rakentavat. Keskeisiä teorioita ja lähteitäni ovat George Lakoffin ja Mark Johnsonin (1980) kognitiivinen metaforateoria, Norman Fairclough’n (2002) diskurssianalyyttinen tutkimus median käytännöistä, Iina Hellstenin (1997; 2002) ja Esa Väliverrosen (2007) tutkimukset tieteen ja bio- ja geeniteknologioiden metaforisista representaatioista sekä Manuel Castellsin ja Pekka Himasen (2001) Suomen tietoyhteiskuntamalli. Keskeisiä käsitteitä ovat metafora, myytti, käsitteellinen metafora, metaforinen narratiivi, diskurssikäytäntö, journalistinen käytäntö, teknologia ja tietoyhteiskunta. Aineistonani on Helsingin Sanomien artikkeleita: 17 vuodelta 1995 ja 21 vuodelta 2002. Metafora-analyysissani yhdistelen Nerlichin ja Hellstenin (2004) ja Hellstenin (2002) tutkimuksissaan käyttämiä menetelmiä sekä Väliverrosen (2007) tutkimusta geenipuheen kertomuksista. Metaforisia ilmauksia etsin kognitiivisen metaforateorian metaforan määritelmän mukaan eli käsitän metaforan käsitteellisten kenttien välisenä mallinnuksena. Käsitteelliset metaforat pohjaavat Lakoffin ja Johnsonin esimerkkeihin, mutta myös Hellstenin metaforisen narratiivin kuvaukseen. Tulkitsen aineistoa konstruktionistisesta näkökulmasta käsin. Lähtökohtainen ajatukseni on, että kielellä on ideologista ja normalisoivaa valtaa, ja että metaforat eivät ole pelkästään käteviä popularisoinnin apuvälineitä. Aineistostani löytyi metaforisia narratiiveja, jotka tukevat aikaisemman tutkimuksen löydöksiä tieteen ja teknologian representaatioista. ”TIETEELLINEN EDISTYS ON MATKA” on yleisesti vaikuttava narratiivinen ylätaso useille käsitteellisille metaforille aineistossani. Aineiston metaforat rakentavat ja ylläpitävät tieteen ja teknologian suurta lupausta tuntemattoman valloittamisesta, luonnon hallitsemisesta ja sairauksien voittamisesta. Kriittisiä piirteitä on kuitenkin jo havaittavissa vuoden 2002 metaforissa. Yksimielisyys tiede- ja teknologiapoliittisesta ideologiasta ilmenee vahvasti aineistoni metaforisoinneissa. Tämän ideologian tavoitteita ovat taloudellinen kasvu, teknologinen edistys sekä kilpailukyvyn edistäminen. Aineiston metaforisoinnit uusintavat teknisen muutoksen välttämättömyyden strategian eli esittävät Suomen kehityksen edelläkävijänä, jota muut voivat seurata. Tietoyhteiskuntakehityksen etenemisellä ja siinä menestymisellä kohotetaan aineiston metaforisissa ilmauksissa kansallista itsetuntoa kautta linjan.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielma käsittelee yrittäjyyspuhetta yrittäjyyden politiikkaohjelmassa ja siihen liittyvässä lehtikirjoittelussa. Työssä tutkitaan, kuinka aineistojen ilmentämä hallitseva yrittäjyysdiskurssi merkityksellistää yrittäjyyttä ja millaisin retorisin keinoin yleisön älyllistä hyväksyntää ja toiminnallista alttiutta aineistoissa herätellään. Taloudellisen toiminnan asemesta yrittäjyyttä lähestytään yhteiskunnallisessa kontekstissa ja erityisesti kielenkäyttöön keskittyen. Teoreettisena lähtökohtana on käsitys kielen todellisuutta rakentavasta luonteesta. Tutkielman kaksiosaisen aineiston muodostavat Vanhasen I hallituksen (2003-2007) strategia-asiakirja vuodelta 2004 yrittäjyyden politiikkaohjelmaa koskevilta osin sekä kauppa- ja teollisuusministeriön lehdistöseurannasta poimittu yrittäjyyden politiikkaohjelmaan ja yrittäjyyspolitiikkaan liittyvä sanomalehtiaineisto aikaväliltä 7.1.-18.12.2004. Lisäksi viitataan yrittäjyyden politiikkaohjelman loppuraporttiin helmikuulta 2007. Poikkihallinnollisen yrittäjyyden politiikkaohjelman myötä yrittäjyys nousi yhdeksi hallitustyön strategiseksi painopistealueeksi saaden näin uutta merkityspotentiaalia kansallisella agendalla. Yhdistämällä ohjelmatekstiin media-aineisto, on määrä tavoittaa kaksi keskeistä yhteiskunnallisen määrittelyvallan käyttäjää julkisuuden areenalla. Tutkimusmenetelmänä on hyödynnetty retorista tekstianalyysiä, jossa laadullinen lähiluku yhdistyy uuden retoriikan piiristä nousseeseen näkemykseen teksteistä toimijoiden politiikan ilmaisimina. Tekstejä lähestytään sekä puhujan että yleisön käsitteen kautta tunnistaen argumentaatiotekniikoita ja retorisia kuvioita sekä tehden näkyviksi tekstien taustalla vaikuttavia retorisia esisopimuksia. Myös hallinnon ja median aineistojen keskinäistä suhdetta tarkastellaan. Retorisen tekstianalyysin tulosten tulkintaan sovelletaan yleisemmin liiketoiminnan strategisen suunnittelun ja markkinoinnin piirissä hyödynnettyä SWOT-analyysiä, josta tuttujen käsiteparien avulla yrittäjyyspuheesta paikannetaan vahvuuksien ja heikkouksien sekä mahdollisuuksien ja uhkien kehyksiä. Retoriikka-analyysin osalta työ nojaa uuden retoriikan isäksi mainitun Chaïm Perelmanin ajatteluun, jossa argumentaation formaalin pätevyyden sijaan keskitytään retorisiin vakuuttavuuden keinoihin ja kielellisiin valintoihin. Keskeisiä lähteitä ovat olleet mm. Perelmanin teos Retoriikan valtakunta (1977) sekä eräät Hilkka Summan Perelmanin ajattelua käsittelevät esitykset. SWOT-analyysin malli on peräisin teoksesta Principles of marketing (Kotler et al. 2002). Empiirisessä osiossa politiikkaohjelman yrittäjyyspuhe näyttäytyy mm. talouden ensisijaisuuden esisopimukseen nojaavana, eri argumentaatiostategioin vastaanpanemattomaksi rakennettuna ja yleisödialogia välttävänä. Sanomalehtiaineiston yrittäjyyspuheesta piirtyvät esiin kamppailun ja luonnollistamisen metaforatyypit. Yrittäjyys esitetään yksilötasolla useammin heikkouksien kuin vahvuuksien ja yhteiskunnan tasolla useammin riskien kuin mahdollisuuksien yhteydessä. Hallinnon diskurssin todetaan osin läpäisevän mediatekstit. Johtopäätösluvussa yrittäjyyspuhetta lähestytään sekä deskripitiivisestä että preskriptiivisestä näkökulmasta; Miten yrittäjyydestä puhutaan hallinnon tekstissä ja miten media-aineistossa? Entä miten siitä tulisi tai voitaisiin puhua yhtäältä julkisten yrittäjyystavoitteiden ja toisaalta kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta? Johtopäätöksenä esitetään, että hallinnon ja median tekstejä yhdistävät talouden ensisijaisuuden esisopimus ja välttämättömyyden retoriikka, joiden yhteyttä talouden metaideologiaan pohditaan. Todetaan yrittäjyyspuheen kaksijakoisuus; yhtäältä yrittäjyyttä argumentoidaan vääjäämättömänä hyvinvoinnin takuutekijänä ja toisaalta riskien ja uhkien täyteisenä toimintakenttänä. Lopuksi nostetaan esiin kysymys vaihtoehtoisista puhetavoista.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa on tarkasteltu julkisten palvelujen ulkoistamista koskenutta lehtikirjoittelua Helsingin Sanomissa vuonna 2004. Tutkimuksessa on selvitetty sitä, miten julkisella sektorilla tapahtuvaa ulkoistamista asemoitiin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Asemointitarkastelua on täydennetty ideologian käsitteen avulla. Huomiota on kiinnitetty siihen, millaista ideologista kamppailua ulkoistamisen eri asemoinneissa voidaan havaita ja miten ideologinen kamppailu lehtikirjoituksissa ilmenee. Tutkimusaineistoni on muodostunut 51:stä Helsingin Sanomissa vuonna 2004 julkaistusta kirjoituksesta, joissa käsiteltiin julkisten palvelujen ulkoistamista. Tutkimuksessa on käytetty semioottisesti orientoitunutta analyyttistä lähestymistapaa, jossa käytetään hyväksi erilaisia diskurssi- ja tekstianalyyttisiä välineitä. Tutkimuksessa ulkoistamiskeskustelun tarkastelussa hyödynnetään analyysimallia, jossa subjektiasemien rakentumista tarkastellaan kolmen aspektin (spatiaalisen, temporaalisen ja positionaalisen) kautta. Lisäksi tutkimuksessa on sovellettu asemoimisteoriaa sekä kohteen että yleisön asemoimisen ulottuvuuksilla. Päätutkimuskysymyksiä on ollut kaksi. Ensimmäinen kysymys kuuluu, millaisia asemointeja ulkoistamiselle lehtikirjoituksissa muodostuu. Toisena kysymyksenä selvitetään sitä, millaista ideologista kamppailua eri asemoinneissa voidaan havaita ja miten ideologinen kamppailu eri yhteiskunnallisten toimijoiden puheessa ilmenee. Tutkimuksen tuloksena todetaan, että ulkoistamiselle muodostui tutkimusaineistossa viisi erilaista asemointia. Ulkoistaminen nähtiin hyvinvoinnin turvaajana, uhkana hyvinvoinnille, kuntien osaamishaasteena, työntekijän vihollisena sekä moraalin ja vastuun hämärtäjäna. Jokainen näistä toi mukanaan oman aspektinsa ulkoistamiskeskusteluun. Kunkin asemoinnin taustalta löytyi erilaisia näkökulmia ja ideologioita. Ideologinen kamppailu voidaan jakaa kahteen osaan: näkyvään ja piilevään. Poliittisella tasolla ulkoistamisesta tehtiin ideologinen kysymys ja ulkoistaminen haluttiin eksplisiittisesti liittää osaksi laajempaa arvokokonaisuutta. Näin ollen asemoinneissa, joissa ulkoistaminen nähtiin joko hyvinvoinnin turvaajana tai sen uhkana, ulkoistamisen puolustajien ja vastustajien näkemykset heijastelivat joko uusliberalistista tai hyvinvointivaltiollista ajattelumallia. Sama oli nähtävissä myös niissä näkemyksissä, joissa ulkoistaminen asemoitiin työntekijän viholliseksi. Havaittavissa oli laajempikin pyrkimys liittää ulkoistaminen osaksi työläisten ja omistuksen välistä vastakkainasettelua. Sen sijaan kahdessa muussa asemoinnissa ideologisen kamppailun voidaan tulkita olleen lähinnä piilevää. Asemoinnit, joissa ulkoistaminen nähtiin kuntien osaamishaasteena tai vastuun ja moraalin heikentäjänä, eivät selkeästi nojautuneet mihinkään ideologiaan, vaikka taustalla oli nähtävissä viitteitä ja arvoja eri ideologioista.

Pro gradu –tutkielma käsittelee 1990-luvun liikkeenjohtoajattelua ja foucault’laista valtakäsitystä sekä hallinnoimisen teemaa. Tutkielman aineisto koostuu Yritystalouslehden artikkeleista vuosilta 1990–1999. Lopulliseen aineistoanalyysiin on valikoitunut 20 henkilöstöjohtamisen aluetta käsittelevää artikkelia. Tutkimus on tekstianalyysia. Tarkastelun kohteena on se, mistä tutkimusaineistossa puhutaan ja minkälaiseksi liikkeenjohtamisen tehtävät ja kohteet aineistossa käsitetään. Diskurssianalyyttisesta näkökulmasta pyrkimyksenä on tarkastella ja analysoida ajattelujärjestelmiä sekä tehdä henkilöstöjohtamisen käytännöt ja valtavaikutukset näkyviksi. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu Michel Foucault’n valtakäsityksen ja Foucault’a peräisin olevan hallinnoimisen teeman hahmottamisesta. Tutkielman tarkoituksena on tuoda foucault’lainen vallan ja hallinnoinnin näkökulma liikkeenjohtoajatteluun. Keskeistä on erityisen lähestymistavan muodostaminen Foucault’n teoksia analysoivan kirjallisuuden avulla. Liikkeenjohtamisen ymmärtämisessä ja aineiston analysoinnissa tärkeäksi nousee Foucault’n valtakäsitys: ajatus vallan tuottavasta luonteesta, käsitys tiedon ja vallan suhteesta, vaihtoehtoinen tapa ymmärtää subjekti sekä biovallan ja hallintamentaliteetin käsitteet ja problematiikka. Tutkielman aineistoanalyyseissa liikkeenjohtamisideologioista oli löydettävissä käytäntöjä tai tekniikoita, joiden valtavaikutukset avautuvat nimenomaan foucault’laisen valtakäsityksen näkökulmasta tarkasteltuna. Keskeisenä tutkielman päätelmänä on hallinnoinnin intensifioitumisen korostuminen 1990-luvun liikkeenjohtoajattelussa.

Taina Saarinen tarkasteli väitöskirjassaan laadun ja eurooppalaisen korkeakoulupolitiikan erilaisia merkityksiä. Millaista korkeakoulupolitiikkaa laadun nimissä on viime vuosikymmeninä tuotettu ja pidetty yllä, ja keiden toimijoiden tarpeita tämä laadun politiikka tukee?- Laatu on tyhjä taulu, johon voidaan heijastaa erilaisia käsityksiä halutusta korkeakoulupolitiikasta, Saarinen määrittelee.Saarinen osoittaa, että ei ole olemassa vain yhtä laatupolitiikkaa vaan useita. Näennäisesti samaan politiikkaan kohdistuu eri tilanteissa erilaisia odotuksia, ja kukin toimintaympäristö on erilainen. Tämä väistämättä taas vaikuttaa politiikkatoimien vastaanottoon. Koulutuksen globalisaatio ei olekaan yksiselitteistä, vaan kansallisvaltiolla on edelleen – ainakin toistaiseksi – mahdollisuus omanlaiseensa koulutuspolitiikkaan. The study analysed higher education policy from the point of view of quality as a discursively constructed higher education policy phenomenon. Theoretically, the aim was to investigate (higher education) policy as a discursive process. Methodologically, the study applied discourse analytical methods in the study of higher education policy texts. The practical purpose of the study was to learn more about current European higher education policies from the point of view of quality and quality policy in higher education. The data consisted of higher education policy documentation from Finland, the European union, the OECD and the Bologna process. The analysis concentrated on the occurrences of quality. A Critical Discourse Analytical frame was applied. In a series of five articles, quality as a concept is examined by drawing on different textual approaches.Quality is mostly taken for granted and it is presented as a self-evident good in present European higher education policies. This might suggest an argumentative tactic to persuade the reader that quality and the activities connected to it are shared, common understanding.Some metaphors refer, for instance, to quality as some kind of force-of-nature, others to its fragile nature and the consequent need for regulation and control. As an evasive concept, quality receives meanings by the operationalisations attached to it. Also, different actors are presented in different ways in the context of quality.Historically, the word quality is practically not used in policy texts until the turn of the 1980s. This might imply that the quality of higher education was either held self-evident, or it was considered to be a marginal concern of the academic community. The dominant values seem to be those of the economy, competition, and regulation. The voice of the academic community is more subdued, and consequently, its values less clearly presented.(Critical) discourse analysis is helpful in raising issues, and making visible policy processes, their development and the values and power relations behind them. In the future, this approach could benefit from complementing it with analyses of situations where policy makers, administrators and the academics engage with these discourses.

Tutkimuksessa tarkasteltiin ongelmia, joita kansainvälisissä lukukokeissa on käännettäessä lukukoetekstejä osallistujamaiden kielille ja pyrittäessä samalla pitämään tekstien vaikeustaso muuttumattomana – sillä elleivät koetekstit ole vaikeustasoltaan ekvivalentteja, vertailukelpoisia, ei lukukoekaan ole validi. Tieto ongelmista on tarpeen, koska se auttaa tekemään käännöksistä laadukkaampia ja vertailukelpoisempia, mikä vuorostaan johtaa luotettavampiin, pätevämpiin ja tasa-arvoisempiin lukukokeisiin. Tutkimuksen aineistona käytettiin kolmea PISA 2000 -lukukokeeseen sisältynyttä englanninkielistä lähtötekstiä ja niiden suomennosta. Tekstit edustivat eri tekstityyppejä: yksi oli ekspositorinen asiateksti, yksi kaunokirjallinen novelli ja kolmas “ei-jatkuva” taulukko. Tutkimusmenetelmänä oli vertaileva lingvistinen tekstianalyysi, jossa englanninkielisiä lähtötekstejä ja niiden suomennoksia analysoitiin ja verrattiin keskenään kielen eri tasoilla ja osa-alueilla. Tarkoituksena oli etsiä, analysoida ja arvioida teksteistä kielellisiä elementtejä, joissa englannin- ja suomenkielisten tekstien vaikeustaso näytti poikkeavan toisistaan. Vaikeustason arviointi pohjautui kognitiivisiin lukuteorioihin. Analyysi oli pääosin laadullista, mutta siihen sisältyi myös kvantitatiivisia vertailuja. Tutkimuksessa löytyi karkeasti jaoteltuna kuudenlaisia ongelmia: kielten välisiin kieliopillisiin eroihin liittyviä ongelmia, kielten kirjoitusjärjestelmien välisiin eroihin liittyviä ongelmia, kielten välisiin merkitysrakenteiden eroihin liittyviä ongelmia, kulttuurien välisiin eroihin liittyviä ongelmia, kääntäjien valintoihin ja strategioihin liittyviä ongelmia ja tekstinkäsittelyyn ja editointiin liittyviä ongelmia. Ongelmat erosivat huomattavasti eri tekstityyppien välillä. Absoluuttisesti laskettuna ongelmia oli eniten kaunokirjallisessa tekstissä. Mutta kun ongelmien määrä suhteutettiin tekstien pituuteen, ongelmallisin oli taulukkoteksti. Vähiten ongelmia oli kummallakin tavoin laskettuna ekspositorisessa tekstissä. Myös ongelmien laatu erosi tekstityypeittäin. Ekspositorisessa tekstissä ongelmia aiheuttivat tekstin lääketieteellinen ja anatominen sanasto, sanastosta johtuva rekisteri- ja tyyliero englannin- ja suomenkielisessä tekstissä, erot sanapituudessa sekä liian sanatarkka kääntäminen. Kaunokirjallisessa tekstissä ongelmat liittyivät sanojen monimerkityksisyyteen, metaforiin, persoonapronominien käytön erilaisuuteen englannin ja suomen kielessä, suomenkielisen tekstin tyylilliseen köyhtymiseen, siihen että tekstin sisältö oli vähemmän tuttu suomalaiskulttuurissa, tekstin kiinnostavuuden vähenemiseen sekä kääntäjien taipumukseen selkiyttää suomenkielistä tekstiä. Taulukkotekstissä ongelmia aiheuttivat erityisesti tekstin tiiviys ja suomenkielisen tekstin temaattinen ja tekstuaalinen epäjohdonmukaisuus ja siitä johtuvat kömpelyydet ja epäidiomaatisuus. Teksteistä löytyneiden ongelmien vuoksi yhdenkään tekstin englannin- ja suomenkielinen versio eivät olleet vaikeustasoltaan täysin ekvivalentteja keskenään. Enimmäkseen erot olivat kuitenkin varsin pieniä ja kompensoituivat, kun tekstejä tarkasteltiin kokonaisuuksina. Todelliset vaikeuserot englannin- ja suomenkielisten tekstien välillä näyttivätkin suhteellisen merkityksettömiltä. Tulokset viittaavat siihen, että kansainvälisissä lukukokeissa saavutetaan tuskin koskaan aivan täydellistä vertailukelpoisuutta kaikkien erikielisten tekstien välillä. Huomattavan suuri vertailukelpoisuus näyttää kuitenkin mahdolliselta. Jotta tähän päästäisiin, olisi jo koetekstejä valittaessa kiinnitettävä huomio niiden käännettävyyteen ja vältettävä tekstejä, joissa on runsaasti ongelmallisia rakenteita, sanastoa ja sisältöjä. Tekstejä käännettäessä kääntäjien työtä helpottaisi se, jos heillä olisi apunaan kaksi erikielistä lähtötekstiä. Kääntäjien tulisi lisäksi varoa sekä liian sanatarkkaa kääntämistä että tekstien liiallista selkiyttämistä. Adaptaatiot ja kompensaatiot voisivat samoin parantaa tekstien vertailukelpoisuutta. Lopuksi tekstejä tarkistettaessa ja niiden vertailukelpoisuutta arvioitaessa pelkät tilastolliset analyysit eivät riitä, vaan tekstejä on verrattava myös kielellisesti ja tekstianalyyttisesti. Apua saattaisi olla lisäksi takaisinkäännöksistä ja siitä, että tekstejä luetettaisiin ulkopuolisilla. Kaikkiaan käännöstyössä on syytä käyttää vain päteviä kääntäjiä ja tekstinkäsittelijöitä ja huolehtia siitä, että heillä on riittävästi aikaa paneutua työhönsä.

F. R. Ankersmit: Sublime Historical Experience. Stanford, Ca.: Stanford University Press 2005, 481 s.

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tämä pro gradu –tutkielma on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkitaan brandin rakentamista ja viestintää www-sivuilla relationaalisen viestintänäkemyksen näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu Internetissä valmiina olevasta aineistosta, Pampersin ja Libero-vaipan www-sivuista. Työn teoreettisen taustan muodostavat relationaalinen viestintämalli (Karvonen 1999), brandin rinnakkaistermin mielikuvan ja mielikuvien syntymallien tarkastelu sekä brandin markkinointi ja markkinointiviestintä www-sivuilla. Tutkimuksen pääpaino ole pelkkien kirjallisten tekstien tai kuvien analysoinnissa, vaan multimedian keinoin www-sivuilla esitetyn brandia ilmentävän representaation (tekstien, kuvien ja äänien yhdistelmä), kokonaisuuden, tarkastelussa. Brandin representaation tarkastelussa tekijä tukeutuu Mitran ja Cohenin (1999) systemaattisen tekstianalyysin yhteydessä esittämiin seikkoihin www-tekstin erityispiirteiden huomioimisesta sekä Janne Seppäsen (2005) määritelmiin representaatiosta ja multimodaalisuudesta ja Minna Tarkan (2000) ajatukseen käyttöliittymästä vuorovaikutteisena kuvana. Yhteistä näille näkökulmille on se, että niissä kuvaruudulla näkyvä aineisto ymmärretään multimedian keinoin järjestetyksi, erilaisten esitystapojen yhdistelmäksi. Tekstin retoriikan ja hypertekstin lukemista koskevien erityispiirteiden sekä näistä syntyvien mahdollisten luentojen ja niiden merkitysten osalta tekijä tukeutuu Sosnoskin (1999) esitykseen konfiguroinnista retorisena analyysitapana. Kokonaisanalyysi koostuu molempien tutkimustapausten, Liberon ja Pampersin www-sivustojen, osalta seuraavista osa-analyyseista: teemoittelusta, www-sivustojen tekstianalyyseistä, brandi-identiteetin kokonaisuuden ja brandiviestinnän analyyseistä sekä sivustoihin liittyvien mahdollisten luentojen retorisesta analyysista. Analyysin tulosten perusteella varsinaiset tuotteet, vaipat, eivät ominaisuuksiltaan ja toiminnallisilta hyödyiltään oleellisesti eroa toisistaan, minkä vuoksi markkinoijat pyrkivät erilaistamaan tuotteitaan muilla tavoilla. Tarkastellut brandit pyrkivät erilaistumaan toisistaan ja muista kilpailijoistaan brandin persoonallisuuden ja siihen liittyvien symbolien, arvoväittämän tunnepohjaisten ja käyttäjän persoonallisuutta ilmaisevien hyötyjen painotusten sekä tavoittelemansa asiakassuhteen avulla. Persoonallisuuden ja asiakassuhteen osalta voisi tiivistää, että Libero vertautuu vanhemman vertaiseen ystävään, Pampers puolestaan asiantuntijaan. Kaksi jokseenkin samanlaista tuotetta edustavaa markkinoijaa voi erilaistaa tuotteensa viestinnässään mielikuvien avulla, brandia rakentamalla. Brandin www-sivujen lukijat kokevat brandin henkilökohtaisesti. Brandiin liittyvällä näkökulmien ja merkitysten moninaisuudella on yhtymäkohta relationaaliseen viestintänäkemykseen ja relationaaliseen näkemykseen mielikuvista: samoin kuin Karvonen (1999) esittää järviesimerkillään, miten eri ihmiset antavat järvelle eri merkityksiä omasta näkökulmastaan ja todellisuudestaan käsin, myös www-sivujen elementtien synnyttämien erilaisten mielikuvien perusteella syntyvät mahdolliset näkökulmat tai tulkinnat antavat www-sivulle ja brandille erilaisia merkityksiä. Eri osapuolet suhteutuvat brandiin perspektiivisesti vain rajallisessa suhteessa, minkä perusteella kullekin brandista syntyvä merkitys edustaa yksipuolista ymmärrystä. Jos olisi mahdollista kerätä kaikkien osallisten käsitykset yhteen, voisi tarkastella kohteen, brandin, ”todellisuutta”, joka siten edustaisi mahdollisimman monipuolista ymmärrystä. Samasta asiasta, esimerkiksi lasten vaipoista merkityksineen, voidaan siis puhua hyvin monilla toisistaan eroavilla tavoilla.